J.K. Rowlingin viidennessä kirjassa Harry Potter ja Feeniksin kilta hieman vanhempi ja entistä nyreämpi päähenkilö kokee monille 15-vuotiaille tutun kohtalon. Hän saa opettajaltaan epäoikeudenmukaisen rangaistuksen.
Näin sitä kuvailee Rowling:
"Harry painoi kynän kärjen pergamenttiin ja kirjoitti: En saa valehdella. Hän henkäisi kivusta. Sanat olivat ilmaantuneet pergamentille näköjään hohtavan punaisella musteella. Samaan aikaan sanat olivat ilmaantuneet hänen oikean kätensä kämmenselkään, pureutuneet ihoon aivan kuin skalpellilla viillettyinä."
Ja näin sitä kuvaili Franz Kafka novellissaan Rangaistusiirtola. Syytteen laadusta mitään tietämätön väärintekijä sidotaan untuvavuoteelle, jossa lasineulainen äes kirjoittaa rikoksen nimen hitaasti ja yhä syvemmälle hänen kehoonsa: "Tavallisesti kuudennen tunnin kohdalla tuomittu ymmärtää viestin haavoistaan", tuomari selittää.
Kafka sepitti jo 90 vuotta sitten tarinaksi sen, minkä jokainen lapsi ymmärtää vaistomaisesti - että rangaistuksen tarkoituksen on häpäistä, nöyryyttä ja aiheuttaa kärsimystä, sillä vasta kärsinyt ja nöyryytetty ihminen pitää rangaistusta ansaittuna.
Potter-kirjojen suosio ei ole enää tästä maailmasta, joten sitä on turha yrittää selittää. Jotakin etua Rowlingille on silti saattanut olla siitä, että hän löytää ideoita maailmankirjallisuudesta, eikä esimerkiksi naistenlehdistä, joita valitettavan moni muu varhaisnuorille kirjoittava näyttäisi käyttävän päälähteenään.
Aika tyypillisenä lajin kotimaisena edustajana pidän kevään uutuutta, jossa ulkonäöstään ja poikaystävän kunnianhimottomuudesta huolestunut 14-vuotias tyttö vastustaa metsäpalstaa uhkaavaa rakennushanketta.
Oikeasti useimmat 14-vuotiaat haluavat pitää Demi-lehden maailmankuvan ja kaunokirjallisuuden erillään, vaikka lukisivatkin molempia. Lisäksi he myös ymmärtävät, että luonnonsuojelusta höpisemällä kirjailija yrittää kuulostaa ajankohtaiselta, valistuneelta ja nuorekkaalta, vaikka oikeasti onkin aika pihalla.
Otsikoita seuraava nuortenkirjailija kuvittelee nostavansa suosiotaan kirjoittamalla asioista, joista mahdollisimmat monet ovat samaa mieltä. Rowling kirjoittaa asioista, jotka mahdollisimmat monet voivat kokea kukin omalla tavallaan.
Tämä ero on syytä pitää mielessä myös Potter-kirjojen karnevaalista myyntimenestystä kummastellessa. Se on pikemminkin merkki yhdessä kokemisen tarpeesta, joka on tyypillistä taiteelle, eikä niinkään yleisön tinkimättömästä samanmielisyydestä, jota tarvitaan ulkonäköihanteiden tai aatteiden markkinoinnissa.
Oman kaavoittuneisuutensa puitteissa Harry Potter ja Feeniksin kilta on siis aitoa kirjallisuutta, ainakin sydämeltään.
Koska päähenkilö on jo viidentoista, Rowling ei enää kerro salaisuuksista, yllätyksistä ja lapsenuskosta vaan siitä miten aikuisten kyvyttömyys ja haluttomuus voi johtaa maailman tuhoon. Maailma onkin ajanvietteelle sopiva mittakaava, parin hehtaarin metsäpalsta on liian pieni.
Muutoin Feeniksin kilta varmasti yhä vetoaa kaikkiin lapsiin, jotka joskus ovat toivoneet että hänen vanhempansa eivät olisi hänen oikeat vanhempansa, että jossakin toisessa maailmassa hän olisi kuuluisa ja palvottu eikä yksinäinen ja kiusattu, ja että hänen salatut kärsimyksensä olisivatkin merkkejä ihmeellisistä taidoista.
Nuorimmat lukijat voivat pitää pienenä pettymyksenä sitä, että Rowlingin rakentama kliimaksi on jälleen antikliimaksi.
"Minun on aika kertoa sinulle se, mikä minun olisi pitänyt kertoa viisi vuotta sitten", Tylypahkan rehtori ja mestarivelho Dumbledore sanoo. "Istu, ole hyvä", hän jatkaa pahaenteisesti, vaikka jokainen Rowlingin uskollinen lukija kestää kyllä seisaaltaankin sen tiedon, että Harryn kohtalona on taistella pahaa lordi Voldemortia vastaan toiseen kuolemaan saakka. Se nyt kai oli itsestään selvää.
Vanhempaa lukijaa huolettanee enemmän Rowlingin tyylin rapistuminen.
Rowling on yrittänyt tehdä proosastaan aikuisempaa ja vakavampaa, jotta se mukailisi Harryn aikuistumista. Seurauksena on kirjasarjan muuttuminen vanhanaikaisemmaksi ja pönäkämmäksi.
Suomentaja Jaana Kapari on joutunut muun muassa miettimään luontevia vastineita raamatulliselle kielikuvalle "sepuchral" ja lähinnä juhlapuheisiin tai tavauskilpailuihin sopivalle ilmaisulle "ostentatiously".
Haaste johtaa Harry Potterin ja Kapteeni Kalsarin hovikääntäjänä palkitun Kaparin ensimmäiseen epäonnistumiseen. "Haudanvakava" ja "mahtipontinen" ovat alkutekstin henkeä luontevampaa, selkeämpää ja parempaa kieltä, ja siksi suomennos voi antaa Rowlingin nykyisestä tasosta liian hyvän kuvan.
Ehkä seuraavan Potterin suomennos pitäisikin antaa Kaparin kollegalle, Jyrki Vainoselle, jonka viime syksynä julkaisema allegorinen fantasiaromaani Mykkä jumala oli suoraan sanoen haudanvakava ja aika mahtipontinenkin.
Toivotaan kuitenkin, ettei niin käy. J.R.R. Tolkienin juhlavasta hovityylistä tai oikeasti vanhasta kirjallisuudesta ammentavista arkaismeistä on viime vuosina tullut nuorten ja melkein keski-ikäisten kirjailijoiden vitsaus, jolla ilmeisesti on tarkoitus taistella edellisen polven niukkaa modernismia vastaan.
Toivotaan, että Kaparin luontevampi suhde kieleen ja tarinoiden kertomiseen pelastaa edes seuraavan sukupolven pahimmilta maun horjahduksilta.