Pääkirjoitus
Tilaajille

Suora ja nopea tuki tarpeen - yrityksissä kytee laajaa tyytymättömyyttä talouskriisin hoitoon

Yritykset odottavat hallitukselta nopeita ja selkeitä toimia, sillä pitkittyvä epävarmuus on myrkkyä taloudelliselle toimeliaisuudelle.

Keskuskauppakamarin selvityksen mukaan yritykset ovat tyytymättömiä hallituksen tapaan hoitaa koronaepidemiasta johtuvaa talouskriisiä. Hallitus kaavailee yrityksille jo olemassa olevien mekanismien ohella suoraa kriisitukea, mutta yritysten kärsivällisyys alkaa niiden toiminnan horjuessa käydä vähiin.

Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Yritykset odottavat hallitukselta nopeita ja selkeitä tukitoimia, joita saadaan nyt ravintola-alalle. Pitkittyvä epävarmuus on myrkkyä taloudelle, siksi tarvitaan suoraa tukea pitämään yritykset jaloillaan ja pelastamaan työpaikat.

Koronakriisin kurittamat yritykset ovat saamassa valtiolta kipeästi kaipaamaansa suoraa kriisitukea. Työministeri Tuula Haatainen (sd.) esitteli keskiviikkona kaksiosaista tukipakettia, jossa luvataan hyvityksiä ravitsemistoiminnan rajoittamisesta koituneista menetyksistä.

Yhteensä noin 123 miljoonan euron tukipotti pitää sisällään sekä työllistämistukea että hyvitystä juokseviin menoihin. Nähtäväksi jää, miten pitkälle tuki riittää, sillä Matkailu- ja ravintola-ala on vaatinut lähes kolminkertaisesti suurempaa summaa.