Siinä missä petolintujen kuten kotkien surmaaminen on saatu Suomessa vähenemään viime vuosina, suden salametsästyksen perinne näyttää elävän hämmästyttävän vahvana. Kun Suomessa arvioitiin vuonna 2006 olevan noin 250 sutta, tuore viranomaisarvio on noin 140 yksilöä.
Susikantaan kuuluu luontaisestikin jonkin verran vaihtelua, mutta nyt nähdylle muutokselle ei asiantuntijoiden mukaan ole kuin yksi syy: salametsästys. Erityisen raju muutos on koettu muutaman vuoden aikana Oulun eteläpuolisella alueella: laumat ovat hävinneet käytännössä kokonaan, ja paritkin ovat vähentyneet. Myönteistä on, että Kainuussa vahva kanta on säilynyt käytännössä entisellään.
Suomen susikantaa onkin tarpeen säännöstellä. Kantaa ei kuitenkaan pidä rajoittaa eikä niin sanottuja häirikköyksilöitä pidä poistaa laittomalla salametsästyksellä vaan kaatoluvilla. Parasta jälkimmäisessäkin tapauksessa olisi, jos kaatajina olisivat kokeneet ammattilaiset eivätkä innokkaat harrastelijat.
Epäilemättä lampaan tai pihakoiran menetys suden suuhun herättää eläimen omistajassa raivoa. Esimerkiksi metsästyskoiran kohdalla kyse voi olla suuresta taloudellisestakin arvosta. Silti perusasia on, että Suomeen luontoon kuuluu myös kohtuullisen kokoinen susikanta. Se pitää vain hyväksyä.
On voitava käydä keskustelua siitä, mikä on sopiva kanta. Oikeuden ottaminen omiin käsiin on jotain muuta. Se on outo jäänne aikana, jolloin sudet eivät tosiasiassa vakavasti uhkaa kenenkään toimeentuloa. Susien ihmisille aiheuttama uhkakin on lähinnä teoreettinen. Punahilkka oli satua. Valitettavasti myös salametsästäjien kiinni jäämisen riski on yhä lähinnä teoreettinen.