Pääkirjoitus

Suomi on nyt kriisitestissä – mitä enemmän meillä on sietokykyä, joustoa ja malttia, sitä pienemmin vaurioin selviämme

Koronaviruksen iskua pehmennetään nyt Suomessakin ennennäkemättömin toimin. Ne on jokaisen kansalaisen syytä ottaa tosissaan.

Hallitus järjesti maanantai-iltana tiedotustilaisuuden koronatilanteesta.
Hallitus järjesti maanantai-iltana tiedotustilaisuuden koronatilanteesta.

Koronaviruksen iskua pehmennetään nyt Suomessakin ennennäkemättömin toimin. Ne on jokaisen kansalaisen syytä ottaa tosissaan.

Arjen epämukavuus on pieni hinta, jossa sillä pelastetaan ihmishenkiä.

Myös Suomi on nyt ajautunut tilanteeseen, jollainen on näihin asti tuntunut teoreettiselta mahdollisuudelta: maailmanlaajuinen epidemia muuttaa yhteiskuntamme elämää ja kansalaisten arkea ennennäkemättömällä tavalla.

Arkielämää on myös pakko muuttaa, jotta koronaviruksen uhka saadaan minimoitua. Maanantaina toimiin saatiin hallitukselta uusi, karu nuotitus. Kun tiistaina tulee päätös valtuuslain käyttöönotosta, edessä lienee vielä tiukempia rajoituksia, jotka liittyvät esimerkiksi liikkumiseen.

Sanna Marinin (sd.) hallituksen päätökset menevät linjaan sen kanssa, mitä moni muu maa on jo tehnyt. Kansalaisten on määrä pysyä entistä tiiviimmin kotona, jossa viruksen leviäminen lähikontakteissa estyy.

Ennen kaikkea on tarkoitus suojata eri syistä riskiryhmiin kuuluvia ja ikäihmisiä. Jälkimmäisten riski menehtyä tautiin on merkittävästi suurempi kuin nuoremmilla. Maanantaina kerrottu, yli 70-vuotiaita koskeva velvoite pysyä mahdollisimman laajasti erossa kontakteista on perusteltu, vaikka se aiheuttaa mielipahaa ja huolta.

Samoja tunteita nostaa kielto, joka koskee vierailuja vanhusten ja muiden riskiryhmien asumisyksiköissä. Nettiyhteydet ja -taidot nousevat nyt arvoon arvaamattomaan.

Etukäteen odotettiin myös hallituksen linjausta kouluista ja päiväkodeista. Nyt kiinni menevät koulut, yliopistot, muut oppilaitokset ja vapaan sivistystyön tilat mutta päiväkodit pysyvät auki. Päiväkoteja koskeva ratkaisu tuntuu äkkiseltään yllättävältä, mutta hallitus näyttää tehneen kylmää riskianalyysiä.

On perusteltua, että esimerkiksi hoitohenkilöstö tai muut kriittisissä tehtävissä toimivat aikuiset pystyvät tästä eteenkin päin tekemään työtään. Korona myös näyttää esiintyvän lapsilla lähinnä vilustumisoireiden tapaisena sairautena. Läheskään kaikilla pienten lasten vanhemmilla ei myöskään ole mahdollisuutta turvautua isovanhempiin tai muuhun lähipiiriin.

Kun hallitus vielä viime viikolla suositteli yli 500 hengen yleisötilaisuuksien perumista, nyt raja putoaa kymmeneen. Kun vielä kunnalliset ja valtiolliset teatterit, konserttitilat, museot ja esimerkiksi kirjastot suljetaan, kansalaiset joutuvat etsimään vapaa-aikaan uutta sisältöä.

Tämänkin murheen kestää. Linjauksen ulottaminen myös kulttuurielämän ja vapaa-aikapalveluiden yksityiseen puoleen iskee näihin yrityksiin kuitenkin kovaa.

Seurakunnissa toimintaa on ajettu alas jo viime viikosta lähtien, mutta nyt hallitus suosittelee myös niidenkin kokoontumistilojen sulkemista. Tätä tuskin voidaan täysin toteuttaa, sillä ainakin vainajat pitää kaikissa oloissa pystyä siunaamaan.

Suomi elää nyt poikkeusvaihetta, jonka mittaa ja kaikkia seurauksia ei tiedetä. Vaikeuksia ja suruakin on tiedossa.

Kyseessä ei ole sotatila tai piiritys, mutta kuitenkin tilanne, joka vaatii sietämistä, joustoa ja malttia kaikilta. Mitä enemmän näitä ominaisuuksia meillä on, sitä pienemmin vaurioin selviämme.