Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen ryhmäpäällikkö Marjaana Eerola esitti viime torstain Kalevassa Perämerta koskevan arvion, jota on pakko pitää pettymyksenä: kun aiemmin tavoitteena oli, että Perämeren tila nousisi vuoteen 2015 mennessä tyydyttävästä hyväksi, aikatavoitetta jouduttaneen nyt myöhentämään.
Merkittävin yksittäinen fosforin laskija Oulun edustan merialueelle on Stora Enso. Koko päästömäärästä sen osuus on vajaat kymmenen prosenttia. Yhtiö ja sen edeltäjät ovat tehneet monia toimia päästöjen vähentämiseksi, mutta nykyiseen ei vielä pidä tyytyä.
Myönteistä on, että yhtiöllä on suunnitelmia tilanteen kohentamiseksi. Mitä no-peammin ne toteutetaan, sen parempi.
Kahdesta keskeisestä merialueen rehevöittäjästä eli fosforista ja typestä ylivoimaisesti suurin osa virtaa mereen kuitenkin Oulujoesta: Lapin Vesitutkimus Oy:n mukaan fosforista 85 ja typestä 80 prosenttia.
Keskeinen huomio Oulujoen ja koko Suomen fosfori- ja typpipäästöjen vähentämisessä pitää edelleen kiinnittää hajakuormitukseen ja etenkin maatalouteen. Erilaisista rajoitustoimista ja kannusteista huolimatta maatalouden fosfori- ja typpipäästöt vesistöihin ovat vähentyneet Suomessa aivan liian hitaasti.
Tätä nykyä maatalous vastaa 60 prosentista Suomesta Itämereen valuvista fosforipäästöistä ja 54 prosentista typpipäästöistä.
Prosenttiosuuden pienentämistä tärkeämpää on ravinteiden määrän vähentäminen.
Heikko kehitys on erikoista, sillä maatalouden etukin on, että kalliit lannoitteet sitoutuvat kasveihin eivätkä huuhtoudu vesiin.
Toisaalta ainakin siellä täällä lannoitusrajoitukset purevat jo niin, että Pohjois-Pohjanmaallakin osa viljelijöistä sanoo ympäristömääräysten jo köyhdyttäneen peltoja ja heikentävän satoja.
Osaselitys oudolle tilanteelle on se, että vesistöihin huuhtoutuu niitä ravinteita, jotka ovat jääneet maahan railakkaan ylilannoituksen vuosina. On kuitenkin pakko myös kysyä sitä, ohjaavatko maatalouden nykyiset ympäristötuet ja -määräykset edelleenkään riittävän tehokkaasti vesien suojeluun.
Uusien suojelutapojen ei tarvinne merkitä viljelijöille tulonmenetystä, mutta ehkä viljelymenetelmien muuttamista.
Vaikka Itämeren suurin rehevöittäjä on tätä nykyä Puola, tuoreimpien päästöarvioiden mukaan Suomikaan ei juuri voi pullistella suurena meren suojelijana. Kun Pietarin jätevedenpuhdistus on saatu säälliselle tolalle ja Venäjälle kuuluvan Kaliningradin jätevesien juoksu puhdistamattomina mereen pian päättyy, Suomessa olisi aika terhistäytyä.
Runsaan viiden miljoonan asukkaan Suomi vastaa nyt kymmenestä prosentista Itämeren fostori- ja typpipäästöjä. Meren valuma-alueella asuu kaikkiaan noin 90 miljoonaa asukasta. Suomi siis rehevöittää Itämerta selvästi väestöosuuttaan rankemmin.
On oikein puuttua vaikkapa Puolan ja Venäjän vielä olemassa oleviin vakaviin päästölähteisiin. Sanoilla olisi kuitenkin paljon suurempi paino, jos oma tonttimme olisi siistimmässä kunnossa.