Oulun seudun kunnilla on enemmän yhteisiä kuin erottavia tekijöitä ja enemmän voitettavaa yhteistyöstä kuin erillään olosta. Vanhoista kuntarajoista on tulossa niille rasite.
Vilkas keskustelu Oulussa ja ympäristökunnissa käynnistyi odotetusti heti sen jälkeen, kun Oulun kaupunginjohtaja Kari Nenonen oli ehdottanut suur-Oulua Kalevan haastattelussa viime sunnuntaina. Nenonen jatkoi näin kuntarakenteesta ja kuntapalveluista käytävää poikkeuksellisen eloisaa ja laajaa keskustelua konkreettisella ja rohkealla ehdotuksella. Kuten arvata saattoi, Oulun ympäristökunnista ei Nenosen ehdotukselle löytynyt taputuskuoroa ainakaan heti.
Nenonen haluaisi yhdistää Oulun, Hailuodon, Haukiputaan, Kempeleen, Kiimingin, Limingan, Lumijoen, Muhoksen, Oulunsalon ja Tyrnävän yli 200 000 asukkaan kaupungiksi. Kymmenikkö voisi Nenosen mukaan kasvaa jopa täydeksi tusinaksi. Mukaan saattaisivat tulla myös Ii ja Ylikiiminki. Viimemainittu kuuluisikin sijaintinsa vuoksi luontevasti joukkoon. Sillä kun on yhteistä rajaa Kiimingin, Oulun ja Muhoksenkin kanssa.
Ii olisi alueellinen uloke kohti pohjoista, mutta kunnalla on paljon yhteistä Oulun kanssa. Esimerkiksi monet iiläiset kulkevat Oulussa työssä. Mikä olisi sen vieressä sijaitsevan Yli-Iin kohtalo? Kysymystä on syytä pohtia yhtä vakavasti kuin Nenosen perusesitystä.
Jos Suur-Oulu syntyisi nopeasti, siitä tulisi Helsingin ja Espoon jälkeen Suomen kolmanneksi suurin kaupunki. Ajatus on haastava, mutta on hyvin todennäköistä, että monetkin muutkin kunnat yhdistävät ennen pitkää voimiaan ja koko nykyinen kaupunkirakenne uudistuu.
Valtuustossa vasta elokuussa hyväksytyssä Oulun strategiassa ei jostakin kumman syystä asetettu tavoitteeksi suur-Oulua, vaan varovaisin sanakääntein puhuttiin tiivistyvästä yhteistyöstä, ja Nenonen oli sentään keskeisesti valmistelemassa strategiaa. Terästyneen kannan takana lienee yksi selkeä syy: maan hallituksessa tunnustettu tarve pyrkiä kohti suurempia kuntayksiköitä.
Oulun seudun on syytä olla aloitteellinen niin, ettei ratkaisuja sanella ylhäältä. Nenosen ehdotukseen esitetyt kommentit paljastavat kuitenkin, ettei suur-Oulu synny käden käänteessä - eikä ole varmaa, syntyykö sitä laisinkaan hänen ehdottamassaan muodossa. Mutta jo sekin olisi hyvä, jos ehdotus käynnistäisi Oulussa ja ympäristökunnissa avoimen arviointiprosessin, jossa käydään läpi kuntaliitoksen hyviä ja huonoja puolia.
Asukkaiden on saatava tietää, kuinka synkkiä ovat kuntatalouden realiteetit. Kuntien nykyisiä peruspalveluja ei voida säilyttää ilman merkittäviä kuntaliitoksia. On paljon fiksumpaa, että kunnat pitävät aloitteen omissa käsissään ja liittoutuvat ennen kuin niin on pakko tehdä kriisiratkaisuna.
Oulun seudun kunnat vaikuttavat erillisinä jopa huvittavilta. Esimerkiksi Kempeleen ja Oulunsalon keskustaajamilla on välimatkaa vain muutama kilometri. Kempeleen Linnakangas ja Oulun Kaakkuri ovat uusia, kylki kyljessä sijaitsevia isoja asuinalueita. Vastaavia esimerkkejä löytyy paljon.
Yhdenkään kunnan asukas ei joutuisi luopumaan identiteetistään. Taajamien ja kyläkulmien nimet säilyisivät ennallaan. Kotitienoot kehittyisivät myös osana nykyistä suurempaa yksikköä. Tärkeintä olisi kuitenkin se, että suur-Oulu pystyisi tarjoamaan paremmat kunnalliset palvelut kuin pienet itsenäiset kunnat kykenevät koskaan tekemään.
Etäältä näkee selkeämmin kuin lähellä. Ns. kakkoskehän kuntien useat luottamusmiehet suhtautuvat liitosajatukseen myönteisemmin kuin aivan Oulun kyljessä olevien kuntien poliitikot. Miltei kaikki myöntävät kuitenkin, että suunta on kohti suurempia kuntia.