Terrorismi on nyt tunkeutunut Eurooppaan uudella tavalla. Espanjan terroristit jäivät - vahingossa - kiinni räjähdysaineilla täytetyssä repussa olleen kännykän ja sen pin-koodin avulla.
Melkein 200 ihmistä kuoli terrori-iskussa. Vastatoimien johdosta satojen junamatkustajien henki säästyi. Espanja iski takaisin. Se myös löysi vastustajansa, päinvastoin kuin Yhdysvallat, joka pommitti Afganistanin ja Irakin maan tasalle, mutta ei löytänyt etsimäänsä.
Voimmeko kuvitella, että Espanja olisi lähettänyt pommikoneensa Marokkoon tuhoamaan maan moskeijoita ja palatseja, joissa voisi piileskellä terroristeja tai ydinaseita?
Venäjälle on käynyt samoin kuin Yhdysvalloille. Sen sotakoneisto jyrää edestakaisin pientä Tshetsheniaa (98 prosenttia äänesti Vladimir Putinia!), mutta pommit räjähtelevät silti Moskovassa!
Tshetsheniasta Moskovaan ja muihin Venäjän suuriin kaupunkeihin ulottuu kaukaasialaisten verkosto, verikostoverkosto, joka tulee vielä vuosikymmeniä iskemään ja kylvämään kuolemaa Venäjälle, niin kauan kuin "mustia leskiä" on olemassa.
Viva Espanja!
Vaikka Espanjan kärsimykset ovat valtavat, on se kyennyt ainoana maana torjumaan terrorismin kärjen. Se on valtava saavutus tilanteessa, jossa suurvallat ovat kuin kaksi norsua posliinikaupassa, jotka tuhoavat kulttuuria, historiaa ja kansojen identiteettejä.
Kuinka kauan kestää uuden kansakunnan rakentaminen? Kolme sukupolvea? Neljä sukupolvea? Kuitenkin meille vakuutellaan, että se syntyy ensi vaaleissa, kuukauden päästä, korkeintaan vuoden kuluttua.
On onni olla eurooppalainen. Vaikka Eurooppa reagoi hitaasti ja ristiriitaisesti, on sillä oma sanomansa. Eurooppa on vanha ja viisas. Kun terroristi iskee Eurooppaan, se on häpeä terroristille itselleen: ryöstät vanhuksen, tapat lapsen, sekö auttaa?
Eurooppa on kokenut holokaustit, kommunismin kauhut, noussut jaloilleen. Eurooppaa ei terrorismi ikinä voi luhistaa. Se on Euroopan valtava vahvuus Yhdysvaltoihin verrattuna, joka on elänyt valtamerten takana kuvitellen olevansa turvassa.
Ongelmana on se, että Eurooppa on "helppo kohde" terroristeille johtuen maanosamme rikkonaisuudesta ja etnisestä kirjavuudesta.
Toisaalta Euroopan unioni kaikessa byrokraattisuudessaan kuitenkin ikään kuin "omistaa" kymmenien valtioidensa tehokkaat valtiokoneistot, sisäministeriöt, poliisit ja armeijat. Niiden toimintaa pitäisi nyt koordinoida terrorismin vastaiseen taisteluun.
Se ei ole helppo tehtävä, koska omien järjestelmien salaisuuksista halutaan pitää kiinni kaikkialla. Uhkien kokonaisvaltaisuus kuitenkin pakottaa yhteistoimintaan ja Eurooppaan syntyy uusi ylikansallinen "turvallisuusrakenne", jonka luonne ja valtuudet ovat vasta hahmottumassa.
Pienen Suomen liittoutumattomuuskeskustelut asettuvat aikanaan tähän reaalihistorian puntariin. Suomi "imeytyy" Euroopan ytimeen, sitä eivät voi meidän omat komiteamietinnöt ja liturgiat estää.
Suomi itsessään ei tarjoa terrorismille kasvualustaa. Maamme on liian pieni, liian kylmä, liian suomalainen tarjotakseen pesäpaikkoja vihamielisille aineksille.
Toisessa maailmansodassakin Suomi oli tosi inhottava paikka neuvostopartisaaneille, jotka erottautuivat heti suomalaisesta kylämaisemasta.
Suomen islamilaiset yhteisöt ovat kaikki rauhanomaisia ja suomalaiseen kulttuuriin sopeutuneita. Ääriliikkeitä ei ole, ellei nyt kettutyttöjä sellaisina pidetä. Uhka tuleekin toisaalta.
Aivan oma merkityksensä on sillä, että Suomi sijaitsee Venäjän ja Pietarin vieressä, Venäjän tärkeimmän kuljetusreitin varrella. Jos joku haluaa aiheuttaa Venäjälle - ja länsimaillekin - harmia, terroriteot kohdistetaan tälle suunnalle.
Tätä meidän suomalaisten voi olla vaikea käsittää, niin pitkään "ruususen uneen" ja turvallisuuden tunteeseen olemme vuosikymmenten kuluessa vajonneet.
Suomen pitäisi ottaa oma asemansa Pohjois-Euroopan johtavana valtiona. Tässä eteen tulevat historialliset rasitteet, "ruotsittuneisuuus" ja "suomettuneisuus", kumartaminen itään ja länteen yhtä aikaa.
Vaikka Suomi on ajanut Ruotsin ohi ja subventoi Luoteis-Venäjää, meillä vallitsee edelleen vanhakantaisia ajatuksia, että pitäisi kumartaa sekä Tukholmaan että Moskovaan päin.
Maamme uusi asema syntyy Euroopan unionin laajenemisen kautta. Baltian maat ja entiset Itä-Euroopan maat, erityisesti Puola, tuovat unioniin annoksen venäläisvastaisuutta, tiukkojen toimien vaatimuksia ja jännitteitä. Suomi edustaa pragmatismia ja vuosikymmenten kokemusta, jolla voi olla arvaamaton merkitys uudessa tilanteessa.
En tarkoita tällä "suomettuneisuutta", vaan kykyä ratkaista päivästä toiseen nousevia käytännön ongelmia venäläisten kanssa. Siinä meillä on ainutlaatuista kokemusta myös koko unionille ja sen uusille jäsenmaille jakaa.
Ainoastaan Euroopan unionin ytimessä Suomella on oikea paikkansa määritellä niitä uhkia, jotka reaalisesti kohdistuvat meihin. Me olemme vielä pitkään EU:n ja Venäjän "leikkauspisteen" tärkein elementti ja meille kuuluu johtoasema Venäjän ja EU:n suhteissa, uusien jäsenmaiden opastamisessa, uhkien torjunnassa ja positiivisten vaihtoehtojen löytämisessä.