Turkin EU-neuvotteluiden kohtalosta on tullut Suomen puheenjohtajuuden suurin haaste. Alkavalla viikolla tarvitaan todellista valtiomiestaitoa, jotta Turkin EU-tie pysyisi yhä auki.
Turkissa monet ovat vakuuttuneita siitä, että kansa ja kieli ovat sukua suomalaisille. Suomen kouluissa asia opetetaan toisin. Mutta sukulaisuutta tai ei, kohtalonyhteyttä maiden historiassa on.
Pääministeri Paavo Lipposen johdolla Turkista tuli EU:n ehdokasjäsen 1999, ja Martti Ahtisaaren johtama itsenäinen komissio vaikutti suuresti jäsenyysneuvotteluiden alkuun. Nyt vuorossa ovat pääministeri Matti Vanhanen, ulkoministeri Erkki Tuomioja ja laajentumiskomissaari Olli Rehn, joiden tehtävänä on estää Turkin jäsenyysneuvotteluiden joutuminen ennen aikojaan umpikujaan. Se on eurooppalaista mittaluokkaa oleva haaste, joka pitkälti värittää arviota Suomen EU-puheenjohtajuudesta.
Kaikki ratkeaa tällä viikolla. Elleivät Erkki Tuomiojan johtamat ulkoministerit pääse tänään maanantaina ratkaisuun, asia siirtyy torstaina Brysselissä alkavan EU:n huippukokouksen pöydille. Matti Vanhanen ei sitä enää sinne toivo, mutta eurooppalainen todellisuus voi olla muuta. Unionin puheenjohtajan tehtävä on hyvin epäkiitollinen, kun isot voimat ovat asettumassa törmäyskurssille.
Päällisin puolin asia on yksinkertainen. Turkki on luvannut avata satamansa ja lentokenttänsä kaikille EU:n jäsenmaille, siis myös Kyprokselle, eikä Turkki aio tätä lupausta täyttää. Loppuviikon tarjous yhden sataman avaamisesta ei merkitse velvoitteen täyttämistä, vaikka olisikin ollut askel oikeaan suuntaan.
Pieneen Kyprokseen liittyvä iso umpisolmu jumittaa jatkuvasti edistymisen EU:n ja Turkin suhteissa. EU on päättänyt purkaa turkkilaisen Pohjois-Kyproksen saarron, mutta jäsenenä oleva kreikkalainen Kypros estää tuon päätöksen toteuttamisen. Turkin näkökulmasta EU on Kyproksen panttivanki, sillä jäsenyysneuvotteluiden edistäminen vaatii kaikkien maiden yksimielisyyttä.
Tämä laaja Kyproksen ongelma ei ole mitenkään juuri nyt ratkaistavissa. Suomi yritti kuukausi sitten omilla ehdotuksillaan saada aikaan Turkin ja Pohjois-Kyproksen satamia ja lentokenttiä koskevaa osaratkaisua, mutta sillä ei ollut onnistumisen edellytyksiä.
Näin kysymykseksi tällä viikolla jää enää edessä olevan vahingon hallitseminen, ja se onkin suuri kysymys. Suomen pyrkimyksenä on, että Turkin EU-neuvottelut jatkuisivat rajoitetussa muodossa. Samantapaista kompromissia esittää myös EU:n komissio, jossa laajentumiskomissaarina on Olli Rehn.
Tosiasiassa nämä tavoitteet ovat parasta, mitä Turkki tässä tilanteessa voi EU:lta
odottaa. Tuomioja, Vanhanen ja Rehn yrittävät näin ohjata Turkki-neuvottelut ikään kuin suojasatamaan odottamaan parempia aikoja ohi ensi vuonna pidettävien Ranskan presidentinvaalien ja Turkin presidentin- ja parlamenttivaalien. Aikalisä voi olla hyväksikin, jos sillä vältetään iso yhteentörmäys.
Mutta EU on asiassa sisäisesti hyvin pahasti jakautunut. Tiukkaa Turkki-linjaa ajavat Kypros ja Kreikka ovat saaneet mahtavan liittolaisen Ranskasta. EU:n historiassa ei yksikään muu laajentumisneuvottelu ole samalla tavoin politisoitunut.
Turkin ja EU:n täysi välirikko olisi erittäin haitallinen molemmille ja koko Euroopan tulevaisuudelle, mutta jotkut tuntuvat jopa toivovan sitä. Suomen johdon historiallinen haaste on löytää kompromissi, joka jättää Turkin jäsenyydelle yhä ovet aidosti auki, vaikka viiveellä.