Epäselvyyden siitä, kuka edustaa Suomea EU:n huippukokouksissa, on päätyttävä. Edustus kuuluu pääministerille. Presidentti Halosen pitää tähän käytäntöön mukautua, vaikka se kirpeältä tuntuisikin.
Kiistely Suomen perustuslain tulkinnasta ja siitä, kuka maata edustaa EU:n huippukokouksissa, näytti tiistaina viimein tulleen päätökseen. Näin pääteltiin, kun pääministeri Matti Vanhanen kertoi sopineensa asian presidentti Tarja Halosen kanssa.
Suomen edustaja on Vanhasen mukaan pääministeri. Tämänsisältöinen hallituksen esitys lähtee myös eduskunnalle. Vanhanen perusteli linjausta sillä, että Eurooppa-neuvosto eli EU:n huippukokous muuttui tämän kuun alussa unionin toimielimeksi ja että tiedossa täytyy olla, kuka kutakin maata edustaa. Tuleva käytäntö on Vanhasen mukaan myös linjassa Suomen perustuslain ja peruslakivaliokunnan tulkintojen kanssa.
Perustuslakivaliokunta on moneen otteeseen yksimielisesti todennut, että Suomea edustaa EU:ssa pääministeri. Kaiken todella pitäisi olla kristallinkirkasta.
Mutta ei ole. Pian Vanhasen lausuntojen jälkeen tuli presidentinkanslian vastaveto. Sieltä välitettiin viestiä, jonka mukaan Suomen edustuskäytäntö EU-huippukokouksissa säilyy ennallaan. Presidentti jättää kyllä osallistumatta ensi viikon huippukokoukseen, mutta vain siksi, ettei kokouksessa ei ole esillä presidentin toimivaltaan kuuluvia kysymyksiä.
Paikalle Halonen kuitenkin aikoo esikuntansa mukaan saapua silloin, kun tuollaisia asioita on pöydällä. On turha enää selittää, että kysymys pääministerin ja presidentin edustuskiistasta olisi viestinten paisuttelua. Kyllä menossa on aivan oikea valtakamppailu. Se myös alleviivaa sitä, kuinka tärkeää ministeri Christoffer Taxellin komitean on esittää selkeät nuotit Suomen perustuslain parlamentarisoinnille.
Ennen tuota edessä voi vielä olla erikoisia käänteitä. Nimittäin se, lähteekö huippukokouksiin myös Halonen, ei ole vain hänestä itsestään kiinni.
Päätöksen edustuksesta tekee valtioneuvosto. Tähän asti konflikti on vältetty sen käytännön avulla, että presidentti on voinut osallistua huippukokouksiin ilmoittamalla siitä hallitukselle. Kriittinen kysymys on nyt, kuinka myötämielinen hallitus enää on presidentille. Konfliktin merkit olivat tiistaina niin vahvat, ettei suuri yllätys olisi, jos hallitus ei enää taipuisi presidentin tahtoon.
Toinen kriittinen kysymys on se, saako Suomi huippukokouksiin kahta kutsua. EU:n puheenjohtaja Ruotsi kutsui joulukuun kokoukseen yhden johtajan, ja Halonen jäi rannalle.
Seuraavan kahden ja puolen vuoden ajan paljon on kiinni Eurooppa-neuvoston uudesta presidentistä, Herman Van Rompuysta. Jos hän on tiukka siinä, ettei neuvoston kokoonpano vaihtele, Halonen pysyy kotona. Presidenttitason kuokkavieraat ovat ainakin maailmalla harvinaisia.
Kiinnostavaa on myös nähdä, meneekö hallituksen esitys läpi eduskunnassa ilman, että SDP nousee puolustamaan presidenttiä. Se ei olisi yllätys.
SDP:stä kuullut presidentin valtaoikeuksia korostavat näkemykset ovat kuitenkin täydessä ristiriidassa sekä eurooppalaisen kehityksen että puolueen omien alkuperäisten arvojen kanssa. SDP perinteinen linjahan korosti tiukasti parlamentarismia ensiksi kuningasvalta-aikeita ja sitten presidenttivaltaista järjestelmää vastaan.
Vanhaselle kyseessä on paikka jäädä poliittiseen historiaan. Mauno Koiviston kuningastie alkoi aikoinaan siitä, että hän piti päänsä kiistassa Urho Kekkosen kanssa. Jos Vanhanen tämän taistelun voittaa, hänestä puhutaan parin vuosikymmenen päästä yhtenä Suomen parlamentarisoijista.