Joku nauratti joskus sanomalla, että suomalaiset ovat laulava kansa. Nauratti siksi, että oli tosissaan.
Oikeastihan suomalaisen laulu on rosoista mutta epävireistä. Jostakin syystä muiden kansojen puristuksiin, Pohjolaan on päätynyt sakki, jonka kaikki ympäröivät kansat voisivat laulaa suohon.
Tai kenties me voisimme karkottaa muut aroille avaamalla rosoiset leukaperämme.
Asian varmistamiseksi voisi tehdä pistokokeita. Otettaisiin kadulta umpimähkään tusina venäläistä, ruotsalaista, virolaista, norjalaista, suomalaista romania, suomenruotsalaista ja suomalaista.
Joka tusinasta poimittaisiin neljä parasta laulajaa. Kaikista muista ryhmistä syntyisi neliääninen kvartetti, mutta suomalaisista lähtisi vain tuskaista huutoa. Hädin tuskin löytyisi nelikkoa, joka pysyisi samassa äänessä.
Samasta syystä suuri osa suomalaisista tangolaulajista on romaneja. Menestynein tangotähti Jari Sillanpää lienee hyvä laulaja, koska on kasvanut Ruotsissa, ruotsalaisten tapojen keskellä.
Meiltä puuttuu laulamisen kulttuuri. Kaikissa muissa mainituissa kansoissa on tavallista laulaa kylässä, pihalla, kotona, baarissa, kohdattaessa, erottaessa.
Me laulamme kirkossa, suihkussa ja kännissä.
Kaikki muut edellä mainitut osaavat jo lapsena taputtaa nelijakoisen tahdin kakkoselle ja neloselle. Suomalainen hakkaa käsiään ylpeänä ykköselle ja kolmoselle eikä huomaa tekevänsä hassusti.
Lapset kilkattavat eri sävelkorkeuksia ja lauleskelevat omiaan. Jossakin vaiheessa se ihanuus kuitenkin loppuu, ehkä koulussa. Oman laulun kuuleminen nostaa kainon punan poskille, varsinkin pojilla.
Muissa kulttuureissa ei käy näin. Venäjällä ja Virossa koululaiset laulavat vapauttaan.
Yhtä hurjan tasoeron on nähnyt, jos on joskus seurannut Suomen BumtsiBumia ja Ruotsin vastaavaa Så ska det låta -ohjelmaa.
Popmaailmassa Suomi on pullollaan taitavia kitaranvinguttajia. Musiikki jää pienen porukan omaksi iloksi, jos ei ole hyvää laulajaa ja melodiaa.
Hyviä laulajia ei ole, tai ehkä pieni kourallinen.
Kyllähän meillä on puheäänellä örisevien alankojen, nurmioiden tai röyhkien lisäksi joitakin oikeita laulajia, varsinkin nuoria. Rasmuksen Lauri tai Aki Sirkesalohan ihan laulavat, ajatella.
Saattaa olla, että muutos laulamisen kulttuurissa on alkanut. Jos niin käy, tulee todistettua, ettei laulutaidottomuus ole geeneissä.
Eihän minkään uuden lauluaallon tietenkään tarvitse alkaa. Mehän voimme jatkaa melodian puhumista vanhaan malliin ja olla tyytyväisiä. Kuten saamelaisilla on omat joikunsa, suomalaisilla voi olla oma tapansa laulaa vähän sinne päin.
Sitten ei pidä ihmetellä huonoa menestystä Euroviisuissa, sen jälkeen kun taustalaulajat ovat vetäneet jälleen kerran falskisti.
Suomen ei tarvitse pärjätä maailmalla laululla. Saamme vastakin olla rauhassa, jos tarjoamme kansainvälisiin kilpailuihin omaa omaperäistä iskelmäämme. "Sääli! Mikä sääli", totesi Ruotsin TV:n viisukommentaattori silloin, kun Katri Helena avasi suunsa.
Jos kuitenkin haluamme musiikista jotain ymmärtää, laulakaamme. Äänihuulilla se musiikkitaju syntyy eikä nokkahuilulla.
"Sääli! Mikä sääli", totesi Ruotsin TV:n viisukommentaattori, kun Katri Helena avasi suunsa.