Hanne-Mari Kiutun vuosi alkoi suurella surulla. 23. tammikuuta lopetettiin Rodin, kisakumppani, jonka ratsastaja itse koulutti varsasta grand prix -tasolle ja SM-hopeamitalille asti. Jalkavaivojen taisteltiin pitkään.
"Puolitoista vuotta tehtiin töitä, että Rodilla olisi hyvä olla. Syksyllä tilanne huononi, ja joulun jälkeen se tuli jo kipeäksi. Päätös oli vaikea", Kiuttu kertaa koruttomasti.
"Rodi oli minulle tärkeä hevonen."
Joskus huono onni kasaantuu. Kesäkuussa Kiutulla ratsastettavana ollut Robino-ruuna jouduttiin lopettamaan, kun tarhakaveri potkaisi siltä jalan poikki. Ja kas - kisakauden käydessä kuumimmillaan Hanne-Mari Kiuttu etsiskelee itselleen hevosta.
Rodinin menetyksessä helpottaa sen pikkuveli Don Avenir - Pompeli vaan - mutta vasta nelivuotiasta nuorukaista viedään eteenpäin varovasti. Varsinkin, kun viime mittauksessa 176-senttinen jättiläinen todettiin edelleen takakorkeaksi - siis kasvavaksi.
"Pompeli on paljon laadukkaampi hevonen kuin Rodi oli, aivan ihastuttava", Kiuttu huomauttaa.
"Liikkeet ovat kivat ja rakenne ok, mutta ennen muuta se on herkkä ja hyvä päästään."
Viime viikonvaihteessa Kiuttu debytoi Haukiputaan kilpailuissa oppilaansa suomenhevosorilla Tallipihan Onnilla helpossa A:ssa.
"Ratsastuksellisesti minua kuitenkin kiinnostavat luokat vaativista ylöspäin. Pitäisi löytää ratsastettavaksi aikuinen hevonen, mutta suurin osa soittajista tarjoaa 3-4-vuotiasta, laitumelta tullutta oria", hän virnistää.
Taantuma on laskenut hevosten hintoja, ja kotimaassakin on tarjolla laatua.
"Mieluiten en kuitenkaan ostaisi hevosta itselleni, kun Pompeli on kasvamassa. Haluan pitää ratsastettavien hevosten määrän mahdollisimman pienenä, kolme on ehdoton maksimi."