Suo­mi­kin har­joit­ti pol­te­tun maan tak­tiik­kaa

Dosentti Mikko Uola hieman ihmettelee, kuinka Suomessa on pitkään suhtauduttu niin katkerasti saksalaisten tuhotöihin Lapin sodassa.

Dosentti Mikko Uola hieman ihmettelee, kuinka Suomessa on pitkään suhtauduttu niin katkerasti saksalaisten tuhotöihin Lapin sodassa. Uudessa tutkimuksessaan hän ei sinänsä vähättele tuhoja mutta muistuttaa, että menettely ei ollut mitenkään poikkeuksellista toisen maailmansodan oloissa. Saksalaisten julmuudetkin olivat paljon pahempia muilla rintamilla kuin Suomessa.

Uolan mielestä Suomessa liian helposti unohdetaan, miten suomalaisjoukot toimivat talvisodan loppuvaiheissa.

--?Suomalaisjoukot toimivat ihan samalla tavalla, kun ne perääntyivät Kannaksella, Laatokan Karjalassa, Sallassa ja Petsamossa. Suomalaisetkin polttivat omat kylänsä. Kyllä se oli ihan normaali käytäntö toisen maailmansodan aikana, hän muistuttaa.

Lapin tuhot olivat niin katkeria suomalaisille, että niiden korvaamista vaadittiin 1970-luvulla jopa ehdoksi Saksojen tunnustamiselle.

Poltetun maan taktiikassa kyse on siitä, että vetäytyvät joukot tuhoavat vetäytyessään kaiken sen, joka voisi hyödyttää perässä tulevaa vihollista. Kyse on ennen muuta siltojen, rautateiden ja muiden liikenneväylien sekä viestiyhteyksien tuhoamisesta. Usein kyse on myös rakennusten polttamisesta tai räjäyttämisestä. Tällä vaikeutetaan esimerkiksi vihollisjoukkojen yöpymistä tai esikuntien perustamista. Siviileihin kohdistuneet väkivallanteotkaan eivät ole olleet harvinaisia. Lapissa ei niitä nähty.

Poltetun maan taktiikka on käyty sodissa kautta aikojen. Toisessa maailmansodassa saksalaiset tekivät todella pahaa jälkeä vetäytyessään Neuvostoliitosta. Toisaalta myös neuvostojoukot syyllistyivät raakuuksiin tunkeutuessaan Saksaan.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä