Parikymmentä vuotta sitten kulttuuriväen seminaarissa ruodittiin perimmäistä kysymystä: onko pohjoisessa henkisesti pimeää? Kulttuurin aktivistien puheista kehkeytyi kesähelteelläkin värikäs kohtaaminen, jossa ei sanoja säästelty. Yhdessä kärkevimmässä puheessa henkistä tilaa kuvattiin niin synkäksi, että täällä asuukin vain kolmenlaisia ihmisiä: kepulaisia, lestadiolaisia ja osuuskauppalaisia!
Puhujan heitto oli tietysti tarkoitettu herätteleväksi herjaksi. Pohjoisen henkisen tilan puiminen tuntui nuorempana hieman etäiseltä. Vuosien vieriessä asiaa on alkanut pohtia monessa yhteydessä vähän syvemmin. Onko näiden seutujen ihmisten elintavoissa jotain alkukantaista, joka vaikuttaa asenteisiin ja käyttäytymiseen yhä pinnan alla vahvasti?
Kevään koittaessa taas paljastuneet karhujen häirinnät ja tappamiset toivat mieleen myös kulttuuriseminaarin teeman. Suurpetoja tappavilla ja hätyyttelevillä on vahvat taloudelliset intressitkin. Siitä huolimatta näiden järjettömien uutisten lukeminen nostaa väkisin ajatuksen, viestiikö yhä vahvasti elävä petoviha myös menneisyydestä kumpuavasta ajattelusta?
Olipa niin tai näin, nykyaikaan täysin vieraalla touhulla on varmuudella myös seurauksensa. Ei ole mahdotonta, että näiden tapausten tultua julki ei mene kauan, kun saamme taas uusia ukaaseja petokantoja haukan katsein vahtivalta isolta veljeltä, EU:lta.
Direktiivilajina karhu on periaatteessa täysin rauhoitettu. Sitä voidaan Suomessa metsästää erityissääntöjen turvin vielä syksyisin. Metsästäjäin keskusjärjestön apulaistoiminnanjohtaja Sauli Härkönen luottaa, että tilanne säilyy nykyisellään. Siitäkin huolimatta, että erämaasta paljastuu takuuvarmasti vuosittain mitä karmeampia operaatioita.
Metsähallituksen, rajavartiolaitoksen ja poliisin yhteisellä iskulla hiljattain pysäyttämä järjetön karhun jahtaaminen on ääritapaus, jonka vaikutukset saattavat säteillä laajemmallekin kuin paikalliseen käräjäsaliin. Juttuna rikos on selvä kuin pläkki, ja siihen tuo vielä oman lisänsä epäiltyjen penkillä istuvien taustat.
Tällaisten tapausten seurannaisvaikutuksia voi arvailla vaikka vertailemalla, miten kävi muutama vuosi sitten susirintamalla. Tuolloin onnistuneita lahtireissuja erehdyttiin kehuskelemaan pikkuhiprakassa televisiokameroiden ääressä. Eipä mennyt aikaakaan kun EU:n suunnalta alkoi kuulua aivan uudenlaisia ääniä. Suden metsästys loppui kuin seinään, ja nyt niiden kaatamiseen poromiehet joutuvat anelemaan lupia riistanhoitopiiriltä hattu kourassa. Luvat siunaava maa- ja metsätalousministeriö saa myös raportoida jatkuvasti petokantojen säilymisestä EU:lle.
EU:sta tulevaa painetta petokantojen vahvistamisen puolesta ei ainakaan vähennä se, että erämaissa sovellettavasta korpilaista saadaan vahvistus tasaisin välein. Julki tulevia ääritapauksia käytetään myös viestinnän keinona suojelijoiden leireissä. Yksisilmäisesti kaikkien lajien täysrauhoitusta kannattavat viis veisaavat kenenkään elinkeinon puolesta. Pudasjärven kaltaiset tapaukset sopivat mitä parhaimmin kirjaesimerkiksi todisteltaessa, miten villiä touhua pohjoinen kansa vielä harrastaa. Brysselistä katsottuna viesti voi vaikuttaa uskottavaltakin -- on täällä yhä niin kylmää ja pimeää.
***
Ilmastonmuutos tai ei, Suomi on pitkä maa. Samaan aikaan kun etelässä kaivellaan kesähepeneitä vappujuhlille, pohjoisen järvillä on kevään parhaat kelit.