Kajaanin poliisi kertoo, että Suomussalmelta löytyi maanantaina väärennetty 200 euron seteli, jolla ulkomaalainen marjanpoimija oli maksanut ruokamaksujaan.
Seteli oli poliisin mukaan paljastunut pankissa vääräksi rahaksi. Poliisin tutkijan mukaan seteli on silmin havaittavissa väärennökseksi.
Poliisilla on aavistus, mistä setelin on peräisin, mutta asia on vielä tutkinnassa.
Seteli on poliisin mukaan harvinaisen iso väärennökseksi. Tavallisesti liikkeellä on ollut enemmän esimerkiksi 50 euron seteleitä.
Oulun poliisista kerrotaan, että väärennöksiä tavataan joka kesä.
Viisikymppisiä liikkeellä laajalti
Viisikymppisiä tavattiin esimerkiksi Oulussa alkukesästä useasti.
Heinäkuussa väärennöksiä on löytynyt Pohjois-Suomessa edelleen lukuisia. Oulussa on poliisin tietoon tullut kaksi väärennettyä viisikymppistä ja yksi kaksikymppinen.
Lisäksi väärennettyjä viisikymppisiä on heinäkuussa tavattu Nivalassa, Kalajoella, Kärsämäellä, Haapavedellä ja Pyhännällä.
Poliisi kertoo, että parissa tapauksessa väärällä rahalla maksanut on saatu kiinni, mutta heitä ei ole vielä voitu osoittaa tekijöiksi. Väärennökset ovat olleet pääosin kopiokoneella tehtyjä.
Virkavalta kehottaa ihmisiä tarkkaavaisuuteen setelien kanssa.