Soiden monimuotoisuuden köyhtyminen pysähtyy ja suoluonnon tila paranee ja kehittyy kohti suotuisaa suojelutasoa. Melkoinen tavoite, mutta näin on kirjattu tuoreeseen suostrategiaan.
Helmikuussa julkaistu strategia on viralliselta nimeltään Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi. Se on herättänyt jo paljon keskustelua.
Päämääränä oli sovittaa yhteen "soiden ja turvemaiden eri käyttömuotoja ja ympäristön suojelua siten, että niistä saadaan merkittävä yhteiskunnallinen, taloudellinen ja ekologinen hyöty".
Soiden suojelijoiden mielestä suoluontomme ei kestä enää yhtään taloudellista hyödyntämistä -- siis lähinnä turvetuotantoa.
Suomen luonnonsuojeluliitto jättikin raporttiin eriävän mielipiteen, jossa se moittii päätöksiä vastuuttomiksi. Samalla kun turpeen polttamista tuetaan noin 200--300 miljoonalla eurolla vuosittain, lykätään rahapulaan vedoten lisäsuojelun rahoitusta vaativat toimenpiteet odottamaan tulevaisuuteen.
Suomen luonnonsuojeluliitto ja Birdlife Suomi tekivät myös heti strategian julkistamisen jälkeen kantelun EU:lle luonto- ja lintudirektiivin rikkomisesta Suomen soilla.
Luonnonsuojelijoiden huolen ymmärtää. Samalla kun halutaan pysäyttää suoluonnon kato, raportissa todetaan tarvittavan uutta turvetuotantoalaa 58?000 hehtaaria vuoteen 2020 mennessä.
Vuosiluku on muuten sama, johon mennessä Suomi on sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden vähenemisen -- siis kaiken muunkin luonnon kuin suoluonnon. Yhtälöt tuntuvat mahdottomilta.
Strategiassa ehdotetaan otettavaksi käyttöön soiden luonnontilaisuutta kuvaava luokittelu, ja turvetuotanto suositellaan kohdistettavaksi luonnontilansa menettäneille soille.
Kuitenkin luonnontilaistenkin soiden kohdalle jätetään mahdollisuus poikkeuksiin, jos kyseessä on "yhteiskunnan kokonaisedun kannalta erityisen tärkeä turvetuotantohanke, jolle ei ole löydettävissä vaihtoehtoja".
Lisäksi tietyissä luokissa seutukunnan ojitustilanne otetaan huomioon "luokitusta täydentävänä yleisen luontoarvon tekijänä". Rajat on asetettu niin, että jos seutukunnan suoalasta ojitettujen soiden osuus on alle 60 prosenttia, se vähentää jäljellä olevien soiden luontoarvoa.
Toisaalta, jos seutukunnan soista on ojitettu yli 85 prosenttia, tämän pitäisi nostaa niiden vielä jäljelle jääneiden soiden arvoa. Näinkin rankasti ojitettuja seutukuntia Suomessa on alun toistakymmentä.
Raportti tunnustaa myös "suon erityiset luontoarvot", jotka voivat liittyä esimerkiksi suotyyppeihin tai kasvi- ja lintulajistoon. Näiden selvittämiseksi ehdotetaan jatkovalmistelua, jonka vastuutahoksi esitetään ympäristöministeriötä.
Ehdotus tulisi valmistella jo kuluvan kevään aikana, jotta sitä päästäisiin testaamaan kesän suosuunnitteluhankkeissa. Kuulostaa hätäiseltä aikataululta.
Kun lisäksi muistetaan, että ympäristövaikutusten arviointien luontoselvityksissä mennään huolestuttavan usein siitä, mistä aita matalin, ei hyvistäkään "erityisten luontoarvojen" kartoitus- ja selvitysohjeista koidu välttämättä mitään hyötyä.
Onneksi ympäristöhallinnosta on vielä löytynyt jämäkkyyttä teettää uusiksi puutteellisesti kokoon raapaistut luontoselvitykset.
Nyt lupaprosessissa olevissa turvehankkeissa uudesta luokittelusta ei ihan heti tarvitse välittää, sillä strategiaan lisättiin viime vaiheessa rajaus, että luontoarvoluokittelu astuisi voimaan vasta 1.2.2011 jälkeen hankittavilla soilla.
Turvetuottajilla on tällä hetkellä hallinnassaan turvetuotantotarpeisiin hankittuja soita kymmeniä tuhansia hehtaareita.