Suomessa paheksutaan EU:n sisälle muodostuvaa puolustusliittoa, mutta paheksumisella ei voi muuttaa tapahtuvia tosiasioita.
Olisi helppoa ja myös houkuttelevaa kuitata Saksan, Ranskan, Belgian ja Luxemburgin ehdotus uudesta puolustusyhteistyöstä vain jonkinlaiseksi turhautuneeksi reaktioksi Irakin sotaan ja sen aiheuttamaan turhautumiseen suhteissa Yhdysvaltoihin. Silloin asian voisi yrittää selittää vain jonkinlaisena ohimenevänä mielenilmaisuna.
Tällaisesta ei kuitenkaan ole kyse. Saksa ja Ranska tekivät EU:n tulevaisuuskonventille puolustusyhteistyötä koskevan ehdotuksen jo marraskuussa eli ennen kuin tiedettiin, mitä Irakissa tapahtuu. Tiistaisen neljän maan kokouksen linjaukset noudattavat pitkälle tämän paperin suuntaviivoja. Toisin sanoen uuden yhteistyön avainmaat Saksa ja Ranska ovat jo viimeistään syksyllä asiallisesti päättäneet sen, millä tavoin ne aikovat toimia.
Myös tiistain kokouksen ehdotukset on suunnattu pian työnsä lopettavalle konventille ja sitä seuraavalle hallitusten väliselle konferenssille. Ehdotusten avain on siinä, että halukkaille maille varattaisiin mahdollisuus ryhtyä tiivistettyyn puolustusyhteistyöhön. Asiallisesti kokoukseen osallistuneet neljä maata ovat jo sopineet, millainen tämä Euroopan uusi turvallisuus- ja puolustusunioni sisällöltään olisi.
Konventin puheenjohtaja, ranskalainen Jacques Giscard d'Estaing esittelee juhannuksena konventin ehdotukset EU:n huippukokoukselle. Voi pitää jokseenkin varmana, että noihin ehdotuksiin sisältyy mahdollisuus halukkaiden maiden tiivistettyyn puolustusyhteistyöhön. Yhtä varmana voi myös pitää sitä, että Saksa ja Ranska eivät jätä suunnitelmaansa puolitiehen. Ne ovat tosissaan, ja muiden maiden tehtäväksi jää reagoida siihen, mitä tapahtuu.
Suomen uusi hallitus joutuu näin tuoreeltaan poikkeuksellisen hankalien tosiasioiden eteen. Ensimmäiset reaktiot ovat olleet helposti arvattavia, ja ne voi kiteyttää yhteen lyhyeen sanaan: ei. Keskiviikkona oli koolla hallituksen EU-ministerivaliokunta, ja kannanotto neljän maan aikeisiin oli, että Suomi vastustaa suunnitelmia rakentaa EU:n sisälle suljettu puolustusydin.
Ongelma tässä lausunnossa on, ettei puolustusydin suinkaan ole suljettu. Se on avoin niille maille, jotka siellä haluavat olla. Ensireaktiossaan hallitus näyttää panevan päätä pensaaseen sen sijaan, että katsoisi tosiasioita silmiin. Suomen kaltainen liittoutumaton maa ei kenties pidä Euroopan turvallisuus- ja puolustusunionista, mutta sellainen on tulollaan, pitipä siitä tai ei.
Saksan jaRanskan johtama ryhmä ei noudata EU:n totuttuja pelisääntöjä, vaan yrittää muokata niitä mieleisikseen. Tämä ei ole hyvä tapa mennä eteenpäin, mutta se on silti tosiasia. Suomen ulkopolitiikan johdon tehtävä on juuri nyt erittäin vaativa. EU:n sisäiset ja transatlanttiset suhteet ovat suuressa murroksessa, ja Suomen on löydettävä siinä linjansa. Nyt tarvitaan selvä näkemys EU:n roolista ja Suomen paikasta siinä, ja tuon näkemyksen toteuttamiseksi on tehtävä aktiivista työtä. On pyrittävä vaikuttamaan asioihin, ei vain kääntämään niille selkäänsä. Tuo linjaus tarvitaan sitä paitsi jo ennen kuin puolustuspoliittinen selonteko on valmis vuonna 2004.
Tyytymällä esittämään hurskaita toiveita on vaara päätyä vain umpikujaan, jossa Suomen näkemykset eivät enää kiinnosta ketään. EU:n joutuminen hajaannukseen olisi Suomen etujen vastaista, ja sen estämiseksi on pyrittävä aktiivisesti vaikuttamaan asioihin ja pitämään samalla omat mahdollisuudet auki.