Tänään äänestämiseen huipentuva vaalikampanja on ollut kokonaisuutena hyvin suomalainen ja vallitsevaan tilanteeseen nähden tylsähkö. Mitä nyt puoluejohtajat ovat puhuneet ärsyttävästi päällekkäin tv-vaalitenteissä.
Kampanjaan tuli sentään hivenen väriä korkean tason tietovuotojen takia. Niillä tietysti yritetään vaikuttaa vaalitulokseen. Enpä silti usko, että nähdyillä vuodoilla olisi sen suurempaa merkitystä siihen, miten äänet jakautuvat.
Suhtautuminen tietovuotoihin riippuu aina siitä, mistä näkökulmasta niitä katsoo.
Tiedotusvälineen edustajana en voi olla puolustamatta tietovuotoja. Moniin muihin maihin verrattuna tietovuotoja on Suomessa vähän, voi jopa sanoa että liian vähän.
Olen itsekin tehnyt uutisia, jotka ovat perustuneet tietovuotoihin ja jotka eivät ole miellyttäneet vallanpitäjiä.
Yksi esimerkki. Tein vuonna 2001 uutisen siitä, että tasavallan presidentti Tarja Halonen piti puhuttelun Puolustusvoimien komentajalle Juhani Kaskealalle.
Kaskeala oli mennyt presidentin mielestä liian pitkälle kommentoidessaan Baltian maiden Nato-jäsenyyden merkitystä Itämeren alueen turvallisuustilanteeseen. Asialla oli tuolloin yhteiskunnallista merkitystä ja uutisarvoa. Asian julkitulo ei miellyttänyt etenkään presidenttiä.
Tiedotusvälineiden tehtävä ei ole miellyttää vallanpitäjiä. Niiden suhteeseen liittyy aina terve jännite. Median tehtävä on pitää vallanpitäjät varpaillaan, olla välillä räksyttäväkin vallan vahtikoira, olipa vallassa minkä värinen hallitus tahansa.
Tietovuodot liittyvät tuohon jännitteeseen. Vuodot ovat demokratian voiteluainetta. Jos niitä ei olisi, moni epäkohta jäisi paljastumatta ja siten korjaamatta.
Tiedon vuotajilla on useimmiten totta kai oma lehmä ojassa. Tämä tiedetään tiedotusvälineissä, joiden tehtävä on arvioida nämä vaikuttimet tiedon yhteiskunnalliseen merkittävyyteen nähden.
Piilossa olevan tiedon vuotajilla voi olla myös puhtaat motiivit. Olisikohan kotoisassa Oulussa tieto suomalaisen yhteiskoulun lukion stipendirahaston epäillystä väärinkäytöstä tullut koskaan ilmi ilman yhteydenottoa Kalevaan? Sama koskee monia lasten hyväksikäyttötapauksia.
Maailma olisi yleensäkin paljon pahempi paikka ilman tietovuotoja.
Jos The Washington Postin Bob Woodward ja Carl Bernstein eivät olisi alkaneet selvittää syväkurkun antamia vihjeitä, Richard Nixon ei olisi joutunut eroamaan presidentin tehtävästä.
Jos Edward Snowden ei olisi julkaissut tietoja Yhdysvaltain tiedustelulonkeroista, vaikkapa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kännykkää voitaisiin yhä salakuunnella hänen tietämättään.
Jos tieto presidentti Halosen avustajan Martti Mannisen keskustajohtaja Anneli Jäätteenmäelle lähettämistä fakseista ei olisi tullut julki, tämä lakia rikkonut toiminta olisi voinut jäädä piiloon.
Vuotojen haittoja liioitellaan helposti niiden hyötyihin nähden. Jos Suomen valtiovarainministeriössä on varauduttu siihen, että Kreikka voi joutua eroamaan euroalueesta, julki vuodettu muistio kertoo virkamiesten tehneen työnsä. Suurempi uutinen olisi ollut, jos tällaiseen vaihtoehtoon ei olisi Suomessa varauduttu.
Vuotoja ei pidä sotkea tietomurtoihin saati vakoiluun. Niissä ovat liikkeellä kaikenkarvaiset hakkerit ja vieraiden valtioiden vakoiluorganisaatiot. Vastuullisilla tiedotusvälineillä ei ole tuollaisen kanssa mitään tekemistä.
Tietovuoto voi toki johtaa vahingollisiinkin seurauksiin ja tuottaa hallaa jopa maan eduille. Näissä tilanteissa tiedotusvälineen harkintavastuu tiedon julkistamisesta tai ei-julkistamisesta on erittäin suuri.
Näin vakavasta asiasta on tuskin kysymys tällä viikolla nousseessa, valtioneuvoston kansliaa koskevassa vuotokohussa. Viestit eivät ilmeisesti edes olleet salaisiksi luokiteltuja. Tilanne olisi toinen, jos osoittautuisi, että kysymys olisi tietomurrosta tai peräti vieraan vallan vakoilusta.
Taitaa käydä niin, että suojelupoliisi tutkii aikansa, sähköpostit saanut Suomen Kuvalehti vetoaa lähdesuojaan, ja lopulta asia unohtuu. Sähköpostitiedot olivat kyllä kiinnostavia, mutta eivät järisyttäviä. Vuotajatahosta ei ole epäselvyyttä.
Kolumni