Miksi? Tämä kysymys on kuultu vajaan vuoden aikana tuhansia kertoja. Miksi tasavallan presidentin neuvonantaja vaarantaa virkansa vuotamalla salaiseksi leimattuja tietoja oppositiojohtajalle ja miksi oppositiojohtaja suostuu ottamaan niitä vastaan kilokaupalla ja käyttää niitä aseenaan vaalitaistelussa syöstäkseen pääministerin vallasta?
Kun lopputulosta katsoo, voi vain kysyä, oliko riskinotto ja liikkuminen sallitun ja kielletyn rajamailla sen arvoinen? Jäätteenmäki menetti pääministerin viran, Manninen oman virkansa, ja molemmat odottavat nyt Helsingin käräjäoikeuden päätöstä, jonka on määrä tulla parin viikon kuluttua.
Kysymyksiä voi jatkaa.
Miksi pääministeriksi noussut oppositiojohtaja, vaalien voittaja, menee ja antaa julkisuudessa - ja nyt uudelleen käräjäoikeudessa - todistuksen, joka sotii tapahtuneita tosiasioita vastaan ainakin niiden tietojen valossa, jotka ovat tällä hetkellä käytettävissä?
Jäätteenmäen ja hänen puolustuksensa rakentamassa todisteluketjussa on nimittäin yksi heikkous: vaikka Jäätteenmäki väittää yhä tiukasti, ettei hän pyytänyt Manniselta saamaansa aineistoa ja että se tuli hänelle yllätyksenä, hän antoi faksinsa laulaa ja käytti saamaansa aineistoa hyväksi vaalitaistelussa. Se viittaa aivan muuhun.
Jäätteenmäki totesi vaalitaistelun tuoksinassa Irak-väittelyyn viitaten, että hänelläkin on omat tietolähteensä ja hän voi saada asiakirjoja käyttöönsä. Tällä hän tarkoitti, että hän tiesi kyllä, mitä pääministeri Paavo Lipponen puhui Yhdysvaltain presidentin kanssa joulukuussa 2002 Washingtonissa. Totta kai hän tiesi, kun hän oli saanut tiedot siitä Manniselta.
Jos Manninen on konna, joka petti presidentin luottamuksen vuotamalla salaista aineistoa, Jäätteenmäki on vähintäänkin ollut mukana samassa juonessa. Hän on siis ollut ainakin jonkin sortin konspiraattori, koska hänen käyttämänsä keinot eivät kestäneet päivänvaloa.
Jäätteenmäki ja Manninen ovat molemmat juristeja. Heidän piti tietää, missä sallitun ja kielletyn välinen raja kulkee. Mutta he ovat myös puoluetovereita, joita yhdisti sama tavoite ja toive: he halusivat, että valta vaihtuu. Tämä oli motiivi sille, miksi Manninen välitti salaista aineistoa ja miksi Jäätteenmäki käytti sitä hyväksi. Näyttää siltä, että tilaisuus teki varkaan ja tarkoitus pyhitti keinot.
Lipposen kampeaminen pois hallituksen johdosta oli täysin hyväksyttävä tavoite vaaleissa, mutta keinot, joita Jäätteenmäki käytti, olivat kyseenalaisia. Oikeus päättää, olivatko ne myös rikollisia. Kyseessä ei kuitenkaan ole suuren suuri asia. Jos tuomio tulee, rangaistus on sakkoja.
Kuulustelupöytäkirjoissa kerrotut Mannisen reaktiot paljastavat, kuinka tietoinen omasta roolistaan konspiraattorina hän oli ja kuinka vakavana asiana hän piti paljastumistaan vuotajaksi.
Manninen järkyttyi ja aneli armoa valtiosihteeri Risto Volaselta, joka oli tullut kertomaan hänelle, että Jäätteenmäki aikoi paljastaa hänet vuotajaksi. Volanen on kertonut Mannisen uhanneen, että hän upottaa Jäätteenmäen, jos hänet annetaan ilmi. Manninen aikoi syyttää pääministeriä yllytyksestä rikokseen.
Puolustus korosti oikeudessa, että Jäätteenmäen rikos oli vaalivoitto ja että koko oikeudenkäynti on luonteeltaan poliittinen. Ilmaisu on liioitteleva. Poliittista oikeutta käytiin viime kesäkuussa eduskunnassa, ja tuomio on kaikkien tiedossa: Jäätteenmäki joutui luopumaan pääministerin tehtävästä.
Tuomion lukivat sosiaalidemokraatit, mutta se ei olisi saavuttanut poliittisen lain voimaa, elleivät keskustalaiset olisi siihen yhtyneet. Jäätteenmäen oman ryhmän edustajatkin uskoivat vaikeassa ja nopeassa valintatilanteessa enemmän Mannista kuin omaa puheenjohtajaansa. Jäättenmäki uhrattiin, jotta punamulta sai jatkaa ja pääministerin virka säilyi keskustalla.
Koko Irak-vuoto jälkiepisodeineen on uusi surullinen osoitus siitä, kuinka valta sokaisee. Keskusta ei saanut gallupien mukaan Jäätteenmäen hyökkäyksestä Lipposta vastaan Irakin sodanuhan varjolla hyötyä. Kiistely pikemminkin söi kuin toi lisää kannatusta keskustalle. Jäätteenmäellä oli tietenkin toisenlainen käsitys. Hän kuvitteli iskevänsä Lipposen heikkoon kohtaan juuri siksi, että hänellä oli salaista tietoa.
Valta sokaisi myös keskustan eduskuntaryhmän, joka ei asettunut puolustamaan Jäätteenmäkeä juhannuksen alla. Kun vastassa oli Mannisen sana ja Jäätteenmäen sana, se uskoi enemmän Mannista. Viimeistään nyt kun oikeudenkäynti on käynnissä, nähdään, ettei niissä tiedoissa, joiden avulla Jäätteenmäki hyökkäsi Lipposta vastaan, ollut tosiasiassa mitään salattavaa. Lipponenkin on sanonut sen.
Vuoto näyttää lain mukaan rikokselta vain siksi, että ulkoministeriö leimasi kyseisen asiakirjan salaiseksi vakiintuneen käytännön mukaan. Salaista asiakirjaa ei tietenkään saa levittää, ja juuri siitä tuomio tulee, jos tulee.
Valta - tai oikeastaan sen menetys - sokaisi myös sosiaalidemokraatit. He eivät antaneet Jäätteenmäelle vaalivoittoa anteeksi ja odottivat vain tilaisuutta syöstäkseen hänet vallasta. Se tuli nopeasti. Jos Jäätteenmäen toiminta ei ollut kunniallista, ei ollut myöskään tapa, jolla hänet ajettiin selkä seinää vasten SDP:n ja keskustan eduskuntaryhmissä. Hänet pakotettiin maksamaan virallaan teoista, joita hän ei ollut tehnyt virkavastuun alaisena, ja paljastuksista, jotka oli syytä ottaa esille vaalitaistelussa.
Ehkä kaikkein pahiten vallasta ja omasta roolistaan vallansiirron toteuttajana sokaistui kuitenkin Manninen virkamiehenä. Jos neuvonantaja pettää tasavallan presidentin, tekoa ei voi hyväksyä. Ei edes sillä perusteella, että presidentin kansliassa on ollut omituinen poliittinen nimityskäytäntö Urho Kekkosen ajoista lähtien. Sinne on sijoitettu poliittisia virkamiehiä, jotta tieto kulkisi kanslian ja puolueiden välillä.