Keskiviikkona todenteolla käyntiin polkaistut SM-liigan pudotuspeliottelut eivät tarjonneen minkään sortin yllätystä ainakaan vielä avauskierroksella. Runkosarjassa paremmin sijoittuneet joukkueet olivat odotetusti voitokkaita kotikaukaloissaan.
Runkosarjan voittanut Tappara sai paiskia hikisen iltapuhteen Espoon Bluesin kanssa. Puolustaja Juha Gustafsson vei avauserän puolivälissä ylivoimalla vierasjoukkueen maalin karkumatkalle.
Runkosarjassa liigan tehokkainta ylivoimaa pyörittänyt Tappara ei kuitenkaan antanut Bluesin yllättää. Joukkue iski kaksi osumaa espoolaispelaajan kuluttaessa Hakametsän hallin jäähypenkkiä. Kirvesrintojen maalintekijöinä kunnostautuivat Aleksandr Barkov ja Mikko Luoma.Myös runkosarjakakkonen HPK piti odotetusti kotiedun hallussaan. Ilves ei ole vielä kertaakaan tällä kaudella kyennyt voittamaan hämeenlinnalaisjoukkuetta. Eikä keskiviikon perusteella tule välttämättä voittamaankaan, sen verran selvästi HPK kamppailun kenttätapahtumia hallitsi.
HPK oli tutun tehokas heti ottelun alkuminuuteilla. Joukkue teki kaksi maali alle kuudessa minuutissa. HPK:n kannalta huolestuttavaa oli, että ykkösmaalivahti Mika Pietilä joutui jättämään ottelun kesken käsivamman takia. Pietilän pelit saattavatkin olla pahimmassa tapauksessa ohi tämän kauden osalta.
TPS jatkoi siitä mihin viime vuonna vastaavassa puolivälieräparissa Pelicansia vastaan jäi. Pelicansille maalinteko vaikuttaa olevan tuskallisen työn takana pudotuspeleissä. Lahtelaiset saivat avausottelussa aikaiseksi sentään yhden osuman, joka on täsmälleen yhtä paljon kuin joukkueen yhteenlaskettu maalimäärä viime kauden kolmessa play off-ottelussa.
TPS:n tehopelaajat olivat Ville Vahalahti (1+2) ja Ville Immonen (2+0).
Silmiinpistävää oli avauskierroksen yleisömäärät. Ainoastaan Hämeenlinnan 4590 voidaan pitää hyvänä. Sekä Turun (5310) että Tampereen (5272) yleisömäärät ovat yhtä suuria kuin runkosarjan vastaavat määrät. Turun lukemassa mukaan oli varmasti laskettu kaikki pelaajat, järjestysmiehet ja pikkukioskien myyjätkin, sen verran tyhjää oli hallin lehtereillä.