Kun ratsastaja palasi kotiin, seurue oli eri kuin matkaan lähtiessä. Mukana sydäntalviseen Suomeen tulivat myös mies ja kolme hevosta - eivätkä suinkaan ne samat kolme, jotka lähtivät mukaan.
"Paluu oli poikaystävän idea", Hanna Marttila sanoo.
"Talven tulo kyllä vähän huolestuttaa", hän hymyilee.
"Lähdemme varmaan johonkin lomalle marraskuussa, kun on kaikkein pimeintä."
Paitsi hevosia ja ranskalaisen miehen, esteratsastaja toi viisi vuotta kestäneeltä Euroopan-turneeltaan paljon kokemusta sekä hevosista että elämästä, rohkeutta ja itsenäisyyttä. Kotitallin satulahuoneessa Oulunsalossa hymyilee eri nainen kuin sieltä lähti.
Matka kannatti, mutta tammikuinen paluukin tuntuu hyvältä. Vaikka Suomi ei olekaan esteratsastuksen maailmankartan keskipiste.
"Suomi on kuitenkin aina Suomi", Marttila sanoo.
"En osaa oikein edes selittää sitä tunnetta, mutta sillä on tekemistä sen kanssa, että perhe ja ystävät ovat täällä, ja asioiden hoito on niin helppoa."
Elämä pelkkää
treeniä ja kisaa
Oulunsalolaistyttö Hanna Marttila aloitti ratsastuksen 7-vuotiaana Äimärautiolla. Ensimmäisen oman hevosensa hän sai pari vuotta myöhemmin - jälkeen päin ajatellen ehkä vähän liian aikaisin, vaikkei onnellinen hevostyttö niin ajatellutkaan.
"Ei sitä työmäärää vielä silloin ymmärtänyt, vaikka toki apuna olikin aikuinen", hän hymähtää.
Kilpaa Marttila alkoi ratsastaa 12-vuotiaana. Ehdottomasti esteitä.
"Esteratsastus oli alusta asti se juttu. Olin hurjapää, jota ei koskaan pelottanut. Ihmiset ihmettelivät, kun uskalsin hypätä mitä vain", ratsastaja naureskelee.
Vieläkään ei pelota. Ikävuosien ansiosta ennen isoa rataa ymmärtää kuitenkin jo jännittää.
Lukion jälkeen Marttila kävi kosmetologikoulun ja karkasi maailmalle heti, kun kynnelle kykeni. Ensimmäinen asemapaikka löytyi Juulia Jyläksen tallilta Hollannin Elburgista, missä hän vietti kolme vuotta. Sen jälkeen ratsastaja asui kaksi vuotta eri puolilla Ranskaa.
"Lähtö tuli lopulta aika yllättäen, mutta ystävät ja perhe neuvoivat tarttumaan tilaisuuteen, kun vielä voi", hän sanoo.
"Elämä oli pelkkää treeniä ja kisaa. Ratsastin Juulian luona kuusi nuorta hevosta päivässä. Siinä oppii."
Suomeen palattuaan Marttila laajensi poikaystävänsä kanssa lapsuudenkodin kupeessa olevan tallin 21-paikkaiseksi. Mies ei ollut alunperin hevosmies, mutta oppii nopeasti, ratsastaja virnistää. Töitä on aamusta iltaan.
"Nyt ainakin näyttää siltä, että emme me ihan heti täältä mihinkään lähde."
Suurisydäminen
hevonen
Kuluneena kesänä Marttila on hypännyt kotimaista gp-sarjaa ensimmäistä kertaa lähinnä ykköshevosellaan Vianalla. Parhaimmillaan ratsukko on ollut kahdeksas.
"Mukana on paljon enemmän hyviä hevosia ja ratsastajia kuin viisi vuotta sitten. Taso on noussut", hän sanoo.
11-vuotias puoliveritamma Viana on löytö Hollannin-ajoilta.
"Harvoin löytyy hevosta, joka on kaikin puolin noin kiltti", Marttila kiittää.
"Vianalla on tosi suuri sydän, se tekee kaikkensa ratsastajan eteen."
Italiasta löytynyt Ringwood palasi Marttilalle ennen SM-kisoja Belgiasta, missä se on ollut Sebastian Nummisen ratsastettavana. Kolmatta kisakumppania ensi kaudelle ratsastaja odottaa vielä toipilaana olevasta Sanderista, Santerista vaan.
"Se on hauska hevonen", Marttila hymyilee.
"Etsiskelen ehkä vielä yhtä hevosta, mutta ei näitä kannata kauheasti keräillä. Kaikki pärjäävät 140-145-tasolla ihan hyvin, eikä varsinkaan Ringwoodilta lopu pomppu."
Torstaiaamuna Marttila pakkaa karavaaninsa ja matkaa kanssa Helsingiin gp- ja Leading Rider -finaaleihin.
"Sijoitus ei tuskin kauheasti nousee, mutta lähdemme hyppäämään hyviä ratoja", hän sanoo.