Suomella ja Norjalla on paljon voitettavaa, jos ne yhdistävät voimiaan ja tavoitteitaan pohjoisessa. Tähän asti siinä on kauniista puheista huolimatta ollut paljon toivomisen varaa.
Norjan kuningas Harald ja kuningatar Sonja purjehtivat tiistaina valtiovierailulle Suomeen kuninkaallisella Norge-jahdilla. Pohjoismaiset ja muutkin kuningasvierailut ovat tasavallalle aina tervetulleita. Vaikka ne ovat ennen muuta seremoniaa, niiden aikana puhutaan myös politiikkaa, nyt ennen muuta Venäjästä. Yllättäen kuningas itse otti kantaa toteamalla, ettei hän näe uuden kylmän sodan merkkejä.
Vierailun yhteyteen liitetyn korkean tason seminaarin puheenaiheet liittyivät nekin paljolti Venäjään, nimenomaan sen pohjoisimpiin alueisiin. Tämä kertoo paljon Suomen ja Norjan suhteista. Muodollinen kanssakäyminen hoituu pääkaupungeissa, mutta kaikkein eniten lisäarvoa toisiltaan naapurimaat voivat saada sieltä missä ne todella ovat naapureita eli pohjoisessa.
Norjan nykyinen hallitus puhuu pohjoisesta kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. Jalkatyötäkin tehdään: tiistaina ulkoministeri Jonas Gahr Støre oli viemässä sanaa Helsinkiin, torstaina pääministeri Jens Stoltenberg aloittaa vierailun Murmanskiin. Ensi viikolla Støre isännöi Tromssassa ja Hammerfestissa Ruotsin ulkoministeriä Carl Bildtiä ja isoa ruotsalaista liikemiesjoukkoa, joka tulee katsomaan pohjoisen mahdollisuuksia.
Vaikka lähtökohdat ovat erilaisia, Suomi on aktiivisuudessa jälkijunassa. Kun Norjalle on luontevaa suunnata mielenkiinto nimenomaan pohjoiseen, suomalaiset ovat tottuneet katsomaan koko Venäjää. Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyryselle tosin valmistellaan syksyksi vierailua Murmanskiin ja Arkangeliin, ja muutenkin suomalaisen liike-elämän kiinnostus pohjoiseen on onneksi selvässä nousussa.
Ero näkyy myös asenteissa. Kun Norjan ulkoministeri puhui Helsingin seminaarissa selvästi sydäntään lähellä olevasta asiasta, Suomen ulkoministeri Ilkka Kanerva luki tiukasti papereista muiden valmistelemaa tekstiä antautumatta keskusteluun. On silti merkittävää, että Helsingissä ylipäätään puhutaan korkealla tasolla pohjoisimpien alueiden kysymyksistä. Se on uutta.
Suomen lähestymistapa liittyy pohjoiseen ulottuvuuteen, jossa Norja ja Venäjä ovat molemmat mukana. Norjalaisilla on "High North" -politiikkansa, joka tähtää sekä omien pohjoisten energiavarojen käyttöön että Venäjä-suhteisiin. Viime ajat Norja on ollut valmiimpi avaamaan tätä politiikkaansa myös muille, ennen muuta Suomelle ja Ruotsille mutta samalla laajemmin koko EU:lle. Kolmen pohjoismaan ulkoministerien yhteistapaaminen Tukholmassa toukokuun lopussa arktisten teemojen merkeissä oli tärkeä avaus.
Tämä tarkoittaa, että pohjoisen ulottuvuuden ja Norjan oman aktiivisen otteen kautta voitaisiin nyt rakentaa jotain todella yhteistä. Se vahvistaisi myös valtioiden ja alueiden välistä Barents-yhteistyötä, joka tuntuu väliin jääneen kaiken muun jalkoihin. Uusia mahdollisuuksia on paljon. Esimerkiksi alueen yliopistojen yhteistyö on kaukana siitä, mitä se parhaimmillaan voisi olla.
Talous, energia, ilmasto, ympäristö, suurvaltapolitiikka - ne kaikki kietoutuvat pohjoisilla alueilla yhteen ainutlaatuisella tavalla. Samalla eteen tulee uusia haasteita kuten työvoimapula. Jos nähtävillä oleva kehitys jatkuu energian, turismin ja kaivosten osalta, työvoima ei riitä sen paremmin Ruotsin, Norjan, Suomen kuin Venäjänkään pohjoisosissa.
Kokonaisuutta auttaa paljon, jos Suomi, Norja ja Ruotsi löytävät yhteisen tavan toimia pohjoisen muuttuvassa tilanteessa.