Suurpetojen porotaloudelle aiheuttamat kokonaiskustannukset ovat suuremmat kuin petovahingoista saatavat korvaukset. Suurin osa poronomistajista kuitenkin hyväksyy suurpedot poronhoitoalueella, jos petojen aiheuttamat vahingot korvataan ja petokantoja säädellään.
Lapin yliopiston Arktisen keskuksen vetämässä tutkimuksessa selvitettiin poronomistajien asenteita suurpetoja eli karhua, susia, ahmaa, ilvestä sekä maakotkaa kohtaan.
Kyselytutkimukseen vastanneista poronomistajista noin 80 prosenttia oli sitä mieltä, että pedot voidaan hyväksyä poronhoitoalueella, mikäli petovahingot korvataan ja petokantoja säädellään. Suuri osa vastaajista katsoi petojen kuuluvan suomalaiseen kulttuuriperintöön.
Noin 80 prosenttia vastaajista katsoi kuitenkin ihmisen oikeudeksi hävittää pedot, jos ne aiheuttavat taloudellista vahinkoa. Myönteisimmin petoihin suhtauduttiin pohjoisella poronhoitoalueella ja nuorimmissa ikäryhmissä.
Valtaosa haluaa kehitystä korvausjärjestelmään
Kyselytutkimuksessa selvitettiin myös poronomistajien suhtautumista petovahinkojen korvausjärjestelmiin. Noin puolet vastaajista oli tyytyväisiä nykyiseen maasuurpetovahinkojen korvausjärjestelmään, mutta heistäkin valtaosa halusi järjestelmää kehitettävän. Eniten haluttiin omavastuun ja tarkastusmaksujen poistamista.
Muutosehdotuksissa nousivat voimakkaasti esille myös vasahävikki ja pedon tappamien löytymättä jääneiden porojen parempi huomioiminen sekä etsintä- ja vartiointikulujen korvaaminen.
Nykyisen maakotkien reviiriperustaisen korvausjärjestelmän halusi säilyttää yli 70 prosenttia vastaajista. Myös tämän järjestelmän kehittämistä toivottiin erityisesti siten, että nuoret, pesimättömät kotkat ja naapuripaliskunnista vierailevat kotkat otettaisiin paremmin huomioon.
Valmius siirtyä myös maapetojen osalta kotkan kaltaiseen, petojen lukumäärään ja poikastuottoon perustuvaan korvausjärjestelmään oli suurinta karhun ja pienintä suden kohdalla. Eniten ongelmia aiheutui vastaajien mielestä tarkkojen petomäärien selvittämisessä. Järjestelmän kannattajat totesivat sen korvaavan paremmin löytymättömien porojen osuutta ja erityisesti karhun aiheuttamaa vasahävikkiä sekä vähentävän kuluja raatojen etsinnän jäädessä pois.
Suurpetokorvaukset eivät kata kustannuksia
Tutkimuksessa selvitettiin myös suurpetovahinkojen kustannuksia neljässä paliskunnassa poronhoitovuonna 2002--2003. Suurimmat kustannukset aiheutuivat Käsivarressa, yli 120 000 euroa ja Kallioluomassa, noin 43 000 euroa. Ivalossa kustannuksia kertyi tutkimusvuonna 13 000 euroa ja Pyhä-Kalliossa 2500 euroa.
Suurpetovahinkojen korvaukset maksetaan kaksinkertaisina poron arvoon nähden. Tällä pyritään korvaamaan löytymättä jäävien pedon tappamien porojen osuutta. Vahinkokorvaukset eivät kaksinkertaisinakaan kattaneet tappioita yhdessäkään tutkimuspaliskunnista. Lähimmäksi kattavuutta päästiin Kallioluomassa, jossa tappiota jäi petokorvausten jälkeen vajaat 200 euroa. Eniten kärsi Käsivarsi, jonka tulos jäi korvausten jälkeen 31 500 euroa tappiolle.
Tutkimuksen asenneosio tehtiin postikyselynä täysi-ikäisille poronomistajalle vuonna 2002. Kysely lähettiin yhteensä 2 000 henkilölle, joista 904 vastasi.
Kustannuksia seurattiin tutkimuspaliskunnissa poronhoitovuoden 2002-2003 aikana siten, että poronhoitajat pitivät ajopäiväkirjaa petovahinkojen etsinnän ja porojen suojelun takia tehdyistä moottorikelkka-, auto- ja mönkijäajoista sekä muista petovahinkojen aiheuttamista kustannuksista kuten hallintotöistä. Lisäksi kirjattiin omavastuut, tarkastusmaksut ja löytöpalkkiot.
Arktisen keskuksen lisäksi tutkimukseen osallistuivat Lapin yliopiston kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Tutkimusryhmään kuuluivat Anna-Liisa Sippola, Harri Norberg, Merja Renko, Katja Suopajärvi ja Taru Sutinen.