Ensimmäinen maailmansota päättyi sata vuotta sitten. Samalla kylvettiin seuraavan suursodan siemenet.
Euroopassa on taas ilmassa katkeruutta ja kansalliskiihkoa. Sodan kynnys on onneksi hyvin korkea, kiitos EU:n.
Parin päivän välein, perjantaina ja sunnuntaina, Euroopassa muistellaan nyt kahta historiallisesti merkittävää hetkeä.
Marraskuun 9. ja 10. päivän välisenä yönä 1938 Saksan natsit organisoivat hyökkäyksiä juutalaisväestöä vastaan. Iskut kohdistuivat koteihin, lähes 270 synagogaan, kouluihin ja liikkeisiin.
Arvio surmansa saaneiden juutalaisten määrästä vaihtelee vajaasta sadasta useampaan sataan. Kristalliyö-nimi tuli kaduille iskujen jälkeen jääneistä lasinsirpaleista.
Toista, vielä merkittävämpää muistopäivää vietetään sunnuntaina. Ensimmäinen maailmansota päättyi aselepoon 11. marraskuuta 1918. Sota kesti yli neljä vuotta.
Samalla päättyi surmaaminen, joka heinäkuusta 1914 alkaen vei noin 16 miljoonan sotilaan ja siviilin hengen. Suomi säästyi sodan ankarimmilta seurauksilta, sillä tuolloin vielä tsaarin alamaisiin kuuluneet suomalaiset oli vapautettu asevelvollisuudesta.
Maailmansodan päätös ei kuitenkaan palauttanut Eurooppaan ”kaunista aikakautta”, joksi kutsuttiin sotaa edeltäneitä edistyksen ja vaurauden kasvun vuosikymmeniä.
Optimistit ennakoivat sodan jopa päättävän kaikki sodat. Vielä tuhoisamman ajan alkuun meni vain kaksi vuosikymmentä.
Uuden katastrofin itämiseen oli useita syitä. Yksi oli lyhytnäköinen ensimmäisen maailmansodan rauhansopimus. Saksalaiset kokivat sen häpeärauhana, eikä katkeruutta lievittänyt se, että Saksan talous vajosi sodan jälkeen kaaokseen.
Tämä avasi ennen pitkää natseille tien valtaan ja johti lopulta uuteen maailmansotaan.
Toinen maailmansota ja noin 60 miljoonaa uhria opettivat poliitikoille ja kansalaisille jo enemmän. Euroopassa on sodittu vuoden 1945 jälkeenkin kuten entisen Jugosla-vian alueella 1990-luvulla. Suursodalta on kuitenkin vältytty.
Vuosikymmenten ajan Euroopan rauha oli osin pelotteilla ylläpidettyä. Vielä tärkeämpiä ovat silti olleet positiiviset keinot kuten poliittisen, taloudellisen ja henkisen keskinäisriippuvuuden luonti. Niiden takia sotaa ei yksinkertaisesti kannata aloittaa.
Nykyisen EU:n ensimmäiset rakenteet luotiin tavoitteella, että kiistat hiilestä ja teräksestä eivät enää voisi nousta sodan syyksi. Nyt EU on luonut maiden kesken niin vahvat sidokset, että sodat jäsenmaiden kesken tuntuvat suorastaan mielettömältä vaihtoehdolta.
Silti EU-Euroopassakin on oltava hereillä. Kansalliskiihkoa, ennakkoluuloja ja vierasvihaa lietsomalla pyritään ja päästään valtaan. Rumin esimerkki on Unkari ja sen pääministerin politiikka, mutta samanlaista oirehtimista on muuallakin.
Jugoslavian hajoamissotien taustalla oli alueen vaikea historia, mutta sodan sytytysnesteenä toimi nimenomaan kiivas nationalismi.
Kiihkokansallisuuden ongelmaa ei voi lakaista sivuun direktiivillä. Kansalaisten kokemille pettymyksille ja katkeruudelle on syynsä, ja kiihkoilunkin torjunta lähtee syvempien syiden juurimisesta. Siinäkin työssä tarvitaan eurooppalaista yhteistyötä.