Suomalaisessa kirjallisuudessa suo on häijy ja vaarallinen, hallan ja kuoleman kaveri. Leino ja Koskenniemi sen tietävät, Väinö Linnakin kuvaa suomalaista vihaa pohjattomaksi suonsilmäkkeeksi.
Mutta suotutkijat ovat toista maata: Suo on hiljaisuuden, rauhan ja avaruuden tyyssija, tehokas organismi, hiilivarasto, joka voisi olla merkittävä pelinappula myös Kioton ilmastosopimuksen tavoitteiden täyttämisessä.
"Suot ovat olleet hiilivarastoja, nyt ne ovat niiden luovuttajia", pahoittelee Hans Joosten pitkospuilla, Teuravuoman telatiellä.
Suomen suurimmalla suoalueella navakka tuuli pitää suurimmat hyttysparvet ja paarmat loitolla. Puolen sataa suotutkijaa maailman kaikilta mantereilta ihastelee Keski-Lapin aapasuovyöhykkeen erikoisuuksia suon ystävän intohimolla aikataulut unohtaen.
Kansainvälisen soidensuojelun seuran jäsenet ovat juuri aloittaneet parin viikon tutustumiskiertueen suomalaisiin soihin.
Metreittäin turvekerroksia
Seuran hollantilaisen pääsihteerin Hans Joostenin käsivarsi on jo kyynärpäitä myöten kurassa. Mies tutkaili sormillaan hyllyvän suon pinnanalaisia maisemia. Mutta turvetta riittää, eikä käsi yllä syvälle.
Teurajärven tuntumassa turvekerros on Metsähallituksen luonnonsuojelun aluepäällikön Yrjö Norokorven mukaan nelisen metriä paksu.
"Tämä alue alkoi soistua 9 000 vuotta sitten", Norokorpi muistuttaa.
Suo tallentaa sisäänsä hitaasti mutta varmasti kehityshistoriansa, ihmisen ja saastumisen vaikutukset, ja sen hiilitaseen, joka tänä päivänä niin paljon puhuttaa suotutkijoita.
"Suurin ongelma on trooppisten soiden käyttöönotto. Sumatran tuhotut suot tuottavat hiiltä seitsemän kertaa enemmän kuin on Kioton tavoite", Joosten suhteuttaa. Maailmanlaajuisesti soita tuhoutuu kymmenen kertaa suuremmalla nopeudella kuin niitä on kehittynyt.
Suomen suot rikkaita ja kauniita
Joosten on yhtä mieltä kansainvälisen ilmastopaneelin kanssa siitä, että turve on fossiilinen polttoaine, ja kaikki muut ovat turvetta parempia polttoaineita. Hän on samoilla linjoilla Suomen luonnonsuojeluliiton luonnonsuojelusihteerin Tapani Veistolan kanssa siinä, että turpeen voisi korvata vaikka puulla.
"Jos Suomi haluaisi toteuttaa Kioton tavoitteet, niin turpeen alasajo olisi nopein konsti", Veistola huomauttaa. Häntä harmittaa, että Suomi on ottanut piilotavoitteekseen turpeen luokituksen muuttamisen. Joosten taas arvelee, että soiden ennallistaminen voisi olla yksi tehokkaimpia keinoja.
Suomi on tehnyt aikanaan soiden ojituksen maailmanennätyksen.
"Mutta meillä on tarmokkaiden suojelupyrkimysten ansiosta hienoja soita jäljellä. Tosin olemme myös epäonnistuneet" johtava asiantuntija Tapio Lindholm Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.
Lindholm kehaisee, että suomalaiset suot ovat maailmanlaajuisestikin mielenkiintoisia, esteettisiä, kauniita ja rikkaita luonnon monimuotoisuuden edustajia. Lindholmin mielestä suo kirkastaa ajatuksen. "Suolta tulee takaisin uudistuneena."
"Jokainen ihminen rakastaa puoliavoimia maastoja, sillä ihminen on syntynyt savannilla", Joosten puolestaan arvioi.
"Tällaista maisemaa arvostaa luonnostan", hän jatkaa. Eikä kysymys ole vain ulkoisesta maisemasta, sillä sen on luonut niin tehokas systeemi, että ihmisetkin voisivat ottaa siitä oppia.