Maan hallitus teki viime viikolla periaatepäätöksen siitä, että Suomi siirtyy digitaaliseen televisioon vuonna 2007. Analogiset televisiolähetykset lopetetaan 31.8.2007. Päätös jäi turhan vähälle huomiolle julkisuudessa. Sehän merkitsee, että nykyisen tyyppiset televisiovastaanottimet jäävät tuosta lukien virattomiksi - ainakin sikäli kuin ne hyödyntävät maanpäällistä jakeluverkkoa. Muutos ei todellakaan ole mikään pikkuasia.
Laskelmien mukaan digitaalisen jakeluverkon rakentamista voitaisiin jatkaa siinä tahdissa, että se tavoittaisi vuoden 2006 loppuun mennessä koko väestön. Vastaanotintilanne taas on vähän surkeampi. Analogiseen vastaanottoon tarkoitetuilla vastaanottimilla ei voi vastaanottaa digitaalisia lähetyksiä ilman erikseen hankittavaa digisovitinta. Vaihtoehtona on erityisen digitaalivastaanottimen hankkiminen. Aivan tuoreiden tietojen mukaan digisovitin tai digitaalivastaanotin oli helmikuun loppuun mennessä hankittu 250 000 kotitalouteen, mikä merkitsee noin
11 prosentin kattavuutta.
Määrä on siis aika vähäinen, jos digitaalisen tv-varustuksen pitää olla käytössä kaikilla kotitalouksilla kolmen ja puolen vuoden kuluttua. Siitä lukien kun digitaalivastaanotto tuli mahdolliseksi maan joissakin osissa vuonna 2001, toivotaan siis markkinamekanismin tuottavan vastaanotinkannan täyden vaihtumisen vain kuudessa vuodessa. Se olisi todella nopea vauhti, kun muistetaan, että väritelevisiokanta saavutti 70 prosentin kattavuuden vasta 13 vuodessa.
Mitä tapahtuu, ellei toive toteudu? Perutaanko päätös vai jätetäänkö osa väestöstä kylmästi vain pimeään? Siis tiedolliseen pimeään ja syyskuun pimentyviin iltoihin.
Ongelmallisin tässä on Yleisradion paikka. Se ei ole mikä tahansa yhtiö. Sille on lailla säädetty toimintavelvollisuus erityisine ehtoineen. Yleisradiolain mukaan yhtiön tehtävänä on tuoda "täyden palvelun yleisradio-ohjelmisto jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin".
Lähtökohtana on, ettei sähköisessä joukkoviestinnässä kaupallinen järjestelmä - toisin kuin esimerkiksi lehdistön osalta - pysty tuottamaan vastaanottajille viestien riittävää monipuolisuutta, tyydyttämään jokaisen oikeutta tietoon. Tähän tarvitaan julkisen palvelun yleisradiotoimintaa. Sitä hoitaa julkisyhteisön omistama yhtiö ja sitä rahoitetaan pääasiassa julkisin varoin.
Ohjelmasisällön puolesta täyteen palveluun kuuluu paitsi eri ohjelmatyyppien moninaisuus joukko julkisen palvelun erityisiä tehtäviä, jotka laissa luetellaan. Siten Yleisradion tulee tukea kansanvaltaa tarjoamalla yhteiskunnallisista kysymyksistä monipuolisia tietoja, kehittää kotimaista kulttuuria ja välittää sen tuloksia jokaisen saataville sekä edistää ohjelmiston sivistävää luonnetta ja tukea kansalaisten opiskelua.
Teknisellä puolella Yleisradiolta vaadittavaan täyteen palveluun kuuluu kattavuus ja yhdenvertaisuus. Yleisradion lähettämä ohjelma on kokonaisuudessaan tekniseltä laadultaan yhtäläisenä tuotava jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Tämä vaatimus liittyy olennaisesti ohjelmajakelun järjestämiseen. Jakeluverkon rakentaminen ja ylläpitäminen oli vielä yleisradiolakia säädettäessä yhtiön omistuksessa. Sittemmin verkko on siirretty erilliselle yhtiölle.
Näin pitkälle on siis kyse Yleisradion aivan suorista velvoitteista. Loput asiasta, siis ohjelmajakelun viime vaiheen, televisiolähetysten yksityisen vastaanoton teknisten edellytysten toteutuminen, on jätetty markkinamekanismin ja yleisön kulutuskäyttäytymisen varaan. Muuta laki ei edellytäkään.
Vastaanotinten markkinoille tuominen on ollut yksityisten yritysten asiana ja niiden hankkiminen yksityisten ostopäätösten varassa. Tulos on vastannut täyden palvelun tavoitetta. Käytännössä joka kotitaloudella on nykyisin televisiovastaanotin - ja Yleisradio lähettää näihin vastaanottimiin teknisesti soveltuvaa signaalia.
Vaikka valtioneuvosto tekikin äskeisen periaatepäätöksen, se ei oikeudellisesti velvoita Yleisradion hallintoneuvostoa. Vain sille viime kädessä kuuluu Yleisradion analogisten lähetysten lopettamisratkaisu, ja se toimii tässä virkavastuulla.
Vapaa kuluttajakäyttäytyminen on tuottanut nykytilan, jossa käytännössä kaikilla kotitalouksilla on tällä hetkellä käyttökelpoinen, Yleisradion ohjelman vastaanottoon soveltuva vastaanotin. Laissa edellytetty täysi palvelu toteutuu tällä tavalla. On ilmeistä ettei tätä tilaa pidä heikentää edes väliaikaisesti Yleisradion yksipuolisin, vastaanottoon vaikuttavin teknisin ratkaisuin.
Ei pidä luoda sellaista tilannetta, että ihmiset joutuvat Yleisradion ohjelman vastaanotossa keskenään erilaiseen asemaan; toisilla on taloudellinen mahdollisuus vaihtaa vastaanotin tai hankkia siihen lisälaite, toisilla ei. Tällaiseen tilaan johtavaa päätöstä ei voi pitää yleisradiolain eikä perustuslain sananvapaussäännöksen mukaisena.
Tilanne ei mitenkään rinnastu siirtymiseen mustavalkoisesta televisiosta värivastaanottimiin, koska silloin mustavalkoinen vastaanotto pysyi edelleen mahdollisena. Elokuun 2007 jälkeen vanha vastaanotinkanta jäisi käyttökelvottomaksi.
Analogisia lähetyksiä ei siis pidä lopettaa, ennenkuin digisovittimia on yleisesti kaupan ja niiden hinta vähävaraisillekin tulotasoon ja elinoloihin nähden kohtuullinen. Hallitushan lähtee päätöksessään siitä, että elokuuhun 2007 mennessä laitteiden hinnat halpenevat.
Jos ehto ei kuitenkaan näyttäisi olevan täyttymässä määräpäivän lähestyessä, jää kaksi vaihtoehtoa: joko siirtymispäivää lykätään ja annetaan siten markkinavoimille lisää aikaa vaikuttaa tai sitten vastaanotinkannan vaihtoa subventoidaan merkittävästi julkisin varoin, kuten esimerkiksi alentamalla kaikilta vuoden 2007 televisiomaksua, mikä Yleisradiolle korvattaisiin valtion budjettivaroista.