Aasian katastrofissa vanhempansa menettäneet lapset pitäisi vapauttaa perintöverosta, huolehti hiljan toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos. Hän vetosi verohallitukseen, että verovirastot tiedottaisivat mahdollisuudesta saada vapautus perintöverosta. Ministerin lähtökohtana näytti olevan ajatus, että vanhempansa Aasian katastrofissa menettäneille lapsille taattaisiin yhtenäinen verokohtelu kautta Suomen. Ministeri ajatteli kauniisti, mutta ei kuitenkaan riittävän laajasydämisesti.
Väärin tietysti olisi, jos maanjäristyksen nostattaman hyökyaallon takia orpoutuneet joutuisivat suuren menetyksensä myötä maksumiehiksi yhteiskunnalle. Mutta eikö olisi aivan oikein, että yhtä lempeästi kohdeltaisiin muitakin eri onnettomuuksissa tai myös rikoksissa vanhempansa menettäneitä.
Vaikka monetkaan autokolarit tai tulipalot eivät ylitä kansainvälisiä uutiskynnyksiä, nekin vievät joskus lapsilta sekä äidin että isän. Surkeus on täysin orpoutuneiden lasten kannalta yhtä suuri, onpa syy kovaa kohtaloon mikä tahansa.
Miksipä alaikäisten lasten pitäisi yleensäkään maksaa veroa vanhempiensa kuoleman seurauksena, vaikka aiheuttaja olisi sairaus. Ministerin olisi suonut tässä yhteydessä katsovan kaukaisen onnettomuuden ohella myös kotimaan tapahtumiin, vaikka poliitikkojen onkin hyödyllistä olla liikkeellä suurten tunteiden aikaan.
Täysi tai osittainen vapautus perintö- tai lahjaverosta myönnetään voimassa olevan verolain mukaan aina vain hakemuksesta. Vapautuksen voi suoda verotoimisto tai verohallitus. Monien verotoimistojen sanotaan antaneen tällaisissa asioissa usein opastusta. Kukapa silti takaa, että neuvonta on kaikkialla samanlaista.
Viisainta olisi, että poliittiset päättäjät laittaisivat viivyttelemättä vireille asiaa koskevan verolain muuttamisen. Silloin kohtelu saataisiin koko maan alueella ja kaikissa yksilöiden kannalta yhtä suurissa onnettomuuksissa samanlaiseksi. Yhteiskunta olisi jokaiselle täysorvoksi jäävälle alaikäiselle yhtä suopea.
Ruotsissa perintöverosta on luovuttu kokonaan. Taloustutkimuksen joulukuussa tekemän mielipidemittauksen mukaan enemmistö suomalaisista haluaisi lainsäätäjiemme seuraavan esimerkkiä. Se tietysti pyyhkäisisi myös edellä mainitut pulmat olemattomiin. Ministeri Wideroos on sellaistakin mallia aiemmin ehdottanut.
Vaikka niin pitkälle ei meillä haluttaisi mennäkään, orvoiksi jäävien alaikäisten osalta vapautus perintöverosta olisi enemmän kuin suotavaa. Kalevan haastattelussa tammikuussa varatuomari Vesa Hannonen muistutti, että alaikäisten lasten tilanne on vaikea etenkin silloin, jos vaikkapa koti tai muuta tärkeää omaisuutta joudutaan muuttamaan rahaksi, jotta kyetään maksamaan verot.
Vaikea se varmasti on. Kukapa voi väittää, ettei se olisi kohtuutonkin. Ja vanhan viisauden mukaan se, mikä ei ole kohtuus, ei voi olla myöskään oikeus.
On erittäin hyvä, että olemme suopeita isoissa onnettomuuksissa kolhuja kokeneita kohtaan. Mutta miksi hellymme erityisen paljon silloin, kun kohu on suurta? Eivätkö yhtä suuria menetyksiä kärsineet ansaitsisi samanlaista myötätuntoa, vaikka onnettomuuden mittasuhteet olisivat vaatimattomammat ja julkinen kohu tapahtumasta olematonta?
Jos yhteiskunnan on suinkin mahdollista lievittää syyttömästi pahoja kolhuja kokeneen yksilön suurta tuskaa, niin tulee tehdä. Eikä ainakaan nuorimpia heistä pitäisi velvoittaa rustaamaan anomuksia päästäkseen maksamasta veroa äidin ja isän menehtymisen seurauksena.
Sellaisen sydämettömyyden lainsäätäjämme voivat torjua, jos vain haluavat. Haluavatko?