Historiankirjoituksen ironia on joskus tahattomuudessaankin pirullisen terävää. Presidentti Tarja Halonen nimitti perjantaina uudeksi ulkoministeriksi supervälkyn Carl-Göran Alexander Stubbin, joka kannattaa avoimesti Suomen jäsenyyttä Natossa. Nimitys tapahtui lähes päivälleen 60 vuotta sen jälkeen, kun Suomi oli joutunut solmimaan pakon edessä Neuvostoliiton kanssa raskaan sopimuksen ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta. Sopimus sitoi Suomen Neuvostoliiton vaikutuspiiriin 44 vuodeksi.
Stubb on kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen löytö, jonka oli veikattu tunkeutuvan ennen pitkää ulkopolitiikan eturiviin. Sen ei kuitenkaan pitänyt tapahtua vielä siksi, että Stubb on "liian" EU-intoinen, "järkyttävän" Nato-myönteinen, "hurjan" räväkkä sekä "kamalan" suorapuheinen. Hän on todella outo lintu Suomen harmaahkossa ulkopoliittisessa eliitissä.
Kanervan äkkilähtö avasi oven Stubbille. Katainen päätyi Stubbiin hänen asiantuntemuksensa takia. Uuden ulkoministerin EU-politiikan tietämys ja osaaminen ovat ehdotonta huippua. Stubbin nimi pyöri ennakkospekulaatioissa, mutta tuskin kukaan Kataista ja hänen lähipiiriään lukuunottamatta aavisti, että Stubb rynnisi hallitukseen suoraan europarlamentista ja ikään kuin muistuttamaan yya-sopimuksen vuosipäivän alla, kuinka ajat ovat muuttuneet Suomen politiikassa.
Suomella on nyt ulkoministeri, joka ei vain ole ajanut Nato-jäsenyyttä, vaan on myös kritisoinut ujostelematta presidentti Halosta sekä vaatinut, että presidentiltä pitää ottaa pois oikeus osallistua Euroopan unionin huippukokouksiin.
Monet pitävät Stubbin lausuntoja kukkopoikamaisena intoiluna. Hänen puheensa eivät ole kuitenkaan herättäneet suuria intohimoja siksi, että hän on ollut Suomen politiikan ulkoradalla. Stubbia on ymmärretty, kun hän on opiskellut ja työskennellyt pitkään ulkomailla. Kansainvälisen taustan omaavalle kielinerolle, tohtorille ja europarlamentaarikolle on sallittu vapausasteita tavallista enemmän - ikään kuin hän ei tuntisi Suomen politiikan realiteetteja ja pelisääntöjä.
Se on kuitenkin pötypuhetta. Stubb on vain ottanut itselleen oikeuden sanoa, mitä ajattelee. Nyt hän edustaa ulkopolitiikan kovaa ydintä ja joutuu työskentelemään läheisessä yhteistyössä presidentin kanssa. Vanha tapa on, että presidentti ja ulkoministeri tapaavat toisensa viikoittain, jos aikataulu sallii.
Kanerva imi ulkopolitiikan perusopit Urho Kekkosen valtakaudella, ja hänestä tuli kokoomuksessa jo 1970-luvulla virallisen ulkopolitiikan epävirallinen vartija. Yya-kaudella opittu varovaisuus heijastui Kanervan työhön myös ulkoministerinä. Hänen reippaita otteitaan on ihailtu ja kiitelty, mutta kylmä tosiasia on, etteivät Kanerva ja kokoomus ole pyrkineet muuttamaan ulkopolitiikan peruslinjaa, joka on nojannut liittoutumattomuuteen sen jälkeen, kun yya-sopimus oli haudattu ja Suomi oli liittynyt Euroopan unioniin.
Kanervan suusta on kuultu vain ulkopolitiikan virallista linjaa tukevia lausuntoja. Hän on myös vaalinut omia ja porvarihallituksen suhteita presidenttiin. Sekin on vanhaa kekkoslaista viisautta. Tosin Katainen ja puolustusministeri Jyri Häkämieskään eivät ole tehneet ajoittaisesta kohusta huolimatta todellisia irtiottoyrityksiä. Kokoomus on Suomen puolueista Nato-myönteisin, mutta se on pysynyt hallituksessa tiukasti ulkopolitiikan virallisella linjalla.
Pääministeri Matti Vanhanen toisti viimeksi keskiviikkona, ettei Suomi ei liittoudu tällä hallituskaudella. Tuon realiteetin kanssa myös Stubb joutuu elämään. Pian nähdään, millainen muutos hänessä tapahtuu ja kuinka luontevasti hän sopeutuu kuonokoppaan, jonka hän joutuu panemaan suunsa eteen viran puolesta.
Esko Aho lohkaisi aikoinaan: Siperia opettaa. Vanhanen totesi puolestaan lakonisesti, ettei Suomen ulkoministeri voi puhua ja puuhata omiaan.
Pääministeri on Suomen EU-politiikan johtaja. Presidentille kuuluvat kahdenväliset suhteet. Perustuslain mukaan presidentti ja hallitus johtavat ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa keskenään. Ulkoministeri osallistuu kuitenkin myös niihin keskusteluihin, joissa Suomen linjaa määritellään. Jos Stubb haluaa vaikuttaa, hänellä on täysi puheoikeus.
Stubb kiirehti kuitenkin korostamaan jo ennen nimitystään, että hän on tottunut työskentelemään Halosen alaisuudessa. Perjantaina hän puhui Kanervan työn jatkamisesta. Tämä merkitsee sitä, että Stubbin mukanaan tuoma raikas ulkopoliittinen tuulahdus voi perustua vain tyyliseikkoihin. On turha odottaa, että hänestä tulee linjan horjuttaja.