Elokuvateatterit vetävät nyt kummallista väkeä.
Kari Väänäsen ohjaama Havukka-ahon ajattelija kokoaa istuinrivit täyteen ikämiehiä - ja jokusen heidän seurassaan kulkevia naisia. Kohderyhmä liikuskelee meluamatta, asettelee karvareuhkan nöyrästi syliinsä ja malttaa odotella. He vierastavat popcornien mussutusta ja kolajuomien maiskutusta.
Näytännössä keskitytään Veikko Huovisen kuolemattomaan tekstiin, hengityksen salpaannuttavan suomalaiseen maisemaan ja Kai Lehtisen sekä muiden näyttelijöiden ammattityöhön.
Yleisö hyrisee mielihyvästä ja hörähtää väliajoin. Moni näyttää pyyhkivän silmäkulmaansa. Ilosta.
Veikko Huovinen on maailman paras kirjailija, vaikka on niitä iso joukko muitakin.
Eikä Veikko Huovinen ollut mikään vöyhkä.
Ei sitä ollut myöskään tasan 150 vuotta sitten syntynyt Anton Tshehov. Molemmilla piisasi kärsivällisyyttä tarkkailla ihmistä ja kirjoittaa monikanttisia tarinoita, joiden vastaanottoon riittää kova kotisohva ja nokalle laskevat lukulasit. Jokaisen lukukerran jälkeen ihminen tuntee leijuvan.
Timo Koivusalon ohjaama Täällä Pohjantähden alla kiinnostaa Havukka-ahon lailla varttuneempaa porukkaa, joka on yleensä lukenut elokuvan alkuperäistekstin Väinö Linnalta. He muistavat Edvin Laineen elokuvaversion ja vertaavat tuoretta kuvakerrontaa siihen. Väriä on enemmän, ja verta, mutta semmoista se oli Suomessa vielä sata vuotta sitten.
Nämä molemmat ovat suuria suomalaisia kertomuksia. Suuret ikäluokat tuntevat ne omakseen.
Innostavaa elävää teatteria tarjotaan oululaisessa yksityisessä Teatteri Riossa. Suomalainen iso elokuvamies, Markku Pölönen Pohjois-Karjalasta innostui matkustamaan Ouluun ja ohjaamaan "oikeaa" teatteria. Hän tuottaa näyttelijä Mika Nuojualle yksinpuhelun. Nuojua lupaa "marssittaa estradille virtuoosimaisen sarjan ihmistyyppejä ja kohtaloita." Sopii kuulemma ukoille, jotka harvoin eksyvät esimerkiksi Picasson näyttelyyn Ateneumiin.
Markku Pölönen sanoi oppineensa Mika Nuojualta "hurjan paljon", mitä näyttämöllä voi tehdä. "Minulle on hirmuinen helpotus, ettei tarvitse koko ajan pelata tekniikan kanssa", elokuvaohjaaja Pölönen virkkoi viime tiistain Kalevassa ja viittasi työlääseen elokuvan kasaamiseen.
Ei tarvitse pelata tekniikan kanssa. Pölönen saattoi sanoa hirvittävän suurta tästä ajasta. Ei kait meidän tarvitsisi niin hirveästi pelata tekniikan kanssa. Yhden pienen miehen teatterin tai miksei suuremmankin voi laittaa pystyyn tässä ja nyt, minne vain, ilman suuria koneita ja seiniä. Bravo Mika Nuojua!
Mikä Havukka-ahoa ja Pohjantähteä yhdistää? Mitä Pölösen ja Nuojuan yhteistuotanto tähän kuuluu?
Kaikki piirtävät suomalaista ihmistä eläväksi kuvaksi luontonsa keskellä. Kemijärvelle lapsuudenmaisemiinsa muuttanut ohjaaja Kari Väänänen tekee kunnia kainuulaiselle kirjailijalle. Satakuntalainen Timo Koivusalo puolestaan valitsi elokuvansa pääosiin pohjoisen totisia miehiä. Oulun kaupunginteatterin Risto Tuorila istuu Jussi Koskelan vantteraan rooliin ja Ilkka Koivula passaa kirveellä veistetyksi Akseli Koskelaksi.
Teatteri Rion Mika Nuojua haluaa nostaa Oulun valtakunnalliseksi teatterikaupungiksi. Oulun seudun ja koko Pohjois-Suomen unelias ilmapiiri kaipaa totta vie suurta ja pientä. Rohkeita ja näkyviä tekijöitä näillä koleilla kulmilla ei liikoja liiku.
erkki.hujanen@kaleva.fi