Runsaan viikon takainen presidentti Vladimir Putin vierailu Laatokan Valamossa nostatti pienimuotoisen äläkän. Se syntyi, kun luostarin igumeni Mefodi suuteli tervetulotoivotuksen yhteydessä Putinin kättä.
Suutelu tulkittiin uudeksi merkiksi siitä, että Venäjän ortodoksinen kirkko mielistelee maan poliittista johtoa.
Keskustelun ryöpsähdettyä luostarin tiedottaja istui koneensa ääreen ja pani Ortodoksi.net-uutispalvelun mukaan jakeluun selityksen: ”Isä Mefodi on kotoisin Makedoniasta, jossa suutelu kädelle on yleinen kunnioituksen osoitus. Hän suuteli Venäjän presidentin kättä pienen Makedonian kansan tunnustuksena suurelle Venäjän kansalle.”
Tiedottaja paheksui ”kirkon vihollisten” toimintaa. ”Heitä ei kiinnosta, kuinka monta ihmistä kirkko on tuonut Kristuksen tykö, kuinka pyyteettömästi on toimittu ja miten Valamossa on osoitettu vieraanvaraisuutta.”
Venäjän ortodoksinen kirkko on parissakymmenessä vuodessa noussut ateistisen valtion saappaan alta keskeiseksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi.
Samalla suhde valtioon on mennyt uusiksi. Jo presidentti Boris Jeltsin ilmestyi kirkkoon pääsiäisenä. Samoin tekee nyt Putin, entinen KGB-mies. Putinin uskonnollisesta vakaumuksesta on vaikea saada selkoa, mutta poliittista vakaumusta kuvaa sana vakaus: maa on pidettävä koossa. Ortodoksisuus on siinä liimaa.
Ortodoksisuus tuli Venäjälle Bysantista ja istutti opin valtion ja kirkon yhteenkuuluvuudesta. Jälkeenpäin katsoen kirkon vaikeat vuodet kommunistikaudella olivat oikeastaan puolen vuosisadan poikkeustila. Nyt on palattu normaaliin.
Venäjällä kirkon nousu näkyy kaikkialla, vaikkapa Suomen lähellä Kuolassa. Kaupunki voi olla rapistunut mutta ortodoksinen kirkkorakennus uusi ja komea. Kukkapenkit kukoistavat mummovoimin, ja samat huivipäiset naiset myyvät sisällä tuohuksia ja pitävät kirkon puhtaana.
Ei ortodoksinen usko tosin hengenvaarassa ollut kommunistikaudellakaan, vaikka toiminnan puitteet olivat ankeammat. Suomalaisprofessori Eino Murtorinteen arvion mukaan Neuvostoliitossa oli 30–40 miljoonaa aktiivista ortodoksia.
Kirkko oli heikkonakin vastavoima ja veti puolueensa myös nuoria ja älymystön edustajia.
Entä nyt?
Lukuja on monenlaisia. Venäjänkielinen Ortodoksisuus ja maailma -lehti arvioi puolenkymmentä vuotta sitten, että vaikka ylivoimainen enemmistö venäläisistä identifioituu ortodokseiksi, tiiviisti kirkon toiminnassa on mukana kahdesta neljään prosenttia kansalaisista.
Kaikkiaan Venäjän ortodoksien määrän arvioidaan olevan sadan miljoonan paikkeilla. Jos on ortodoksi, ei kuitenkaan välttämättä ole aktiivinen uskova.
Jo useita vuosia sitten suomalaistutkija Kimmo Kääriäinen kiinnitti huomiota siihen erikoiseen piirteeseen, että Venäjällä puolet ateisteistakin sanoo olevansa ortodokseja. Kääriäisen päätelmä oli, että ’ortodoksi’ on Venäjällä uskonnon lisäksi etnisyyteen, siis venäläisyyteen, liitettävä käsite.
Tällä hetkellä Venäjän kirkon asema näyttää horjumattomalta. Symbioosi valtion kanssa hyödyttää nyt kumpaakin.
Kirkon kannalta riski voi kuitenkin olla suurempi. Monen venäläisen mielestä kirkko menettää riippumattomuutensa liian lähellä valtiota. Joidenkin mielestä näin on jo käynyt.
Punkyhtye Pussy Riotin Moskovassa järjestämä kirkkoperformanssi loukkasi miljoonia venäläisiä uskovia. Se palautti mieleen kirkkojen häpäisyt neuvostokaudella. Siinä tempaus kuitenkin pääsi tavoitteeseensa, että se nosti esiin Venäjän kirkon johdon sylikoiramaisen suhtautumisen poliittiseen valtaan.
Ei aivan syyttä. Kirkon päämies, patriarkka Kirill tuki avoimesti Putinia viime presidentinvaalissa, ylisti tätä Venäjän pelastajaksi ja kehotti ortodokseja pysymään poissa opposition mielenosoituksista.
Näihin asti venäläisten luottamus ortodoksiseen kirkkoon on ollut vahvaa. Tilanne ei välttämättä jatku samanlaisena loputtomasti. Uskon ohella kirkolla pitää olla uskottavuutta.
”Tällä hetkellä Venäjän kirkon asema näyttää horjumattomalta. Symbioosi valtion kanssa hyödyttää
kumpaakin.”