Kirjoittaja on Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja.
Asiantuntijat tuntuvat olevan varsin yksituumaisia siitä, että finanssikriisi on nyt pyyhkinyt yli maapallon ja myrsky on tyyntymässä. Tätä toivomme tietoisina, että tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Kuvaavaa on, että tällä viikolla Yhdysvaltain kongressi pystyi vihdoin keskittymään muuhunkin kuin Wall Streetin ongelmiin.
Se hyväksyi tiukassa äänestyksessä historiallisen terveydenhuoltojärjestelmän uudistuksen. Ratkaisu on merkittävä presidentti Barack Obaman sisäpoliittiselle uudistusohjelmalle. Samalla se on oiva esimerkki siitä, mihin globaalin talouskeskustelun painopiste on siirtymässä, eli julkisten talouden kestävyyspaineiden paikkaamiseen ja hyvinvointijärjestelmien uudistamiseen.
Vaikka Suomessa ei finanssikriisiä ollutkaan, eikä täällä käytetty sentin senttiä julkisia varoja finanssisektorin tukemiseen, myös me olemme mukana tässä kriisin jälkiaallossa. Finanssikriisi on meilläkin vaikuttanut reaalitalouteen, ja finanssialan on nyt oltava mukana rakentamassa uutta kasvua. Kestävyysvajetta ja hyvinvointijärjestelmien uudistuksia ei meilläkään päästä pakoon.
Kiteytettynä kestävyysvaje on painelaskelma. Se kertoo poliittisille päätöksentekijöille kuinka paljon julkisen talouden tuloja tulisi nostaa tai vastaavasti menoja alentaa, jotta julkinen talous olisi pitkällä aikavälillä perusteiltaan kestävä. Yhtälössä on toki paljon muitakin muuttujia, mutta yksinkertaistettuna kyse on siis tuloista ja menoista. Julkisen talouden tuloja voidaan kestävästi kasvattaa vain kasvattamalla kansantalouden tuloja eli bruttokansantuotetta. Hyvinvointijärjestelmän rakenteellisella uudistamisella on suuri rooli pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan julkisten menojen alentamisessa.
Suomen talouden kasvu on olennaisilta osiltaan riippuvainen maailmantalouden kasvusta. Jos maailmantalouden kasvu pysähtyy tai jatkuu kriisin jälkeen entistä matalampana, Suomen on avoimen talouden pienenä pohjoisena tiikerinä vaikea kasvaa merkittävästi muuta maailmaa nopeammin.
Maailmantalouden tilanne ei kriisin selättämisestä huolimatta näytä järin juhlavalta. Melko tasan vuosi sitten kirjoitin tällä samalla palstalla, ettei maailma tule koskaan enää palaamaan vuosien 2003-2007 kaltaiseen hyperkasvun aikaan. "Kasvun moottorina oli epätasapaino, joka syntyi kahden supervallan sosioekonomisesta symbioosista; amerikkalaiset elivät vuosikymmenet yli varojensa ja kiinalaiset tuottivat vuosikymmenet yli omien tarpeidensa. Tämä moottori ei tuunauksenkaan jälkeen palaa ennalleen." Olen tänä päivänä entistä vahvemmin vuoden takaisten sanojeni takana.
Maailmantalouden epätasapainon mahdollisti Kiinan huikea kasvu, joka loi maalle ennätysmäisen suuren dollarivarannon ja jota vielä pönkitettiin pitämällä renminbin dollarikurssi Kiinan keskusjohdon rautaisessa otteessa. Tämä mahdollisti kehittyneille talouksille velkavivun käytön, joka ei enää mallina tule toimimaan. Nythän renminbin kiinteä kurssi dollariin nähden tekee itse asiassa USA:sta ja Kiinasta yhteisen valuutta-alueen.
Yhdysvaltain senaatissa on viime viikkoina kuultu entistä painavampia esityksiä, joilla vaaditaan USA:n liittovaltion keskuspankkijärjestelmää listaamaan "perusteiltaan väärinhinnoitellut valuutat" (lue: Kiinan renminbi). Lisäksi vaaditaan asettamaan jopa kauppapakotteita maille, jotka keinotekoisesti manipuloivat dollarikurssiaan.
Tällaiset puheet valuuttamanipulaattoreista ovat uuden alkaneen ajan protektionismia. Tähän saamme tulevina vuosina tottua.
Renminbin ja dollarin kurssi on myös euroalueen kannalta merkittävä asia. Renminbin vahvistuminen lisäisi kiinalaisten kuluttajien ostovoimaa. Lisäksi Kiinan luopuminen kiinteästä dollarikurssista johtaisi myös euron vahvistumiseen dollariin nähden, kun Kiinan keskuspankki todennäköisesti alkaisi ostaa enemmän myös eurooppalaisia velkapapereita. Näin ollen renminbin vahvistumisen aikataululla on merkittävät vaikutukset euron kurssiin suhteessa dollariin ja muihin dollarin mukana. Se, kuinka hallitusti tuo prosessi tapahtuu, vaikuttaa myös Eurooppaan ja Suomeen.
Toisaalta globaali kasvu eittämättä jonain päivänä käynnistyy, tosin entistä vaisumpana. Euroopan riskinä on, että eurosta tulee maailmankaupan sopeutuksen väline ja talous jää muutenkin Tyynenmeren mannerlaattojen eli USA:n ja Kiinan kasvuhakuisten ja kustannustehokkaiden markkinoiden puristuksiin. Vaikka Euroopan vaihtotase on kohtuullisen tasapainossa ja USA:n ei, niin suhteessa Kiinaan molemmat ovat lähes yhtä paljon alijäämäisiä.
Huonosti toimivat eurooppalaiset työmarkkinat lisäävät sopeutumiskustannuksia. Lisäksi Kiinan halu varmistaa raaka-aineiden saanti vaikuttaa tuontiriippuvaiseen Eurooppaan ja nostaa esimerkiksi energian kustannuksia.
Kasvu on potkittu liikkeelle valtavilla elvytyspaketeilla, jotka pitää imeä pois markkinoilta tai muuten inflaatio karkaa käsistä. Nyt ollaan hyvin vaikeiden asioiden äärellä.
Kerrotaan, että kun viagraa on kerran kokeillut, siitä on vaikea päästä irti. Jos keinotekoisia boostereita käyttää kauan, omaa luontaista potenssia ei ehkä enää löydykään. Velkavirtojen maksattaminen inflaatiolla on poliittisten päättäjien näkökulmasta houkuttelevaa, vaikka yleisesti tiedetäänkin, että se on yksi askel tuhon tielle.
Olennaisia koko maailman tulevaisuuden kannalta ovat nyt oikeat valinnat. Mikäli päät pannaan puskaan ja sulkeudutaan omiin bunkkereihin ja maailman valtaa protektionismi 2.0, seurauksena on heikompaa kasvua, poliittista epävakautta, kasvavaa pahoinvointia, lisääntyviä konflikteja ja jopa sotia. Tämä ei varmasti ole sellainen finanssikriisin perintö, jonka haluamme jälkipolvillemme jättää.