Kirjoittaja on oululainen
europarlamentaarikko (sd.).
Maailma muuttuu, mutta Venäjä pysyy.
Sata vuotta sitten Venäjä oli suuri lupaus: nopeasti kehittyvä, suuri eurooppalainen talousmahti, joka houkutteli ulkomaista pääomaa kaikkialta maailmasta. Nykyään Venäjä luetellaan alkaneen vuosisadan suurten talouslupausten, Brasilian, Intian ja Kiinan, joukkoon.
Venäjän suurissa lupauksissa on tälläkin kertaa syytä huolelliseen harkintaan. Vaikka toipuminen neuvostoajasta ja sitä väistämättä seuranneesta kaaoksesta on monessa suhteessa tapahtunut tosiasia, on epävarmaa, miten vakaalla pohjalla tuleva kehitys on.
Yksinkertaistaen jonkin maan ja kansan talouden kehitys riippuu sen käytössä olevista voimavaroista, pääomasta ja työvoimasta, ja ennen kaikkea niistä talouden ja politiikan rakenteista, joilla tuotannontekijät saatetaan yhteen.
Venäjän luonnonrikkaudet ovat valtavat, joten niiden puutteeseen ei kasvu tule pysähtymään.
Investoinnit pääomakannan ylläpitämiseen ja kasvattamiseen ovat kuitenkin maan kehitystasoon nähden liian alhaiset. Investointien osuus bruttokansantuotteesta oli vuonna 2009 hiukan yli 20 prosenttia.
Se on enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Kehittyäkseen ja kuroakseen umpeen elintasoeroa, olisi investointien oltava merkittävästi korkeammalla tasolla. Lisäksi investoinneissa on pitkään ollut kohtuuttomia alueellisia eroja: Moskova ja Pietari ovat moderneja maailmanluokan metropoleja, suurella osalla maaseutua aika on pysähtynyt.
Tuotannontekijöistä työvoima, osaavien ihmisten työpanos on teitä ja satamia tai koneita ja laitteita tärkeämpi voimavara. Kehitys ei tässä suhteessa lupaa hyvää.
Nyky-Venäjä ei investoi ihmisiin riittävästi: päihdeongelmiin ei puututa, tartuntatautien yleisyys on hälyttävää ja puhdas vesi ja puhdas kaupunkiympäristö ovat monelle ylellisyyttä.
Laiminlyöntien tulokset ovat nähtävillä: erityisesti miesten heikon terveydentilan vuoksi väestön elinajanodote on noin 67 vuotta. Vaikka elinajanodote on viime vuosina hitaasti kohonnut, on se yhä kehitysmaatasoa.
Erityistä huolta aiheuttaa ihmisten määrän muutos. Venäjän väestö vähenee yhä häkellyttävän nopeaa vauhtia: tänä vuonna väestön ennakoidaan pienenevän noin 700 000 henkilöllä.
Tässä vertailussa Venäjä sijoittuu maailman valtioiden vertailussa sijalle 222, heikompia maita on vain kymmenkunta. Luvassa on heikkenevä huoltosuhde, jota vaikeuttaa ikäihmisten surkea terveydentila.
Eikä maahanmuuttokaan taida olla toimiva ratkaisu: vaikka Venäjä on aidosti monikulttuurinen maa, jonka muslimiväestö on Euroopan suurin, enemmistö kansalaisista vastustaa maahanmuuttoa varsin jyrkästi.
Venäjän polttavin ongelma on kuitenkin sen instituutioissa.
Venäläinen kapitalismi on yhä siirtymävaiheessa. Rajanveto yksityisen ja julkisen omaisuuden, virallisen ja harmaan talouden välillä on yhä häilyvä. Maassa ei ole onnistuttu, eikä edes oikein yritettykään, vahvistaa oikeusvaltioperiaatetta.
Kansainvälisissä korruptioindekseissä maa sijoittuu lohduttomaan joukkoon.
Suuret luonnonvarat ovat edistäneet monien kehittyneiden demokratioiden kansan vaurastumista. Vastaavasti korruption ja harvainvallan maissa luonnonrikkaudet ovat olleet kirous: ne ovat yllyttäneet vallanpitäjät kahmimaan pikavoittoja ja laiminlyömään panostukset pitkän aikavälin kehitykseen.
Venäjän ja sen edeltäjän, Neuvostoliiton, talouskasvu on puolen vuosisadan ajan seuraillut energian hinnan vaihteluita. Öljyn ja kaasun kallistuessa talouskasvu on vauhdittunut ja rakenneongelmat on voitu paikata rahalla.
Hinnan lasku on puolestaan vilustuttanut muunkin talouden, pysäyttänyt rakentamisen, kulutustavarateollisuuden ja palvelut.
Kuluvalle ja tulevalle vuodelle ennustetaan noin neljän prosentin kasvua, joka on lähellä globaalia keskitasoa, mutta kaukana siitä harppauksesta, johon Venäjän pitäisi kyetä.
Venäjä on sopivalta etäisyydeltä katsoen, vaikkapa Suomen näkökulmasta, ilman muuta houkutteleva markkina-alue. Ja kuten tiedämme, sen talouden kokoa ei kannata julkisesti arvailla. Kuitenkin sen johtopäätöksen voi tehdä, ettei se nykymenolla ole matkalla globaaliksi vaikuttajaksi.
Venäjä on suuri tulevaisuudenlupaus, mutta riskinä on, että se pysyy lupauksena ikuisesti. Vertailu sadan vuoden takaiseen Venäjään herättää ennen kaikkea huolta,mutta voi siitä löytää huvittaviakin piirteitä.
Viime vuosisadan alussa Venäjän ihmisten enemmistö eli puutteessa ja köyhyydessä ja maata hallitsi asemansa perinyt, mittaamattoman rikas jalosukuinen ylimystö.
Tämän vuosisadan alussa yksi Venäjän mahtimiehistä, turvallisuuspalvelu FSB:n johtaja Nikolai Patrushev kuvaili maata kontrolloivan virastonsa väkeä uuden Venäjän jalosukuisiksi.
Muutenkin erot ovat pinnallisia: viime vuosisadan venäläisaateliset asuivat osan vuodesta Pariisissa, jossa heidän lapsensa myös kävivät koulunsa.
Tämän päivän oligarkit ovat vaihtaneet Pariisin hienosto-osat Lontoon Kensingtoniin ja laittaneet lapsensa brittien kouluihin.