Suomi internoi jatkosodan jälkeen satoja siviilejä erityisille leireille. Välirauhansopimus velvoitti internoitavaksi vain Saksan ja Unkarin kansalaiset, mutta lopulta leireille joutuivat myös näiden suomalaiset vaimot ja lapset.
Päätöksen teki Suomen hallitus, joka valvontakomission mielestä ei ollut toteuttanut internointia tarpeeksi tehokkaasti. Suomen viranomaiset olivat nimittäin arvioineet Suomessa oleskelevien saksalaisten määrän liian suureksi, ja siksi puuttuvan osan täyttämiseksi leireille alettiin kerätä jo internoitujen suomalaisia puolisoja ja lapsia.
Eri internointileireille joutui kaikkiaan viitisensataa henkilöä, joista valtaosa vapautui maaliskuussa 1946.
Neljätoista internoitua karkotettiin kesällä 1947 Suomesta Saksaan, Neuvostoliiton miehittämälle alueelle
Omaisuutensa, esimerkiksi kotiensa irtaimistot, internoidut menettivät Neuvostoliitolle.
Internoitujen henkilöiden kohtaloista kertoo toimittaja Mikko Määttälän kirja Vihollisina vangitut (Atena).