Ekonomistien arviot hallituksen torstaina julkistamasta valtion talousarviosta menivät kiinnostavasti ristiin. Kommenteissa budjettia luonnehdittiin sekä lievästi elvyttäväksi että lievästi kiristäväksi. Jos totuus on puolivälissä, lopputulos oli suhdannepoliittisesti neutraali.
Kaikkiaan talousarviota leimaa kituutteluhenki, joka johtuu ainakin parista tekijästä. Ensinnäkin sateenkaarihallitukselta puuttuu yhteinen ideologinen näkemys siitä, millaiseksi suomalaista yhteiskuntaa kehitetään ja mihin kehityspanoksia suunnataan.
Iskuja vaihdettiin ideologisesti herkissä kysymyksissä. Kun SDP ei saanut läpi vanhusten laitoshoitoa koskevaa tavoitettaan, kokoomus ei kyennyt palauttamaan kotitalousvähennystä entiselleen.
Toiseksi uusia avauksia jarruttaa talousnäkymien hämäryys. Samaan aikaan pitäisi tukea kotimaista kulutusta ja toisella kädellä estää menojen karkaamasta käsistä.
Yhdessä mielessä voidaan kuitenkin puhua railakkaasta velkaelvytyksestä. Talousarvion mukaan Suomi ottaa ensi vuonna uutta velkaa seitsemän miljardia euroa. Sen päälle velkamäärää lisäävät vielä todennäköiset lisäbudjetit. Talousarvion nyt sisältävän lainanoton perusteella valtionvelka olisi ensi vuoden lopussa 96 miljardia euroa.
Velan raskautta mitataan suhteuttamalla sitä bruttokansantuotteeseen. Ensi vuonna valtion velka kasvaisi kaksi prosenttiyksikköä ja olisi suhteessa BKT:hen 47 prosenttia. Eurooppalaisittain Suomi olisi vielä A-ryhmää, mutta vertailuryhmäkään ei ole hääppöinen.
Huolestuttavaa on se, ettei velkaantumisen kasvulle toistaiseksi näy loppua. Samaan aikaan esimerkiksi Ruotsin valtio tekee ylijäämäisiä budjetteja.
Joidenkin ekonomistien näkemys on, ettei valtion velkaa oikeastaan tarvitse maksaakaan pois, koska se ei lopulta olisi sen kannattavampaa kuin pelkkien korkojen makselu. Eurooppalaiset esimerkit kuitenkin kertovat, mitä seuraa, jos valtiontalous ei ole kestävällä pohjalla.
Suomen tilanne ei ole vielä huono, mutta pitkän jakson näkymät ovat. Väestön ikääntymisestä aiheutuvat menopaineet alkavat yhä vakavammin jäytää julkisen talouden kestokykyä. Velanotto nykytahtiin ei voi jatkua.
Tavoitteesta on maininta hallitusohjelmassakin: ”Hallituksen tavoitteena on valtiontalouden velan ja kokonaistuotannon suhteen kääntäminen selkeään laskuun vaalikauden loppuun mennessä.”
Yksiselitteiseltä ja jämäkältä vaikuttavan julistuksen voi kuitenkin lukea myös niin, että suhde voi huonontua kunnes se vaalikauden viimeistä budjettia tehtäessä taitetaan laskuun. Siltä juuri nyt näyttääkin.
Hallituksen urakkaa ei sinänsä kannata kadehtia. Suoranuottisimmat leikkausintoilijat vaativat, että budjetti olisi jo nyt pitänyt vääntää tasapainoon. Valtio ei kuitenkaan ole mikään pk-yritys, vaan sen toimet vaikuttavat koko kansantalouteen, kuluttajien käyttäytymiseen ja yhteiskuntarauhaan. Velan kasvattamisesta pitäisi kuitenkin päästä BKT:n kasvattamiseen.