Vuoden 1991 elokuun 19. päivä toi vavahduttavan uutisen vanhoillisten kommunistien vallankaappauksesta Moskovassa. Suomessakin tapahtuma aiheutti syvää huolta. Pääministeri Esko Ahon suulla hallitus pahoitteli demokraattisen kehityksen katkeamista Neuvostoliitossa ja toivoi pikaista paluuta "normaaleihin oloihin". Ministerijoukko presidentinlinnan portailla Ahon takana oli kuolemanvakava.
Kommentti oli kovin varovainen. Syvän suomettuneisuuden taakse jäämisestä kuitenkin kertoi se, että poikkeustilaa sentään pahoiteltiin. Näinkin lievä tuomio sai Suomessa osakseen kritiikkiä "liiasta neuvovuudesta".
Moskovan vallankaappaus jäi surkeaksi yritykseksi palauttaa stalinistinen komentoyhteiskunta. Historian ironiaa on, että neuvostovallan pelastusta tavoitellut operaatio panikin liikkeelle Neuvostoliiton hajoamisen sinetöineen tapahtumaketjun.
Heti vallankaappauksen jälkeen tätä vain ei voitu nähdä. Niinpä Neuvostoliitosta eroon pyrkineissä Virossa, Latviassa ja Liettuassa tapahtuma aiheutti kauhun väristyksiä. Samalla kriisi johti Viron keskeiset poliittiset päättäjät tekemään rohkean johtopäätöksen: side Moskovaan pitää katkaista heti.
Päätös tästä tehtiin Viron korkeimmassa neuvostossa 20. elokuuta. Ratkaisu oli valtava riski sekä sen tekijöille että Virolle. Itsenäisyysjulistus hetkellä, jolloin maassa on tuhansia toimintaan valmiita neuvostosotilaita, olisi voinut pienestä kipinästä sytyttää laajat väkivaltaisuudet.
Kaikkien uhkakuvien vastaisesti Viron irtaantuminen miehittäjävaltiosta sujui täysin ilman verenvuodatusta. Virolaiset eivät provosoineet, eivätkä sotilaat provosoituneet. Virolle samoin kuin Latvialle ja Liettualle alkoi virrata itsenäisyystunnustuksia.
Virallinen Suomi, joka presidentti Koiviston johdolla oli suhtautunut Baltian maiden itsenäistymispyrkimyksiin nuivasti, palautti diplomaattisuhteet Viroon 29.8. Boris Jeltsinin Venäjä tunnusti Baltian maat runsasta viikkoa myöhemmin.
Nopea reagointi ja kylmäpäisyys ovat piirteitä, jotka Viron linjaan on voinut liittää sen uuden itsenäisyyden aikana. Viro vietiin EU:hun, Natoon ja euroon nopeinta mahdollista tietä. Viron aineellinen kehitys on ollut hämmästyttävää siihen nähden, mistä lähdettiin liikkeelle 20 vuotta sitten.
Edelleenkin Virolla on menneisyydestä periytyvät taakkansa. Osa venäläisvähemmistöstä on tyytymätön asemaansa, minkä haavan kirvelyä Kreml on hyödyntänyt. Myös Viron talouskasvun tulokset ovat jakautuneet epätasaisemmin kuin Suomessa.
Yksi arvio on, että 20 vuodessa Virosta on kadonnut yhteenkuuluvuuden henki, ja vallalla on yksilökeskeisyys ja oman edun tavoittelu. Tuokin ilmiö kuitenkin yleismaailmallinen, valitettavasti.
Suomen suhtautuminen Viroon on pitkään ollut isovelimäinen, jopa ylimielinen. Sille ei enää ole perusteita, jos on koskaan ollutkaan. Viron saavutukset 20 viime vuoden aikana osoittavat sen. Se maa, jossa demokratiakehitys polkee paikallaan tai valuu taaksepäin, on Venäjä.