Suomi on yhä selvemmin jakautumassa etelään ja pohjoiseen. Pohjois-Suomen kehitykselle ei ole luvassa hyvää, jos alue jää ilman raskaan sarjan ministerinsalkkua.
Pohjois-Suomelle voi käydä köpelösti, jos se jää ilman painavaa ministerinsalkkua uudessa hallituksessa. Vaara on, sillä hallitusta kootaan nyt puolueista, joiden kannatuksen pääpaino on Etelä-Suomen suurissa asutuskeskuksissa.
Hallituspuolueet tuskin ovat niin ajattelemattomia, että jättäisivät Pohjois-Suomen vallan ilman edustajaa valtioneuvostossa. Eri asia on, mikä salkku tänne suodaan ja kuka saa sen kantaakseen. On ministerin pestejä, joilla on enemmän merkitystä kuin toisilla. On myös poliitikkoja, joiden sanomiset noteerataan muita herkemmin.
Perussuomalaiset ja keskusta ovat jäämässä hallituksen ulkopuolelle. Pohjois-Suomen äänestäjien enemmistö tuki vaaleissa näitä oppositioon nyt ilmoittautuneita puolueita. Sekä Oulun että Lapin läänissä yli puolet äänestäjistä antoi kannatuksensa perussuomalaisille ja keskustalle.
Hallituksen kokoonpanoon liittyy pelko, että maa jakautuu kahtia: etelään ja pohjoiseen. Ja sen myötä politiikan painopiste siirtyy etelän ongelmiin. Se, että hallitus edustaa etelän valtapuolueita ja oppositio näkyvästi pohjoisen pääpuolueita, ei voi olla vaikuttamatta hallituksen politiikkaan.
Hallitus tuskin antaa suosiolla aseita oppositiolle, vaan se joutuu varautumaan ministerivalintoihin kohdistuvaan kritiikkiin. Niinpä hallituspuolueiden on pakko etsiä ministereitä Pohjois-Suomesta. Se ei kuitenkaan vielä takaa, että pohjoisen asiat otettaisiin huomioon politiikanteossa.
Yksittäisen ministerin mahdollisuus vaikuttaa oman hallinnonalansa asioihin on kasvanut merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Puhutaan hallituksen sektoroitumisesta, millä tarkoitetaan sitä, että kukin ministeri hoitaa melko suvereenisti omaa postiaan. Tähän liittyy se, että ministerit eivät puutu mielellään toistensa tekemisiin. Näin varmistetaan työrauha itselle.
Valtioneuvosto ei tee päätöksiä yhdessä samalla tavalla kuin ennen. Tätä monet ministerit ovat arvostelleet. Näin yksittäisen ministerin linjauksilla saattaa olla suuri merkitys omalla hallinnonalallaan, mutta ei välttämättä sen laajemmin.
Tätä taustaa vasten ei ole yhdentekevää, keitä istutetaan millekin hallituspaikalle. Vaikka omaa aluetta suosivan jakopolitiikan ajan pitäisi olla takanapäin, ei se sitä ole. Nähtiinhän se edellisten hallitusten aikana. Varsinkin valtion toimia sijoitettaessa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle parhaiten pärjäsivät ne alueet, joilla oli oma, vahva ministeri vetämässä kotiinpäin.
Oulu on pidemmän aikaa ollut paitsiossa valtion hyvää jaettaessa. On vaikea kuvitella, että Oulu pääsisi tästä asemasta, ellei sillä ole vaikutusvaltaisia puolestapuhujia. Yksi ministeri ei tietysti tee kesää, mutta on tärkeä linkki alueen kannalta. Hänen lisäkseen tarvitaan laajempaa yhteistyötä.
Vaikka poliittinen kenttä pohjoisessa on aikaisempaa eripuraisempi, yhteisten asioiden ajo vaatii tahtoa toimia samansuuntaisesti. Nyt tätä tahtoa tarvitaan enemmän kuin pitkään aikaan. Jos tähän ei kyetä, pohjoista odottavat ankeat ajat.