Viikko alkoi Suomessa järkyttyneissä tunnelmissa. Väkivaltaisen rikostaustan omaava mies on epäiltynä kolmen naisen ampumisesta keskellä Imatraa sunnuntain vastaisena yönä.
Ammuskelussa menehtyi Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kaksi toimittajaa. Valtuuston puheenjohtajan kerrottiin olleen lämminhenkinen ihminen. Toimittajat puolestaan olivat työyhteisönsä pidettyjä ja osaavia ammattilaisia.
Vihapuheen kyllästämässä ilmapiirissä on huojentavaa, että väkivallanteolle ei ilmeisesti ole poliittisia tai ideologisia motiiveja, vaan kyse on syrjäytyneen ja mielenterveysongelmaisen henkilön teosta.
Teot olivat poikkeuksellisia siinä mielessä, että ampuja valikoi uhrinsa nähtävästi sattumanvaraisesti, että surmat tehtiin julkisella paikalla ja että uhreja oli useita. Joukkosurmasta epäillyn motiiveista ei kuitenkaan tiedetä juuri mitään.
Joukkosurmaa seurannut viranomaiskoneiston toiminta noudatti surullisen tutuksi tullutta kaavaa. Poliisiviranomaiset kertoivat tapahtumista, poliitikot ilmaisivat surunvalittelunsa, ministeri kävi paikan päällä, teon motiivia spekuloitiin ja kriisiapua annettiin.
Hallitus on luvannut miettiä, voiko tällaisten tapausten ennaltaehkäisemiseksi tehdä jotakin enemmän ja paremmin kuin nyt. Surmatöiden ei haluta järkyttävän kansalaisten perusturvallisuutta. Jälleen kerran joudutaan silti kysymään, miten tällaista voi tapahtua.
Kolmen ihmisen henki päättyi äkillisesti silmittömän väkivallan seurauksena. Aseena käytettiin metsästyskivääriä, joka oli luvallinen, mutta ei ampujan.
Joukkosurmien kaltaisiin tapahtumiin voi olla vaikea puuttua, mutta jotain voidaan silti tehdä.
Suomalaisilla on paljon aseita. Poliisin tilastojen mukaan yksityishenkilöillä on jopa 1,5 miljoonaa metsästys- ja käsiasetta. Valtaosa aseiden omistajista huolehtii niistä niin kuin pitääkin.
Ongelma on siinä, että vaikka aseluvan haltija pitäisi aseita ja patruunoita lukkojen takana, ne voivat päätyä vääriin käsiin. Voi myös kysyä, onko koti paras paikka säilyttää ainakaan suurta määrää aseita.
Koulusurmien jälkeisessä ilmapiirissä aselakeja kiristettiin. Tällaista linjaa suosiva näkökanta tuntuu kuitenkin unohtuneen EU:n asedirektiiviin käsittelyssä.
Suomi on ajanut aktiivisesti aseharrastajien näkemyksiä ja on myös saamassa väljennyksiä kiellettyjen aseiden luokassa. Imatran tapaisen joukkosurman jälkeen on kuitenkin taas paikallaan käydä asia kriittisesti läpi.
Koulusurmien jälkeen poliisi on toiminnallaan pystynyt estämään surmatöitä aktiivisen verkkoseurannan ansiosta. Näitä toimia on syytä jatkaa herkeämättä.
Syrjäytymisen ja mielenterveysongelmien vähentämiseksi on olemassa runsaasti tietoa ja toimivia menetelmiä. Ennaltaehkäisevä toiminta tulee pitkällä aikavälillä edullisemmaksi kuin kriisihoito. Määrärahojen leikkaaminen kostautuu ennen pitkää ja on poikkeuksellisen lyhytnäköistä.
Pääkirjoitus