Talouskriisi on keskittänyt päättäjien katseet nykyhetkeen. Myrskyssä näin pitääkin olla. Samalla pitää silti muistaa myös globaalit megatrendit, joita kriisi ei ole mihinkään hävittänyt. Joissakin asioissa talouskriisi jopa entisestään kasvattaa tulevaisuuden haasteita.
Esimerkki merkittävästä muutoksesta on ikääntyminen, joka on myös osoitus eurooppalaisen hyvinvointimallin toimivuudesta. Eurooppalaisten alati pitenevä elinajanodote ei ole pelkkää luonnontiedettä, vaan ansaittua seurausta oikeista poliittisista valinnoista. Ei ole itsestään selvää, että ihmisten keskimääräinen elinaika on kasvanut viime vuosikymmeninä nopeasti ja sen odotetaan kasvavan edelleen. On upea asia, että väestöennusteiden mukaan puolet nykyisistä 65-vuotiasta elää yli 86-vuotiaaksi.
Senioriväestön hyvinvointiin liittyvät kysymykset ovat tärkeitä erityisesti Suomessa, joka tällä hetkellä ikääntyy Euroopan nopeinta vauhtia. Samalla julkinen taloutemme on talouskriisin jälkeen helposti haavoittuva ja hyvinvoinnin taloudellisen kestävyyden turvaaminen siksi entistä tärkeämpää. Hyvinvointiyhteiskuntamme rakenteet on korjattava sellaisiksi, että jokaisella suomalaisella on mahdollisuus riittävään toimeentuloon ja laadukkaisiin palveluihin rasittamatta kuitenkaan tulevien palkansaajien ja yrittäjien sukupolvea kohtuuttomalla verotasolla.
Julkisen talouden kestävyyden turvaaminen ennen kaikkea työnteolla on oikea linja, jonka toteutuminen edellyttää kolmea asiaa. Ensinnäkin työnteon pitää aina olla kannattavaa. Toiseksi työurien on pidennyttävä molemmista päistä. Kolmanneksi, työuran aikana on pystyttävä hankkimaan taloudellisesti turvattu vanhuus.
Julkisin varoin rahoitettu hoito ja hoiva ovat ikäihmisten toimeentulon kannalta keskeisessä asemassa. Jo nyt 85 vuotta täyttäneiden terveydenhuoltoon ja pitkäaikaishoitoon käytetään vuosittain enemmän rahaa kuin heidän eläkkeisiinsä. Ikäihmisten palvelujen kysyntä kasvaa lähivuosikymmeninä voimakkaasti. Kysyntään vastataan sekä lisäämällä julkista palvelutuotantoa että luomalla yksityisiä palveluja.
Se osa palvelujen tarpeesta, jota julkinen palvelu ei kata, rahoitetaan useimmiten omasta eläkkeestä. Siksi on tärkeää, että suomalainen työeläkejärjestelmä on vahva ja turvaa eläkkeet. Vaikeinakaan aikoina suomalaiset eivät ole joutuneet pelkäämään eläkkeidensä puolesta.
Lakisääteinen työeläketurva kaipaa kuitenkin rinnalleen täydentäviä yksilöllisen varautumisen muotoja. Kun eläkkeellä vietetty aika ihmisen elämänkaaresta pitenee, kasvaa myös tarve omatoimisesti rakentaa työuran aikana omaa ja tarvittaessa myös läheisten senioriajan hyvinvointia. Tärkeintä ihmiselle on varmistaa toimeentulo superseniori-iässä, kun vuosia on takana kahdeksankymmentä-ja-risat. Tällöin hoivan ja muiden palveluiden tarve on suurimmillaan ja kustannukset korkeimmillaan.
Omaehtoinen varautuminen pitkään senioriaikaan kannattaa. Jos tänä päivänä nelikymppinen, tavallisen työuran tehnyt toimihenkilönainen työskentelee 63-vuotiaaksi ja jää sitten lakisääteiselle työeläkkeelle, hänen työeläkkeensä on keskimäärin noin puolet palkasta.
Oletetaan, että hän myös säästäisi vanhuuden varalle ja laittaisi joka kuukausi sivuun noin 200 euroa ja käyttäisi hyväkseen yhteiskunnan eläkesäästämiseen antamaa verokannustetta. Tällöin hänelle kertyisi nykyrahassa säästöjä 63 vuoden ikään mennessä vajaat 70 000 euroa, jos oletetaan, että säästöille kertyy kulujen huomioimisen jälkeen keskimäärin yhden prosentin reaalinen tuotto.
Tätä säästettyä pääomaa nainen voi käyttää eri tavoin. Lausuntokierroksella olevan lakiesityksen mukaan pääoman voi nostaa kymmenessä vuodessa tasaisina kuukausipalautuksina, jolloin kuukausittain saa työeläkkeen päälle runsaat 500 euroa kuukaudessa kymmenen vuoden ajan. Säästöjen loputtua 73-vuotiaalla seniorilla voi olla jäljellä vielä paljon elinvuosia -- juuri ne vuodet, joiden aikana hoito- ja hoivamenot kasvavat erittäin nopeasti. Tällöin hän saisi pelkkää työeläkettä.
Toinen tapa käyttää säästettyä pääomaa olisi muuttaa kertyneet säästöt elinikäiseksi lisäeläkkeeksi. Silloin esimerkin säästöt merkitsisivät nykyisellä keskimääräisellä elinaikaodotteella kuukausitulojen parantumista lähes 300 eurolla kuukaudessa elämän loppuun asti. Elinikäinen lisäeläke täydentäisi työeläketurvaa silloinkin kun hoito- ja hoivamenot ovat suurimmillaan eli erityisesti superseniori-iässä. Pitkään ikään varautumisen kannalta olennaista on toimeentulon parantaminen koko loppuelämän ajaksi eikä vain eläkeajan alkuvuosiksi.
On epärealistista olettaa, että kaikilla nelikymppisillä olisi mahdollisuus laittaa satoja euroja sivuun joka kuukausi. Siksi eläkeiän jo saavuttaneella henkilöllä pitäisi olla haluamassaan iässä mahdollisuus hankkia elinikäinen lisäeläke myös kertamaksulla, jos seniorivuosien tulot muuten tuntuvat riittämättömiltä. Tällainen kertamaksuinen lisäeläke voitaisiin rahoittaa joko pitkäaikaisilla säästöillä tai esimerkiksi asuntovarallisuutta hyödyntäen.
Jos henkilö muuntaisi 65-vuotiaana vaikkapa 200 000 euron arvoisen asuntonsa elinikäiseksi lisäeläkkeeksi, jokainen kuukausi tilille napsahtaisi 920 euroa lisäeläkettä.
Yhteiskunnan kannalta on järkevää kannustaa kansalaisten omaehtoista säästämistä ja muuta varautumista pitkään ikään. Julkisen talouden näkökulmasta on hyödyllistä kannustaa kansalaisia siirtämään omia tulojaan aikaan, jolloin ikääntymisen aiheuttama rasite kansantaloudelle on suurimmillaan. Riittävä elinikäinen lisäeläke tukee lakisääteistä työeläketurvaa ja vähentää kuormitusta julkisille hoiva- ja hoitopalveluille. Näin se myös parantaa julkisen talouden kestävyyttä ja varmistaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen myös tuleville sukupolville.
Kirjoittaja on Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja.