Elinkeinoelämän ääni kuuluu muita paremmin, kun Suomessa valmistellaan lakeja. Eniten vaikutusvaltaa kertyy niille, joilla on suurin intressi ja parhaat voimavarat vaikuttamistyöhön eli lobbaamiseen.
Valtioneuvostolle äskettäin tehdystä selvityksestä käy ilmi, että lainvalmistelun supervaikuttajien kärkikolmikossa ovat Suomen kuntaliitto, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto MTK.
Hyvissä asemissa ovat myös Metsäteollisuus, Suomen luonnonsuojeluliitto, Akava, SAK ja Suomen yrittäjät.
Nämä ovat institutionaalisia järjestöjä ja etujärjestöjä, jotka pystyvät tuottamaan asiantuntemusta ja vaihtoehtoisia näkemyksiä, joilla ajaa oman etupiirinsä asiaa. Vastaavasti moni kansalaisjärjestö kokee, että se jää valmistelussa heikommalle kuulemiselle.
Helsingin yliopiston toteuttamassa hankkeessa kysyttiin valtakunnallisilta järjestöiltä ja säädöksiä valmistelevilta virkamiehiltä, miten järjestöt ja muut sidosryhmät pääsevät vaikuttamaan valmisteluun.
Elinkeinoelämän järjestöjen edustajat ovat selvityksen mukaan eniten vuorovaikutuksessa lakeja valmistelevien virkamiesten kanssa. Kansalaisjärjestöillä ei ole resursseja, joilla ylläpitää jatkuvaa vaikuttamista.
Samantyyppisiä tuloksia on saatu erilaisista selvityksistä, joissa on laskettu, ketkä pääsevät eduskunnan valiokuntiin asiantuntijakuulemisiin, keiltä pyydetään lausunnot lakiesityksistä ja ketkä kutsutaan työryhmien jäseniksi.
Lakeja ja asetuksia valmisteltaessa pyritään kuulemaan niitä ihmisiä, joihin lait tulevat vaikuttamaan. Demokratiaan kuuluu, että valmistelussa kuullaan laajasti eri toimijoita, järjestöjä ja kansalaisyhteiskuntaa.
Tärkeää onkin, että kuulemisessa vahvistetaan päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.
Aikaisemmin lainvalmistelussa käytettiin laajapohjaisia komiteoita, joissa sidosryhmät olivat edustettuina. Menetelmä oli paikoin raskas ja hidassoutuinen. Komiteoihin perustuvan käytännön purkautumisen myötä epävirallisen yhteydenpidon merkitys on kasvanut.
Arvovaltavaikuttamiselle on tilausta. Se näkyy siinä, että keskeisten ministereiden avustajat ovat haluttuja työntekijöitä viestintätoimistoissa.
Näköalapaikalla on kertynyt kokemusta ja verkostoja, joille on käyttöä. Keskeisissä uudistuksissa vuosia mukana olleen poliittisen erityisavustajan on helppo lähestyä ja lobata tuttua virkamiestä.
Eduskunta säätää lait, mutta virkamiehet valmistelevat poliittiset uudistukset ja säädökset ministeriöissään.
Virkamiesten asema lainvalmistelussa on ollut perinteisesti vahva ja korostuu edelleen, kun säädösvalmistelu on siirtynyt pitkälti yksittäisten virkamiesten vastuulle. Kansalaisten kannalta ei ole yhdentekevää, ketkä heitä lobbaavat.
Laajoihin uudistuksiin on varattava riittävästi aikaa niin, että kuulemiset ja valmistelu ehditään tehdä huolellisesti. Ei ole oikein, että vain vahvimpien ääni vaikuttaa.
Pääkirjoitus