Kun unkarilainen elokuvaohjaaja Istvan Szabo (s. 1938) aloitteli uraansa Budapestissä 1950--60-lukujen vaihteessa, eli eurooppalainen elokuvataide suurta kukoistuskauttaan.
-- Esikuviamme olivat italialainen neorealismi ja ranskalainen uuden aallon elokuva. Uudenlaiset vapaamuotoiset ja rehelliset elokuvat keräsivät valtavat yleisöt. Syy menestykseen oli se, että elokuvat kertoivat tarinoita, jotka auttoivat ihmistä löytämään itsensä, Szabo sanoo Helsingissä, jossa esitetään kesällä sarja hänen elokuviaan.
-- Ajatelkaapa Bergmania, Felliniä, Godardia, Bunuelia, Antonionia... Me menimme syvälle tarinaan ja henkilöhahmojen sisälle. Teimme elokuvia surullisista häviäjistä.
Vähitellen eurooppalaisestakin elokuvasta tuli teollisuutta ja sitten elokuvateollisuudesta osa viihdeteollisuutta. Elokuva taiteena katosi marginaaliin. Nyky-yleisö on Szabon mielestä totutettu hollywoodilaisiin supersankareihin, jotka ratkaisevat ongelmat pääosin fyysisellä voimalla.
-- Vaikka nykyäänkin on paljon hyviä elokuvantekijöitä ja elokuvia, tuntuu monelle tärkeintä elokuvissakäynnissä olevan popcornin syönti.
Sanoma etäännytettiin
Popcornista ei ollut tietoakaan nuoren elokuvantekijän kotimaassa, sosialistisessa Unkarissa.
-- Sosialismin ajanjaksoon mahtui erilaisia kausia. Vuosien 1962--63 jälkeen vallitsi tietynlainen liberalismi. Elokuvantekijät saivat tehdä elokuvia, jotka kertoivat ihmisten ja yhteiskunnan ongelmista. Sellaiset elokuvat olivat suorastaan tervetulleita.
Itäblokin maat olivat keskenäänkin hyvin erilaisia. Unkari oli aivan muuta kuin vaikkapa Itä-Saksa. Joitakin asioita ei kuitenkaan unkarilaisessakaan taiteessa voinut tehdä. Kommunismia tai Neuvostoliittoa ei saanut kritisoida suoraan. Sanoma etäännytettiin esimerkiksi historialliseen ympäristöön.
-- Parhaat noihin aikoihin tehdyt elokuvat ovat edelleen hyviä. Esimerkiksi Miklos Jancson Punaiset ja valkoiset tai Andras Kovacsin Kylmiä päiviä... Niissä ei ole mitään häpeämistä, ei millään kriteereillä, Szabo sanoo erittäin painokkaasti.
Koko prosessi rakas
Maailmanmaineeseen Istvan Szabo nousi voitettuaan parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin elokuvastaan Mephisto vuonna 1981. Vaikka ohjaajan töistä tuli sen jälkeen suuren yleisön elokuvia, hän haluaa edelleen mennä pintaa syvemmälle.
-- Haluan aina vain kertoa tarinoita, joihin ihmiset voivat todella samaistua.
Szabo onnistuu pyrkimyksessään. Hänen uudemmasta tuotannostaan esimerkiksi Being Julia (2004) on suloisenhaikea, hienovireinen elokuva. Se perustuu kirjailija W. Somerset Maughamin tarinaan aviomiehensä (Jeremy Irons) hemmottelemasta näyttelijättärestä (Annette Bening). Bening oli roolistaan Oscar-ehdokkaana.
Mikä siis on ollut ja on nyt 71-vuotiaan ohjaajan salaisuus?
-- Sellaista ei ole. Mutta rakastan elämää ja ihmisten tarinoita. Haluan, että ihminen näkee toisen ihmisen. Ja rakastan elokuvantekoa, sen jokaista osa-aluetta, koko prosessia suunnattomasti.
Ehkäpä siinä se salaisuus.
Kansallinen audiovisuaalinen arkisto (ent. Suomen elokuva-arkisto) esittää Szabon elokuvien sarjan kesäkaudella elokuvateatteri Orionissa Helsingissä.