Toimittaja Saska Saarikoski pakinoi äsken Helsingin Sanomissa. Hän oli tullut siihen toteamukseen, että Suomi valtiona ja kansakuntana on vain ”kärpäsen läjä” maailman ja Euroopan kartalla. Ajatus syntyi luettuaan kaksi arvovaltaista uutta historianteosta.
Suomi on ollut kuitenkin useissa kansainvälisissä tilastoissa jopa viiden kärkimaan joukossa muun muassa turvallisuudessa, kansalaisten tasa-arvossa, sananvapaudessa, terveydenhoidossa, ilmaisessa hyvässä koulutuksessa ja lisäksi asukkaiden onnellisuudessa! Pakinoitsijan mukaan monet suomalaiset ovat ottaneet nyt nuo tiedot aivan tosissaan.
Suomalaiseen elämänmenoon ei kuulu itsekehu. Joka semmoiseen sortuu, joutuu sivuraiteelle. Tietenkin itsekehu kuuluu eteläpohjalaiselle luonnostaan. Siellä isäntä totesi aamulla, että ”on häijy olo, kun vaikka kuinka miettii, ei mitään puutu!” Nykyisin monet poliitikot ovat huomannet, että kun hokee tarpeeksi meiltä kaiken puuttuvan, pääsee vaaleissa pitkälle.
Presidentti Niinistö kyllä sortuu tämän vuoden juhlapuheissaan kiitettävästi itsekehuun, tai Suomen kehuun. Hän muistaa kiittää menneitä sukupolvia ja nykyisiäkin kansainvälisesti tunnustetusta hyvästä Suomen maasta.
Suomi on kivunnut maailmankartalle korpien kätköistä uskomattoman lyhyessä historian saatossa. Kun eräs Agricola pani alulle kirjallisen suomen kielen julkaisemalla Abc-kirjan, kirjoitti eräs William Shakespeare jo maailmankirjallisuutta.
Vuosisadat vierivät ja Suomessa kärsittiin ajoittain vilua ja nälkää, mutta laulettiin myöskin Kalevalan runoja. Suomi oli suurvalta, Ruotsin itäinen maakunta. 1800-luvun alussa kaksi suurta, Ranskan Napoleon ja Venäjän Aleksanteri 1. järjestelivät Tilsitin kaupungissa Euroopan asioita. Suomi tuli kuvioihin mukaan Ruotsin itäisenä maakuntana. Venäjä saakoon Suomen maakunnan Ruotsilta turvatakseen paremmin Pietarin pääkaupunkiaan.
Syttyi Suomen sota 1808–1809, jolloin Suomesta tuli Venäjän autonominen osa ja armollisen keisarin lupaama ylennys kansakuntien joukkoon.
Vähitellen Suomessa kasvoi yltiöisänmaallisia kansalaisia, jotka haaveilivat itsenäisestä Suomesta. Itsenäinen Suomi ei syntynyt käden käänteessä. 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa tarvittiin itsenäisen Suomen syntyyn paljon lujaa uskoa, kärsimystä, mullistuksia Euroopassa ja hyvää onnea. Saatiin kuin saatiinkin maailman kartalle itsenäinen Suomen valtio.
Ja tämä historiallisesti ihmeellinen saavutus, itsenäinen Suomi, on joutunut sadan kahden itsenäisen elinvuotensa aikana kunnollisuudellaan ja elinvoimaisuudellaan todistamaan oikeutuksensa olla itsenäinen Suomi kansakuntien joukossa. Siihen on tarvittu tunnettuja ja tuntemattomia sotilaita, viisaita valtiomiehiä, Saarijärven Paavoja ja Jussia ja kuokkaa.
Kun Suomen presidentti Koivisto vieraili Englannissa joskus 1980-luvulla, häneltä kysyi korkea sotapäällikkö, paljonko neuvostosotilaita on Suomessa nykyisin. Koivisto vastasi, että ei Suomessa ole neuvostoliittolaisia muita kuin turisteina. Englantilainen jatkoi, että miehittihän Neuvostoliitto Suomea sodan aikana. Suomihan oli ainoa valtio itäisessä Euroopassa, Neuvostoliiton naapurina, jota ei miehitetty toisen maailmansodan melskeissä.
Että tämä piskuinen kärpäsen jälki ei näytä olevan poispyyhittävissä kartoilta. Väkeä on vähän, mutta tilaa on. Pinta-alaltaan Suomi on Englannin ja Saksan luokkaa. Suomea on rakennettu pettuleipääkin syöden. Tänään on kaikille tarjota suomalaista rukiista leipää lisukkeineen, vieläpä pystymme ruokkimaan niitäkin, joilla ei leipää ole.
Rainer Försti
90 vuotta, Raahe
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.