Norjan Harstadissa alkaa tänään keskiviikkona Barentsin neuvoston ulkoministerikokous, jossa Erkki Tuomioja ottaa kahdeksi vuodeksi vastaan neuvoston puheenjohtajuuden. Suomi lupaa omalla kaudellaan kohentaa Barentsin alueen liiketoimintamahdollisuuksia ja logistiikkaa, mutta on hyvin mahdollista, että Tuomiojan sanomaa kuunnellaan salissa vain puolella korvalla.
Suomi kun ei pysty sanomaan öljystä ja kaasusta yhtään mitään, ja juuri niissä on avain siihen, mitä pohjoisilla alueilla lähivuosina todellisuudessa tapahtuu. Nyt nimittäin niillä, joilla on puhevaltaa öljystä ja kaasusta, on myös vetovoimaa.
Tuomioja tapasi viime viikolla Yhdysvalloissa ulkoministeri Condoleezza Ricen. Puheet sujuivat hyvässä hengessä, kerrottiin.
Samoihin aikoihin saman naisen tapasi Washingtonissa myös Norjan uuden hallituksen ulkoministeri Jonas Gahr Støre. Hänelle Rice ilmoitti, että tulisi mielellään vierailemaan, erityisesti Pohjois-Norjaan.
Yhdysvaltain ulkoministeri tuskin ehtii turistimatkoja tekemään. Häntä vetävät pohjoiseen muut asiat.
Samat asiat, jotka Venäjän energiaministerille Viktor Khristenkolle lokakuun lopulla avasivat Valkoisen talon ovet aina presidentti George W. Bushin luokse asti.
Amerikan presidentillä ei ole tapana vastaanottaa eri hallitusten riviministereitä. Vielä vähemmän sellaisia, jotka tulevat Washingtoniin ilmoittamaan omat ehtonsa. Juuri niin Khristenko teki. Hän sanoi Bushille, että Shtokmanin kaasukentille voivat päästä osallisiksi ne yhtiöt, joiden kautta Venäjä pääsee pitkäaikaisesti pureutumaan itse Yhdysvaltain markkinoille.
Ministerin selän takana istuivat Lukoilin, Rosneftin, TNK-BP:n ja Gazpromin edustajat. "Pidän tapaamista presidentti Bushin kanssa erityisen tuottoisana, koska se tuotti takeet kaikkia poliittisia riskejä vastaan", Khristenko ilmoitti palaverin jälkeen uutistoimisto RIA-Novostin mukaan.
Tämä taitaa tarkoittaa, että Bush levitti punaisen maton Venäjän isoille öljy-yhtiöille tehdä mitä vain, kunhan öljyä ja kaasua tulee Amerikkaan.
Noina päivinä Gazpromin johto kertoi Houstonissa, että yhtiö tahtoo ostaa osuuksia kaasuputkista ja terminaaleista Yhdysvalloissa. ConocoPhillips ja Chevron suostuivat ehtoihin ja niillä on toivoa päästä kumppaneiksi Shtokmanin kentälle.
Gazprom on Venäjän valtion omistama jättiyhtiö. Venäjän valtio siis parhaillaan sanelee itselleen omistuksia Yhdysvalloissa - presidentti Bushin tuella, kuten näyttää.
Kylmän sodan aikana pohjoisilla merillä käytiin näkymätöntä kissa ja hiiri -leikkiä. Pohjoisen kautta kulki sukellusveneiden ja ohjusten reitti Neuvostoliitosta Amerikkaan, ja päinvastoin. Maailman katolla väännettiin kättä maailman herruudesta.
Nyt tämä kilpailu on ohi, mutta toinen on tullut tilalle. Luonteeltaan erilainen, mutta suurvaltojen olemassaololle elintärkeä sekin. Jos jostain vielä lisää energiaa saadaan, juuri pohjoisesta.
Shtokmanin kaasukenttä Murmanskin edustalla on maailman suurin. Tarkoituksena on vetää putki alas Itämerelle ja Saksaan, ja laivata Murmanskista nestemäistä kaasua Yhdysvaltoihin. Tämä maksaa kymmeniä miljardeja euroja ja siitä on puhuttu vuositolkulla, mutta nyt se on lopulta liikkeellä.
Gazprom valitsee lopullisesti kumppaninsa keväällä. Alustavalla listalla on mainittujen kahden amerikkalaisen yhtiön lisäksi ranskalainen Total ja norjalaiset Statoil ja Norsk Hydro.
Valtiot ja yritykset varmistelevat asemiaan pohjoisessa minkä ehtivät. Norjan uusi hallitus on nimennyt pohjoiset alueet ulkopolitiikkansa tärkeimmäksi osaksi.
Siinä missä ennen piirreltiin ohjusten lentoratoja, vedetään kartoille nyt muita viivoja. Kaikki yrittävät saada osansa. Barentsin ministerikokouksessa puhutaan kuljetusväylästä, joka Kiinasta ja Venäjältä kulkisi Oulun kautta Narvikin satamaan ja kohti Amerikkaa.
Toinen uusi nuoli kulkee Murmanskista Kanadan keskelle Churchilliin, Hudsoninlahden länsirannalle. Siitä himoitaan uutta strategista kuljetusreittiä, nimeltään "arktinen silta". Ja sitä mukaa kun ilmasto lämpenee ja jäät sulavat, vedellään laivoille reittiä Koillisväylää Venäjän päältä ja Luoteisväylää Kanadan päältä kohti Aasiaa.
Intialaisia ja kiinalaisia delegaatioita on jo nähty Norjassa ja Venäjällä. Hekin tahtovat saada osansa siitä, mitä on tulossa.
Euroopan unionia ja sen pohjoista ulottuvuutta ei näissä kilpajuoksuissa paljon mainita. Mukana silti ollaan. Suomalaiset, jos eivät muuta, tahtovat ainakin rakentaa jäissä kulkevia laivoja.
Murmanskiin kaavaillaan vapaakauppa-aluetta, uutta satamaa, öljyterminaaleja, kaasuterminaalia ja vaikka mitä. Norjan Hammerfestissa on täysi hyörinä. Ja tämä on vasta kaiken alkusoittoa.
Pohjoisen meristä on tulossa uusi Persianlahti. Strategisesti erittäin tärkeä, suurvaltoja kiihkeästi kiinnostava alue. Tähän asti nuo arktiset alueet olivat käytännössä koskemattomia. Nyt Grönlantikin tahtoo öljyn ja kaasun tuottajaksi (ja niillä rahoilla ehkä itsenäiseksi), Alaskan suojelualueen öljyporauspäätös lähestyy koko ajan.
On arvioitu, että yksin Yhdysvaltain maatalousjätteistä saatavan etanolin avulla voitaisiin korvata 40 prosenttia tuon maan käyttämästä öljystä. Ehkä niin, mutta tuollaisia muutoksia ennen aiotaan vielä pohjoinen imeä kuiviin öljystä ja kaasusta, ja se tietää kuumia aikoja kylmille seuduille.