Roomalainen kalenteri ei perustunut seitsenpäiväiseen viikkoon kuten meillä. Tietyt päivät vuodesta toiseen olivat kuitenkin lepopäiviä, nefas, jolloin liiketoimien harjoittaminen oli kiellettyä.
Samoin vietettiin yleisiä juhlapäiviä vuosittain määrättyihin aikoihin. Helmikuun 15. päivä oli omistettu Lupercalialle, roomalaisten vanhimpiin kuuluvalle juhlalle.
Runoilija Ovidius kuvasi Lupercalian viettoa seuraavasti:
Kolmantena päivänä iduksesta Aamurusko näkee alastomat luperci-papit. Sarvipäisen Faunuksen juhla on käynnissä. Miksi papit siis juoksevat ja miksi (kuten juoksussa on tapana) heidän paljaat vartalonsa eivät kanna vaatteita, kysyt. Jumala itse iloitsee juosta harhaillessaan korkeilla vuorilla.
Uhrina koira
ja vuohi
Keskeisessä asemassa Lupercaliassa oli pappiskollegion suorittama rituaali. Rooman kukkuloista vanhimman, Palatiumin, rinteessä oli luola, jossa luperci-papit riitin aluksi uhrasivat vuohen ja koiran.
Kahden nuoren papin otsaan tehtiin uhriverellä merkki, jonka jälkeen heidän kuului nauraa äänekkäästi.
Pukeutuneina pelkkiin nahankaistaleisiin nämä kaksi pappia lähtivät juoksemaan kukkulan ympäri. Käsissään heillä oli uhratun vuohen nahasta revittyjä suikaleita, joilla he löivät kevyesti juoksureitin varrelle kokoontuneita katsojia.
Perinteisesti rituaalia on pidetty hedelmällisyyden ja keväänkoiton takaajana, mutta viime aikoina tämä teoria on hylätty.
Sekä rituaalin ajankohta perinteisen roomalaisen vuoden viimeisinä viikkoina että pappien läpsinnän kohdistuminen molempiin sukupuoliin viittaavat pikemminkin puhdistus- ja sovitusrituaaliin.
Susijumalan palvonta sovitti synnit
Roomalaisen vuodenlaskun viimeinen kuukausikin on saanut nimensä puhdistusmenoja tarkoittavasta sanasta februa.
Riitin synty ulottuu dokumentoitua historiaa kauemmas. Nimensä juhla on saanut sudelta (lupus), jota roomalaiset ovat esihistoriallisella ajalla palvoneet toteemieläimenään.
Kansa liitti harvoin nähtyyn suteen monia erilaisia uskomuksia. Suoraa katsekontaktia suden kanssa kartettiin pelättiin nimittäin, että jos susi ehtii katsoa ihmissilmiin ennen ihmistä, joutuu onneton suden noitumaksi.
Pedon ilmestymistä kaupunkiin pidettiin ennusmerkkinä jumalilta. Erityisen voimakas enne oli, kun susi saapui Rooman Capitolium-kukkulalle, jonka juurella Romuluksen ja Remuksen tarunhohtoinen lapsuusluola sijaitsi.
Rituaalissa Luperci-papit pyrkivät jäljittelemään susia, joiden suojelusjumala Faunus oli ollut. Rituaalin avulla roomalaiset katsoivat puhdistuvansa menneen vuoden rikkeistä. Susipappien susijumalalle osoittava palvonta sovitti näin koko kansan synnit. Vastaavia sudelle omistettujen papistojen kulttimenoja tunnetaan myös muualta keski-Italian alueelta.
Vuosisatojen kuluessa roomalaiset omaksuivat kreikkalaisen jumalmaailman, jolloin Faunus menetti merkitystään. Susi jäi Rooman valtiolliseksi symboliksi, vaikkei sitä valtakunnan kukoistuskautena palvottukaan jumalana.
Lupercalia-juhla säilytti keskeisen asemansa roomalaisessa juhlakalenterissa, vaikka sen alkuperäinen merkitys olikin hämärtynyt jo ajanlaskumme alussa.