On perin tuttua, että Suomessa pohditaan yleisurheilun arvokisojen jälkeen, miksi menestystä ei tullut. Viime vuonna näin oli, kun Suomi jäi mitaleitta yleisurheilun MM-kisoissa. Keskustelu ryöpsähti taas Barcelonassa pidettyjen EM-kisojen jälkeen. Asiasta puhuttiin myös viikonlopun Kalevan kisoissa Kajaanissa.
Pakollinen kysymys kuuluu: Mitä Suomen yleisurheilun tilalle voi tehdä? Jo sitä ennen pitää kysyä, onko Suomen ylipäätään tärkeää menestyä huippu-urheilussa. Voisihan ajatella, että annetaan asioiden olla niin kuin ne ovat. Luultavasti joku lahjakas heittäjä, juoksija tai hyppääjä silloinkin aika ajoin nousisi kansainväliselle huipulle.
Ehkä jotain kuitenkin kannattaa tehdä. Yleisurheilua voi yhä pitää jonkinlaisena urheilun ytimenä. Se on alue, josta Suomen urheiluhistorian suurin menestys on hiihdon ohella tullut. Luultavasti siksi menestys yleisurheilussa tuntuu niin suurelle suomalaisjoukolle tärkeältä.
Tarve tukea kansallishenkeä voi kuulostaa vanhanaikaiselta perusteelta. Ehkä sen sijaan pitää puhua vaikkapa tärkeistä kansakuntaa yhdistävistä kokemuksista. Suomalaismenestys urheilukisoissa pystyy niitä luomaan ja vahvistamaan.
Suomen heikon menestyksen syyksi on taas haettu henkisen valmentamisen ongelmia. Se tuskin oli perusvika Barcelonassakaan. Jos fyysinen suorituskyky ja taito eivät riitä huipulle, sinne ei päästä kallonkutistuksellakaan. Henkisellä valmennuksella voi kyllä tukea urheilijaa yltämään parhaimpaansa.
Olennainen tekijä heikon yleisurheilumenestyksen taustalla lienee lajien välinen kilpailu. Yleisurheilun harrastajamäärät lasten ja nuorten joukossa eivät juuri ole pudonneet, mutta toinen asia on, ohjautuvatko lahjakkaimmat yksilöt enää juoksuradalle ja kentälle vai esimerkiksi jääkiekkokaukaloihin tai jalkapalloviheriölle. Ne ikäluokat, joista lajit kilpailevat, ovat myös rajallisia. Se on pulmallinen peruslähtökohta.
Kyse on myös lajien houkuttelevuudesta. Moni jääkiekkoileva suomalaisnuori voi lajinsa kautta päästä lopulta kiinni yltäkylläiseen elämään. Kuula, kestävyysjuoksu tai pituushyppy eivät tarjoa samaa näkymää kuin ehkä aivan maailman huipulla. Tästä syystä myös moni vanhempi haluaa ohjata jälkikasvunsa joukkuelajeihin.
Järjestö- ja seurakentässä on varmasti korjaamisen paikkoja. Jos yleisurheiluseurat pystyvät tarjoamaan lapsille mieleen jääviä myönteisiä kokemuksia, on yksi peruskivi paikallaan. Jos seuroista puuttuvat resurssit ja innostus, lupaavimmat lapset ja nuoret karkaavat muille areenoille.
Kaikki ei ole kiinni rahasta. Urheilija myös vaatii tukea ja kannustusta muulloinkin kuin menestyksen tullessa kuten Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen muistutti Kalevassa perjantaina. Hänen arvionsa siitä, ettei missään muussa maassa arvosteta huippu-urheilua niin vähän kuin meillä, tuskin kuitenkaan on totta.
Kaikkein ratkaisevinta kuitenkin on urheilijan oma palo. Jos tällaisia yksilöiltä ei löydy, mistään huippu-urheilun muutosryhmistä ei ole apua.