EU:n tulevaisuuskonventista tuli suomalaisen EU-politiikan pohjanoteeraus.
Euroopan unionin tulevaisuuskonventin loppunäytös oli Suomen kannalta lähinnä osoitus siitä, kuinka jo muutenkin huonon esityksen jälkeen rima voidaan vielä alittaa. Kysymys ei ole tässä konventin puheenjohtajiston tai Saksan ja Ranskan toimista, vaan Suomen omien konventtiedustajien kompastelusta loppumetreillä.
Minkään muun maan edustajissa konventin loppu ei nostanut samanlaista hämmennystä kuin suomalaisissa. Muut tyytyivät rauhallisesti toteamaan konventin päättyneen kun taas viime hetken paniikki valtasi suomalaisedustajat. Osa heistä kirjoitti nimensä loppuasiakirjan saatekirjeeseen suoralta kädeltä, osa epäröinnin jälkeen ja osa jätti kokonaan allekirjoittamatta, vastoin pääministeri Matti Vanhasen nimenomaista allekirjoituslupaa.
Puoluerajat menivät tässä hötäkässä sekaisin, samoin hallituksen ja opposition rivit. Puhelimet olivat kuumina Suomeen, kun Vanhaselta ja muilta kyseltiin viime hetken neuvoja allekirjoitusseremonian ollessa jo käynnissä.
Tällainen tapa toimia on käsittämätöntä. Vaikka konventin lopputeksteihin tehtiin kyseenalaisin menettelytavoin viime hetken muutoksia, suomalaisten toimia leimasi ennen muuta suunnittelun ja koordinaation puute.
Missä tahansa kansainvälisessä kokouksessa on tapana, että kunkin maan edustajat sopivat toimintatapansa ja tavoitteensa etukäteen. Kansallinen etu pidetään irti sisäpoliittisesta pelistä ja pisteiden keruusta. Konventissa tämä koeteltu menettelytapa ei toiminut Suomen osalta. Likapyykkiä pestiin kokoussalissa, ja niille, jotka sen sattuivat huomaamaan, viesti oli selvä: suomalaisilla ei ole käsitystä, mitä he itse asiassa haluavat.
Ikävä kyllä tämä vaikutelma saattaa olla aivan oikea, mutta ei sitä olisi tarvinnut tällä tavoin sormella osoittaa. Näin Suomen edustajat itse sahasivat oksaa alta, kun valmistaudutaan lokakuussa alkavaan hallitusten väliseen konferenssiin.
Yhä todennäköisemmältä näyttää, että konventin tuloksia on hvk:ssa vaikea suuresti muuttaa. Suomi laski alunperin aivan toisin, ja tämä Paavo Lipposen hallituksen tekemä virhearvio haittasi Suomen panosta konventissa koko ajan. Eduskuntavaalit ja Anneli Jäätteenmäen hallituksen kaatuminen alkumetreille veivät terää konventtityöstä. Suomi käpertyi siilipuolustukseen tuomatta yhdellä äänellä missään vaiheessa ilmi, mitä se oikein ajoi. Konventin joidenkin kansanedustaja- ja europarlamentaarikkojäsenten toiminta oli surullista seurattavaa.
Lopputulos on Suomen tähän asti hyvin onnistuneen EU-politiikan mahalasku. Pienten maiden yhteistyö ei toiminut kunnolla, kun Suomi jäi tuulimyllytaistelussaan lopulta melko yksin. Tämän kaiken alle peittyy se, että suurin osa konventin linjauksista on Suomelle ongelmattomia, ja loputkin lähinnä sopeutumiskysymyksiä.
Tapahtuneesta voi ja pitää tehdä johtopäätöksiä. Yksi mahdollisuus on jatkaa suurten maiden ja puheenjohtajiston menettelytapojen paheksuntaa - kuten ulkoministeri Erkki Tuomioja heti perjantaina teki - mutta se tie ei enää johda mihinkään. Asiantila on otettava EU:n todellisuutena, jonka mukaan on toimittava. Konventti on sitä paitsi jo historiaa.
Pääministeri Vanhasen hallituksen on linjattava Suomen EU-tavoitteet mahdollisimman pian ja mahdollisimman selvästi. Nykyinen sekavuus on kestämätöntä. Vanhanen on jo reivannut vanhoja näkemyksiään realistiseen suuntaan. Realismi onkin tarpeen. Konventin työ on vain vain hvk:n työn pohja, mutta pitkälle valmisteltu on jo pitkälle tehty.