Suomi ei ole enää yleisurheilun suurvalta. Kansalliseen suruun ei kuitenkaan ole syytä. On vain hyväksyttävä se tosiasia, että kilpailu voitosta käy koko ajan kovemmaksi.
Keihäänheittäjä Tero Pitkämäen hopea yleisurheilun MM-kisoissa Moskovassa on laiha lohtu menestystä janoavalle, urheilua rakastavalle suomalaisyleisölle.
Keihäänheiton hopeasijaan kulminoituu pitkälle suomalaisen yleisurheilun tila: maailmanluokan huippuja on vähän, ja kilpailu joka lajissa käy vuosi vuodelta kovemmaksi.
Tästä ei kannata masentua. On vain tunnustettava se tosiasia, että Suomi ei ole enää yleisurheilun suurvalta, vaan kamppailee tasavertaisena kokoistensa joukossa.
Suomi ei asettanut suuria odotuksia yleisurheilun Moskovan MM-kisoihin. Tätä kuvaa hyvin se, että kilpailuihin lähdettiin pienellä kymmenen urheilijan joukolla.
Tavoitteeksikin asetettiin vain yksi mitali ja kolme pistesijaa. Mitalitavoite saavutettiin, pistesijoja ei.
Vaatimattomiin odotuksiin oli selvät syynsä. Suomessa ei ole tällä hetkellä tämän enempää kilpakunnossa olevia yleisurheilijoita, jotka olisivat ylittäneet kisojen pääsyn edellytyksenä olleet tulosrajat.
Menneinä vuosikymmeniä tilanne oli toinen. Suomi oli yleisurheilun suurvalta aikana, jolloin suuressa osassa maailmaa yleisurheilua ei harrastettu laisinkaan. Nyt mukana on edustajia kaikkialta maailmasta.
Ensin valkoisten ylivallan kilparadoilla mursivat afrikkalaiset, pian aasialaiset heidän vanavedessään. Yhä voimakkaammin huipulle ovat kirineet myös Oseanian urheilijat australialaiset mukaan lukien sekä Latinalaisesta Amerikasta tulevat kilpailijat.
Tämä kaikki on tapahtunut aikana, jolloin Suomessakin on pantu rahaa urheilijoiden harjoittelu- ja kilpailuedellytysten parantamiseen enemmän kuin koskaan.
Lähes joka kirkonkylästä löytyy hyvin varustettu urheilukenttä. Löytyykö niiltä urheilijoita, on sitten eri juttu. Suurimpiin kaupunkeihin on rakennettu yleisurheilua varten sisähalleja. Parhaiten menestyvät urheilijat ovat voineet harjoitella pitkiä jaksoja ulkomailla. Urheiluvalmennuksen tietämykseen on pantu paukkuja, ja se on maailman huippua.
Vaatimaton menestys ei kuitenkaan ole kiinni olosuhteista, rahasta, harjoittelumahdollisuuksien puutteesta tai heikosta valmennuksen tasosta vaan yksinkertaisesti siitä, että alalle on tullut yrittäjiä valtavan paljon aikaisempaa enemmän. Asukasluvultaan monta kertaa Suomea suuremmissa maissa on enemmän varaa mistä valita.
Urheilijoita syytetään herkästi siitä, etteivät he veny arvokisoissa. Tappiot olisi tietysti helpompi niellä, jos jokainen yltäisi vähintäänkin omaan ennätykseensä, maan ennätyksestä puhumattakaan.
On kuitenkin vaikea kuvitella, etteivätkö edustustehtäviin lähetettävät urheilijat yritä tehdä kaikkensa menestyäkseen. Voittamisen tahto kun on tärkeimpiä urheilijoita liikuttavia tekijöitä. Aina ei kuitenkaan yllä parhaaseensa eikä aina voi voittaa.
Urheilua rakastavan Suomen kansan on vain tyytyminen siihen, että menestys on aikaisempaa tiukemmassa. Paluuta menneeseen ei ole.