Jo monesti ennenkin luetuilta tuntuivat ne otsikot, joissa torstaina kerrottiin Suomen MM-haaveiden murskaantumisesta. Laji, josta otsikot puhuivat, on jalkapallo. Joukkue, jonka haaveet murskautuivat, on miesten maajoukkue.
Tutunomaisuuden tunne syntyi siitä, että samalla tavoin on tapahtunut niin monta kertaa aiemminkin. Kerta kerran jälkeen Suomen miesjoukkue on pyrkinyt kisoihin, kerta kerran jälkeen odotukset ovat ehtineet nousta korkealle, mutta kertaakaan Suomi ei ole lajin MM-kisoihin päässyt, ei myöskään EM-kisoihin.
Keskiviikkoiltana tämänkertainen haave romahti tasapeliin, kun piti saada voitto. Tuskallisinta oli, että unelman romutti kääpiövaltio Liechtenstein, joka on myös vihreän veran lilliputti. Kansainvälisen lajiliiton Fifan rankinglistalla Liechtensteinin sijoitus on 151, Suomen 61. Kaiken järjen mukaan 32 000 asukkaan maan joukkueen olisi pitänyt olla Suomelle kevyt iltapala. Ei ollut.
Suomen miesten kompuroinnille arvokisakarsinnoissa on sekä pintatason syitä että syvempiä selityksiä. Liechtenstein-tappion on jo osoitettu ovea joukkueen brittivalmentaja Stuart Baxterille. Tässä liikutaan näennäisissä syissä. Ei se Baxterista kiinni ollut. Sama koskee hänen edeltäjiään. Siihen kaartiin mahtuu sekä ulkomaisia että kotimaisia yrittäjiä.
Paljon uskottavampi selitys nousee niin kutsutusta massojen laista. Jalkapallon harrastajien määrä on Suomessa yksinkertaisesti kovin pieni nostamaan pintaan joukkueellisen huippupelaajia. Samoista lahjakkuuksista kilpailee moni muu joukkuelaji, ennen kaikkea jääkiekko, jonka moni nuori punnitsee jalkapalloa houkuttelevammaksi.
Yksin tästä ei toki ole kysymys, sillä eivät kaikki Fifan listan kärkimaatkaan ole aina olleet jättiläisiä väkiluvulla mitattuna. Nyt kolmantena on 16 miljoonan asukkaan Hollanti, ja 1990-luvulla listan kakkosena keikkui kertaalleen jopa vajaan viiden miljoonan asukkaan Norja.
Se mikä onnistui Norjassa, on kuitenkin meillä vaikeampaa. Jalkapallo on naapurimaassamme ollut iät ja ajat joukkueurheilun ykköslaji. Lahjakkuusreservi on siten suurempi. Rahaa on enemmän. Juniorivalmennus on tasokkaampaa. Ja oli kyse myös sattumasta: joukko poikkeuslahjakkuuksia osui läheisiin ikäluokkiin.
Nuo kaikki pitäisi saada meillä muuttumaan, jotta arvokisapaikka heltiäisi. Helppoa se ei ole. Lajin kerrallinen suurmaa Norjakin on paremmista lähtökohdistaan huolimatta pudonnut maailmanlistalla jo 40:n huonommalle puolelle.