Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö kaivoi naftaliinista sanan ”suomettuminen” kimpaannuttuaan hallituksen Fennovoiman lupaehtojen täydennystä koskevaan päätökseen. Suomettuminen tuntui hänestä varmaan rumimmalta, mitä sivistyneen oloinen mies saattoi suustaan päästää siinä tilanteessa.
Brittiläiselle Financial Times -lehdelle antamassaan haastattelussa Niinistö sanoi, etteivät Suomen ulkopolitiikkaa ohjaa omat arvot, vaan yritämme toimia venäläisten haluamalla tavalla. Tämä vie hänen mukaansa takaisin 1970-luvulle.
Suomen vinkkelistä katsoen 1970-luku ei ollut lainkaan hassumpaa aikaa. Tulimme toimeen venäläisten kanssa, tai neuvostoliittolaisten, joiksi heitä silloin kutsuttiin.
Kauppa kävi ja vodkaturismi kukoisti. Suomalaiset rakensivat kokonaisia kaupunkeja itänaapuriin ja saivat maksuksi öljyä ja muita elintärkeitä raaka-aineita, joita itsellämme ei ole. Ikarus-bussilasteittain neuvostokansalaisia virtasi tänne haistelemaan läntisiä tuulahduksia.
Maailma oli toki levoton niin kuin nyt, mutta meillä elettiin herran kukkarossa: elintaso nousi kohisten ja hyvinvointivaltiota rakennettiin innolla.
Maailmaon levoton edelleen, mutta meillä ei eletä enää missään kukkarossa eikä elintaso nouse ja hyvinvointivaltiotakin puretaan.
Yksi asia, mikä ei ole muuttunut miksikään: itä on edelleen idässä, ja siellä on Venäjä.
Suomen kohtalon kysymys on tulla toimeen Venäjän kanssa. Sitten sen kun Suomen herrat hakkasivat kansalaisten päitä Karjalan mäntyihin, toimeen on tultu.
Vanha viisaus pätee yhä: ystävät kannattaa hakea läheltä ja viholliset mahdollisimman kaukaa; mieluiten ei sieltäkään.
Venäjälle emme voi mitään, emme sen paremmin Yhdysvalloille, Saksalle, Ranskalle tai Britannialle emmekä edes Ruotsille. Puhumattakaan Kiinasta ja muista kaukaisista maista.
On turha heittäytyä itseään suuremmaksi oppimestariksi ja sanoa, miten Venäjän pitää elää. Ei se kumminkaan kuuntele.
Tämä ei tarkoita sitä, että Venäjän sotaiset puuhastelut maailmalla pitäisi hyväksyä. Ei. Jos Venäjä rikkoo kansainvälistä oikeutta ja sopimuksia niin kuin se on tehnyt Ukrainassa, se on sanottava ääneen. Sama koskee Yhdysvaltoja, joka niinikään vähät välittää kansainvälisen oikeuden periaatteista silloin kun on kyse sen itsekkäistä eduista.
Suurvallat ovat suurvaltoja ja toiminta sen mukaista.
Maantiedeon mitä on. Pienenä maana Suomi voi päättää omista asioistaan vain tietyin reunaehdoin. Reunaehdot muodostuvat siitä, että koemme olevamme sivistyksellisesti enemmän länttä kuin itää, mutta maantieteellisesti olemme ja pysymme idän kyljessä.
Vaikka kuinka pitkälle länteen menemme henkisesti, Venäjää emme pääse pakoon. Siksi viisainta olisi yrittää tulla toimeen sen kanssa jatkossakin.
Hulluinta on tässä tilanteessa tehdä liikkeitä, jotka lisäävät naapurissa epävarmuutta Suomen aikeita kohtaan. Jotka voitaisiin tulkita vihamielisiksi teoiksi.
Suomen asema ei ole turvattavissa sotilaallisin ratkaisuin. Sellaisia rahamääriä meillä ei ole eikä tule olemaan, että kykenisimme vastaamaan Venäjän sotilaalliseen voimaan.
Ainoa aseemme, joka on toiminut ja toimii tulevaisuudessa, on diplomatia. Jos siinä epäonnistumme, häviämme.
Juuri nyt on suomettumisen aika. Se ei tarkoita Niinistön pelotteeksi nostamaa tapaa tanssia venäläisen balalaikan mukaan.
Suomen entinen Venäjän-suurlähettiläs René Nyberg luonnehti suomettumista osuvasti kirjoituksessaan amerikkalaisessa New York Times -lehdessä: ”Suomettuminen ei ole synonyymi alistumiselle; se on tapa hallita epätasa-arvoista valtasuhdetta.”
Viisaasti sanottu.
Kolumni