Suomi hyväksyi 1990-luvun puolivälissä itselleen hyvin tiukat rajat Kioton ilmastosopimukseen. Suomen kasvihuonepäästöjen yläraja painettiin tasolle, joka vaatinee lähivuosina kymmeniä miljoonia euroja päästölupien ostoon.
"Me saimme kantaaksemme aivan liian suuren taakan. Paavo Lipposen (sd.) hallitus sitoutui siihen, että Suomi lupasi laskea kasvihuonekaasupäästöt vuosina 2008-2012 keskimäärin vuoden 1990 tasolle. Näin tapahtui siitä huolimatta, että Suomen teollisuuden ja energiantuotannon ominaispäästöt olivat jo tuolloin maailmanlaajuisestikin erittäin hyvällä tasolla", selvittää kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) Kioton ilmastosopimuksen pohjalle rakentuvaa päästökauppajärjestelmää.
Kauppa- ja teollisuusministeriössä istuu ilmastoasian parissa kaksi työryhmää, joista toinen miettii Kioton pykäläviidakkoa ja toinen päästöoikeuksien alkujakoa yrityksille. Ministeriö valmistelee päästökaupan toimeenpanosuunnitelman ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Päästökauppa koskee merkittävää osaa suurteollisuuden laitoksista ja yli 20 megawatin voimalaitoksia.
EU:n aikoo aloittaa päästökaupan vuoden 2005 alusta. Vuonna 2008 on tarkoitus käynnistää järjestelmän toinen vaihe.
Pekkarisen mukaan EU:n päästökauppajärjestelmään pitää kaikkien jäsenmaiden sitoutua 100-prosenttisesti, poikkeuksia ei voida sallia millekään maalle. "EU-astian reunat pitää saada kaikille maille samalle tasolle."
"EU:n päästökaupasta on tulossa erittäin vaikea homma, mutta Suomihan on aina selvinnyt vaikeista paikoista."
Miksi pelätä
venäläistä omistajaa?
Parhaillaan kauppa- ja teollisuusministeriö valmistelee hallinnonalaansa kuuluvan energiayhtiö Fortumin jakamista takaisin sähkö- ja öljyliiketoimintoihin. Tarkoitus on, että öljyliiketoimintaa harjoittava Fortum Oil and Gas listataan pörssiin ensi kevään aikana.
Venäläiset isot öljy-yhtiöt Lukoil ja Jukos ovat jo ilmaisseet kiinnostuksensa Fortumin hanketta kohtaan. Tällä hetkellä Fortum poraa yhdessä Lukoilin kanssa öljyä Pohjois-Venäjällä, Komin tasavallan Etelä-Shapkinossa.
Pekkarisen mukaan venäläinen öljy-yhtiö voi hyvinkin tulla osakkaaksi Fortumin uuteen yhtiöön, mutta ei enemmistöosakkaaksi. "Me käytämme erittäin paljon venäläistä raakaöljyä Fortumin jalostamoilla. Miksi me lähtisimme haalimaan omistajia maan ääristä. Uusi omistaja ja rahoittaja Fortumin öljyliiketoimintaan voi tulla hyvinkin Venäjältä tai muustakin ilmansuunnasta", Pekkarinen toteaa.
Pekkarinen uskoo jo virkansa puolesta, että Suomesta löytyy jatkossakin myös tehdasteollisuutta, vaikka viime aikoina yritysten virta halvemman työvoiman maihin on kiihtynyt. Tuore tapaus on esimerkiksi kemijärveläisen Salcompin laturituotannon siirtyminen Kiinaan.
"Suomen pitää olla nykyistäkin tuottavampi. Me osaamme, tiedämme ja taidamme. Muita perusedellytyksiä ovat Suomen turvallisuus, toimiva logistiikka, fyysinen turvallisuus ja korruptoitumattomuus. Niistä kaikista rakentuu se lopputulema, että Suomi on taas tuoreen selvityksen mukaan maailman kilpailukykyisin maa. Näillä eväillä meidän on pakko pärjätä."
Pekkarisen mukaan entisaikojen rajalinjaa työelämän haalariporukan ja valkokaulusväen välillä ei enää paljonkaan ole.
"Suorittavan työn luonne on muuttunut. Sielläkin tarvitaan paljon tietotekniikkaa ja taitoa käyttää hyvinkin monimutkaisia laitteita. Esimerkiksi nykyaikaisessa maataloudessa tietokone on yhtä luonnollinen työväline kuin hevonen aikoinaan. Traktorin, kännykän tai ohjelmiston tekijät voivat käyttää samoja tietotekniikan työvälineitä. Toimialojen välisiä rajoja ei pidä enää rakentaa edes mielikuvissa!"
Pekkarinen myöntää, että globalisaatio on tullut jäädäkseen ja sen kanssa pitää pystyä elämään.
"Globalisaatio on sitä, että yritykset ja tuotanto liikkuvat maasta toiseen, jopa ihmisetkin. Meidät haastetaan joka päivä. Suomi voi pärjätä vain huippuosaamisella ja tietotaidon käytöllä. Kilpailukykyinen verotus on tietysti yksi merkittävä kilpailutekijä sekä yksittäisille ihmisille että yrityksille."
Valtio tukemaan
nousussa olevia
Suomessa tarvitaan Pekkarisen mukaan uudentyyppistä valtion teollistamispolitiikkaa. Valtion mukanaoloa ei enää tarvita niin laajasti kuten vielä Urho Kekkosen presidenttivuosina, 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin Suomeen rakennettiin raskasta perusteollisuutta. Teollisuuden kova pohja on jo luotu.
"Valtion on nyt mentävä nousussa oleviin yrityksiin, jotka ovat vasta idulla, mutta joista toivottavasti kasvaa vuosien mittaan isoja yrityksiä, jotka vievät ja työllistävät. Valtion on mentävä entistä useammin riskisijoittajaksi uusiin, lupaaviin ja innovatiivisiin yrityksiin."
Pekkarinen muistuttaa, että moni hyvä innovatiivinen yritys kärsii pääomapulasta. "Niiden pääomittamisessa valtion on uskallettava ottaa tervettä riskiä. Valtion rahaa ei tarvita enää vahvoilla olevissa, markkinaehtoisesti toimivissa yrityksissä, mutta uusissa maailmalle vasta ponnistavissa yrityksissä 'valtion kättä' tarvitaan sitäkin enemmän."