Georgialaisnaisten kohtalo on surullinen, on totuus tästä erikoisesta ostosmatkailusta mikä tahansa.
Jos on niin, että naiset olivat hakeutumassa hämärähommiin Euroopassa, ei palauttaminen Tbilisiin auta heitä elämässä eteenpäin. Silti: vaikka kuinka yrittäisi ymmärtää heidän hätäänsä, ei ilmiötä voi sallia.
Jos on niin, että naiset olivat ostosmatkalla, käännytys leimasi naiset pahasti kulttuurissa, jossa ihmiskaupasta ei puhuta, eikä sitä ymmärretä kuten meillä.
Erityisen paha on, jos naiset tietämättään olivat joutumassa kaupankäynnin välineiksi. Näinhän se nimittäin usein menee.
Olennaista on suomalaisten päätöksen perustelu: naisia haluttiin suojella, eikä heitä missään vaiheessa ole syytetty mistään rikoksesta. Tosiasia on myös se, että naisten ryhmä vastasi prikulleen kuvauksia, jotka Kreikka on antanut varoittaessaan muita EU-maita ihmiskaupasta.
Jokin tässä sotkussa ei ole kohdallaan. Miten versiot tapahtumista voivat poiketa niin suuresti toisistaan? Georgialaisnaiset ovat kertoneet jopa yhdeksän tuntia kestäneistä loukkaavista kuulusteluista.
Sisäministeriö puolestaan vakuuttaa, ettei yhdenkään naisen tarvinnut istua kuulusteluissa yli 20 minuuttia. Totuutta odotellessa olisi tärkeää puhua itse ilmiöstä ja sen syistä.
Suomikaan ei seuraa asiaa sivusta, vaan kesken kuuman ihmiskauppakeskustelun valmistui ulkoministeriön työryhmän raportti maamme tilanteesta. Suomeen ja Suomen kautta tuodaan vuosittain satoja ihmiskaupan uhreja. Heidän joukossaan on todistettavasti ollut myös lapsia. Ei tunnu kivalta.
Eikä sekään mieltä ylennä, että samana päivänä julkistetussa YK:n ja Etyjin raportissa arvioidaan, että Ihmiskauppa on kasvussa kaikkialla Euroopassa.
Olisi aika paneutua ihmiskaupan syihin. Nehän ovat ne samat, joita ei maailmasta onnistuta kitkemään, vaikka kaikki vakuuttavat sen olevan aito ja ainoa oikea päämäärä. Siis: köyhyys, työttömyys, syrjintä ja naisiin kohdistuva väkivalta.
Ei ihan helppo yhtälö. Nobel tai vaikka kaksi sille, joka keksii miten ihminen vieroitetaan ahneudesta.
Jonkinlainen strategia on luotava. Nyt laitonta muuttoa, prostituutiota ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan käydään poliisin voimin, jolloin uhria kohdellaan väistämättä kuin rikollista.
Uhrit ovat muutoinkin surkeassa tilanteessa. He eivät edes halua apua, koska pelkäävät karkotusta takaisin kotimaan kurjuuteen.
Ihmiskaupan tunnistamista vaikeuttaa vielä se, etteivät uhrit aina edes tiedä olevansa uhreja, vaan he ovat hyvässä uskossa matkalla kohti uutta elämää.
Ja kaiken kukkuraksi: mitä enemmän poliisi asiaan puuttuu, sitä syvemmälle piiloon rikollisuus painuu.
Suomi haluaa nyt viestittää, että me suhtaudumme ihmiskauppaan vakavasti. Siihen on syytäkin, koska Yhdysvaltojen ihmisoikeusraporteissa on osoitettu Suomea sormella ihan oikeutetusti.
Ulkoministeriön mielestä puuttumiskynnyksen tulee olla matala, jotta asiassa edetään.
Ei ole kunniaksi Suomelle, jos nyt julkisuuteen noussut tapaus ei mennyt ihan kuin olisi pitänyt, mutta sellaistakin sattuu.
Onko parempi, että naiset joutuvat pimeäksi työvoimaksi tietämättään siksi, ettei asiaan uskalleta puuttua? Vai onko parempi, että erehdyksiä sattuu taistelussa oikeudenmukaisuuden puolesta? Ja kenenkä kannalta?