Ei vara venettä kaada. Tuo vanha totuus tulee mieleen maailman menoa katsoessa. Yhdysvaltain asuntoluottomarkkinoilta liikkeelle lähtenyt subprime-kriisi on paisunut käsittämättömiin mittoihin. Finanssikriisi on jo aiheuttanut yli kymmenen biljoonan euron tappiot maailmanlaajuisesti. Summa on niin suuri, että sen mittasuhteiden tajuaminen tuottaa suuria vaikeuksia.
Se näkyy huvittavasti myös kielenkäytössä. Suomessa puhutaan 1990-luvun termien mukaan Yhdysvaltoihin perustettavasta roskapankista, johon katteettomat lainat siivotaan pankkien terveen liiketoiminnan pelastamiseksi. Puhe roskista on kovin alaviritteistä kielenkäyttöä. Olisi kuvaavampaa puhua kaatopaikkapankista, niin valtava on arvottoman pää-omajätteen määrä.
Matti Vanhasen hallitus ja monet asiantuntijat ovat levittäneet kriisin alusta lähtien rauhoittavaa viestiä siitä, että Suomen talouden niin sanotut fundamentit ovat kunnossa, eikä suomalaisilla pitäisi olla erityistä syytä huoleen. Pitkään niin olikin. Subprime-kriisin aiheuttamat jännitteet jäivät Suomessa väreilyksi pinnan alla. Ne näkyivät pankkien keskinäisen luotonannon tyrehtymisenä ja korkotason nopeana nousuna, mutta korkopiikkiäkin saattoi selittää inflaation kiihtymisellä.
Pari viikkoa sitten Yhdysvalloissa rysähti kuitenkin kunnolla ja iskut kolahtivat myös suomalaiskalloihin. Nyt tiedetään, että tosi on kyseessä. Kun maailman rahamarkkinat heiluvat ja vajoavat finanssikriisin seurauksena, Suomi ei voi jäädä globaalissa taloudessa erilliseksi saarekkeeksi, joka säästyy ikäviltä seurauksilta. Suomalaiset elävät pohjan perukoilla, mutta sielläkään ei olla enää kuin herran kukkarossa.
Kun Euroopan, Venäjän ja maailmantalouden veto hiipuu, globaaleilla markkinoilla toimivat suomalaiset yritykset, pankit, rahoituslaitokset ja muut sijoittajat sekä eläkevakuutusyhtiöt toimivat siltana ja tuovat kriisin heijastusvaikutukset myös Suomeen. Kotimainen kysyntä ja investoinnit hiipuvat, kun kallistuva raha tekee tuhojaan. Yritykset leikkaavat budjettejaan. Kaikki tällaiset, samansuuntaiset toimet vain voimistavat kapitalistisen ahneuden synnyttämää kriisiä ja sen aiheuttamaa laskukierrettä. Pörssikurssit kääntyivät perjantaina rajuun nousuun, mutta vahinko oli ehtinyt jo tapahtua.
Onneksi Suomen hallitus teki jo elokuussa kotimaista kysyntää piristäviä veronkevennyspäätöksiä. Ne tasapainottavat tilannetta, mutta eivät riitä missään tapauksessa neutraloimaan rahoituskriisin vaikutuksia.
Monet muistavat erään huippupoliitikon lausunnon, että Suomi selvisi lamasta kuin koira veräjästä. Lausunto osoittaa jälkiviisauden valossa absoluuttista asiantuntemattomuutta, kun tiedämme, kuinka karmea 1990-luvun lamasta tuli. Lausunnolle onkin naureskeltu vuositolkulla, ja sitä on pidetty kauhuesimerkkinä lajissaan.
Lausunto pitää kuitenkin asettaa oikeaan asiayhteyteen. Se oli ensiksikin annettu mielialojen rauhoittamiseksi, koska markkinapsykologialla on oma vaikutuksensa siihen, mitä tapahtuu. Jos paniikki leviää, se voimistaa kierrettä ja silloin mennään ojasta allikkoon. Toiseksi lausunto esitettiin siinä vaiheessa, jolloin kriisi ei ollut ulottunut vielä Suomeen. Silloin ei vielä nähty, mitä tuleman pitäisi.
Pystymmekö nyt ennakoimaan tulevaisuutta paremmin vai aliarvioimmeko jälleen hyvää tarkoittavin syin kriisin vakavuutta? Kertovatko hallitus ja asiantuntijat totuuden vai kaunistelevatko he sitä psykologisista syistä? Tietävätkö he edes, mitä tapahtuu?
Kansantalouden kasvua koskevia ennusteita on tarkistettu Suomessa alaspäin kriisin syventyessä. Ennustelaitokset eivät yleensä pysty arvioimaan ennen kokemattomien suurten kriisien vaikutusta kansantalouteen. Niiltä puuttuvat sopivat työkalut ja tietämys. Arvioita tarkistetaan sitä mukaa, kun kuva tapahtuneesta tarkentuu - ja silloin ollaan aina myöhässä.
Sen takia toistaiseksi synkin ennuste ensi vuoden talouskasvusta Suomessa (1 %) voi olla luotettavin ja sekin saattaa olla optimistinen. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa viisas varautuu siihen, että kriisin vaikutuksista on nähty vasta kalpea aavistus Suomessa.
Luotettavan kuvan muodostamista vaikeuttaa vielä poliittisen valtataistelun logiikka. Poliitikot iskevät saaliin kimppuun kuin hyeenat heti, kun pienikin mahdollisuus siihen aukeaa. Keskustelut eduskunnassa ja sen ulkopuolella ovat olleet masentavaa seurattavaa. Oppositio syyttää hallitusta saamattomuudesta sen kuin kerkiää, eikä hallitus ole kyennyt esittämään optiminsa tueksi muuta kuin sanoja eli poliittista retoriikkaa.
Uskoo ken tahtoo.